Jäähyväiset tehoille

Jotka uskovat jumalaan, tietävät, miksei Blogger ollut päästää minua kirjoittamaan tätä tekstiä. Jotka uskovat humalaan, tietävät, että periksi ei anneta.


Noin olin horissut viimeöisen pöytälaatikkoaarteeksi jääneen känniblogaukseni aluksi. Annoin sitten näemmä periksi – heräsin läppäri naamallani.


***

Matti Nykäsestä ei tietenkään voi kirjoittaa mitään toimivaa, mutta huvitti kuitenkin Sanomien musiikkikaupan bannerimainos.

Osasiko Matti laulaa jo 1992 esikoisalbumillaan "Yllätysten yö"? Kuuntele ja arvioi itse!


Mikä olisi surullisempaa kuin se, että artistista kysytään osasiko hän laulaa ensimmäisellä levyllään?

Ehkä korkeintaa se, ettei hän ole oppinut myöhemmilläkään.

Tiedä sitten, mitä tämä mainos kertoo itse kaupasta.

Kun nyt jälleen pääsin Hesari-purnauksen makuun, kummastelen suuresti, etteivät ole pistäneet sivujensa titlejä kuntoon. Nyt jokaikisessä Hesari-ikkunassa lukee HS.fi, oli kyse sitten blogeista tai ulkomaanuutisista. Tuntuu vähän hölmöltä kymmentä identtistä välilehteä selainikkunassa katsellessaan.

Jonkinmoinen ratkaisu olisi tietenkin käyttää OmniWeb-selainta tai Safari Stand -lisäpulikkaa, jotka tarjoavat kuvalliset välilehdet.

Jotain vastaavaa on taidettu hypettää myös tulevan Windows Vistan IE:n uutuusinnnovaationa.

***

Tämä meni näemmä nörttäilyksi. Koska en ole vielä ruotinut lainkaan MWSF '06:n – niin kuin me coolit insiderit sanomme – tapahtumia, sanon minäkin sanaseni.

Uusi kannettava ei olekaan nimeltään PowerBook, vaan MacBook Pro. Mitä sitten? te kysytte. Paljonkin.

Meidän PowerBookien omistajien ei ensinnäkään tarvitse olla tippaakaan kateellisia uudesta hirmunopeasta laitteesta, sillä meidän koneellamme on sentään hitosti tyylikkäämpi nimi.

Luonnollisesti jatkossa ei myöskään tarvitse kärsiä peeloista, jotka puhuvat voimakirjoista, vaikka power on teho.

Jos mietitään, että Power = Mac – – Pro, voidaan päätellä, että Power Macintoshin uusi nimi on Mac Macintosh Pro. Ei paha.

[Applehan kirjoittaa täysin epäloogisesti PowerBookin yhteen ja Power Macintoshin erikseen.]{Oho, sinähän kritisoit Applea! Mitäs tämä tämmöinen?}

Koska täällä Saksassa Big Mäc -hampurilainen kirjoitetaan äällä [ihan oikeesti, jätkät], on odotettavissa, että Apple lokalisoi samassa rytäkässä vastaavasti omat mallinimensä.

Jos Microsoft nimeäisi PowerPointin MacPoint Proksi, ei tarvitsisi kärsiä urpoista, jotka kutsuvat sitä voimapisteeksi, vaikka power on teho.

On luultavaa, että iBookin seuraajan nimi on MacBook. Tämä tarkoittaa sitä, että i = Mac. On hieman hankalaa ymmärtää, miksi iMac säilytti nimensä, eikä muuttunut MacMaciksi.

Nähtäväksi jää, muuttuuko iMitvit MacMitvitiksi.

Saattaa siis olla, että myöskään iPodia ei muuteta MacPodiksi, vaan Apple korostaa mieluummin lippulaivamallinsa laadukkuutta ja ristii sen sittenkin MacPod Pro:ksi.

Tai oikeammin, huomioiden laitteen video-ominaisuudet, parempi nimi taitaisi sittenkin olla: MacPod Pr0n.

[Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa MWSF, kannattaa lukea Ars Technican Infinite Loop -blogista hauskasti kirjoitettuja ja asiantuntevia kommentteja paikan päältä.]


***

[This entry intentionally left short]

3 on viitsinyt kommentoida:

jahas...

äskettäin kun kuuntelin täällä töissä kiinalaista polkkaa mietin, voiko maailma tästä omituisemmaksi mennä

taas saa hävetä ennakoinninpuutettaan

jotkut asiat muuttuvat, pa ei

on se hyvä että maailmassa on jatkuvuutta

1/14/2006 05:41:00 ip.  

Omituista, pa:t muuttuvat, lauloi jo Putrokin.

1/14/2006 06:04:00 ip.  

Onneksi PA on aina Ego Auki.

1/15/2006 11:07:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds