Hatuttako

Paremman virikkeen puutteessa aloitan meemientryllä [via Marinadi/jut]. Katsokaa, hattu!


[kiitokset mallille]

Kuten tarkkasilmäisimmät observaattorit ovat havainneet, kukaan ei nykyään käytä hattuja. Nykyajan tunnetuin hatunkäyttäjä on Michael Jackson – ja siitäkin on aikaa jo kaksikymmentä vuotta.

Suomen Michael Jackson, pääministeri Matti Vanhanen, sentään yrittää. Hän on kertonut omistavansa useita lierellisiä hattuja ja peräti käyttäneensä sellaista viimeksi itsenäisyyspäivänä. [etsikää Iltalehden juttu, jossa lukijat tsättäsivät ja esittivät kysymyksiä, en ehdi nyt.]

Siitä saa voimaa tuntiessaan itsensä lievästi hölmöksi hattunsa kanssa. Kyllä minulla täytyy olla pokkaa, kun Matilla ei kerran ole. Ei sillä, kyllä minä sitä Helsingissä joululomalla käytinkin, kun oli kylmä ja olin kuitenkin liikkeellä vähän niin kuin turistina [tajusitko, Sellisti]. Täällä on hiukan eri asia, kun on – katsokaas – tuo meine ylläpidettävänä.

Tietenkin perustelen kaikkea järkisyin: mitä järkeä on hatussa, jos ei ole kylmä? Ja jos on kylmä, usein myös tuulee, eikä hattu suojaa korvia tuulelta tai pysy lieriensä vuoksi edes päässä. Vieläkö Lintsillä lukee pitäkää kiinni hatuistanne?

Minä olen käyttänyt erinäköisiä huvitusta herättäviä hatukkeita talvesta 2002, jolloin äitini alkoi sellaisia minulle hankkia. Hänellä on jonkinlainen voimakas näkemys hatukkaasta herrasmiehestä – ja näyttää siltä, ettei hän ole ainoa.

Lukuisat keski-ikäiset naiset suovat hyväksyviä katseita hattupäiselle nuorukaisellemme. Optimisti olettaisi, että nyt tulee odottaa parikymmentä vuotta ja korjata sato. Ylioptimistiset höhlät sen sijaan luulevat, että osat vaihtuvat jotenkin mystisesti [vrt. tauti lähtee millä se on hankittu] ja kuvittelevat, että parikymppiset neitokaiset alkavat vilkuilla keski-ikäisen herrasmiehemme perään.

Oikea maailma ei tietenkään toimi niin, vaan tosiasiassa hyväksyviä katseita suovat edelleen ne samat naiset, nyt kuusikymppiset. Ja jos mietitään, että pari vuotta sitten kuusikymppinen Tarja Halonen kutsui itseään pari vuotta sitten keski-ikäiseksi, ne naiset ovat kai periaatteessa jollain perverssillä tavalla vieläpä oikeassa.

***

Joku voisi kuvitella, että keski-ikä tarkoittaisi suurin piirtein puolikasta odotettavissa olevasta eliniästä. Jos Halonen kerran aikoo elää 120-vuotiaaksi, hän ehtii presidentiksi vielä monta kertaa.

Valtaosa ihmisistä ei tiedä sitäkään, että ainoastaan presidentin peräkkäiset kaudet on rajoitettu; huilihukin jälkeen saa taas jatkaa [etsikää Tarmo Ropposen vaali-faq Ylen sivuilta. En ehdi nyt.]. Mikään ei siis estäisi vaikka Ahtisaarta, Koivistoa ja Kekkosta osallistumasta – paitsi se, etteivät he uskalla haastaa Halosta.

Jos Haloska siis pitää välikuuden vuosina 2012-2018 ja jatkaa sen jälkeen jälleen kaksi kautta, hän on vasta 86-vuotias. Siihen taas huilivuoro, jonka jälkeen hän on 92-vuotias ja kahden kauden jälkeen kunnioitettavat 104 vuotta vanha. 110-vuotiaana jälleen riviin astuttuaan hän joutuu jättämään jäljemmän kautensa kesken vuonna 2064, mikäli 120-vuoden oletus toteutuu.

Eli älkää huolehtiko, ystäväiseni, kyllä Conanilla riittää lystäiltävää vielä pitkän aikaa.

[olenko se vain minä, vai tuntuuko teistäkin, että hän toistaa itseään liki yhtä innokkaasti kuin vaikka jokin huumoriblogi?]

***

Äh, eiköhän puhuta sittenkin hatuista. Tätä tekstiä muutama ilta sitten ennen nukahtamista miettiessäni mieleeni assosioitui epämääräinen miete, jollaista en kehtaa kirjoittaa muistiin pöytälaatikkoonkaan, joten laitetaan tänne.

Nöjesguidenissa kerrotaan 50-luvun tulevan muotiin. Ensi talvena käytetään jo hattujakin. Täydellisissä naisissa ollaan kunnollisia, hyveellisiä, Sinkkuelämään verrattuna. Talouselämä kertoo kauppislaisten haluavan turvallisesti tilintarkastajiksi – konsultin hommat eivät enää polttele kuin ennen. Saman numeron teekkarit haluavat tutkijoiksi, sillä ajatus työelämästä ahdistaa, eikä raha ole kuitenkaan niin tärkeää kuin siistien juttujen tekeminen.

Ja ihmiset tuntuvat tekevän tänä uutena vuotena huomattavasti hanakammin lupauksia kuin aiempina, jolloin tuhahdettiin korkeintaan ironisesti, että lupaan, etten koskaan mitään.

Krapulablogikaan
ei enää päivity.

Olemmeko matkalla jonkinlaiseen hyveellisyyden ja viattomuuden aikaan? Onko kirkko seuraava in-juttu [missä voi ostaa osakkeita?]? Tämänkö ne uuskonservatiivit tekivätkin?

[minäkin pesen jälleen hampaani joka ilta.]

1 on viitsinyt kommentoida:

"mitä järkeä on hatussa, jos ei ole kylmä?"

Loistava kysymys! Enemmän kuin kerran olen mietiskellyt lausetta: mitä järkeä on pipossa, jos ei ole kylmä?

Toisaalta, mitäs se muille/mulle kuuluu jos joku haluaa kaalinsa hauduttaa. Ja toisaalta onhan ne länkkäriheput aika räheen näkösiä (mut eihän niillä oo pipoja!).

1/08/2006 05:57:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds