Siinä minä olin selaamassa Sauli Niinistön kampanjasivua vahvistaakseni uskoani ja saadakseni voimaa julistaa totuuttaa harhaoppisille houkille.

Kun eteeni ilmestyi kielioppivirhe.

Tuskin olemme toipuneet Niinistö-kiertueen yhdysmerkkisekoilusta, kun uusi skandaali jo yllättää herkän tarkkailijamme.

Sauli Niinistö: Olette kertoneet, että presidentin pitäisi mielestänne paitsi toimia viennin edistäjänä myös hankkia työtä Suomeen. Mitä sillä tarkoitatte?

– Haastattelija


Kaikki peruskoulun yläasteensa kunnialla selvittäneet tietävät, että yksikön toisen persoonaan teitittelyssä [minä, joka aina kaipaisin yksikön kolmannen persoonan teitittelyä] oikea verbimuoto on yksikköä ja monikkoa skitsofreenisesti sekoittava olette kertonut. Jälleenkö uusi särö kykypuolueen aateliskilpeen?

Esitetyn kysymyksen luvataan olevan kuluneen viikon aikana eniten kysytty. Aiemman viikon kysymyshän oli:

Sauli Niinistö: Mitä presidentti voi tehdä hankkiakseen uutta työtä Suomeen?


Mahtoiko edellisen viikon vastaus olla huono, vai miksi samaa asiaa kysytään kaksi viikkoa putkeen?

***

Eikä osattomaksi jää Niinistö itsekään. Tutkitaanpa vaikka uusinta blogitekstiä.

Länsiväylä – kun katselee ympärilleen - on kaunis reitti

– –

Ajatukset takaisin eiliseen tv- keskusteluun.


Jälleen kaksi viivankäyttövirhettä. Tällaisen miehen käsiinkö tahdomme antaa maamme?

***

Ilokseni löysin tv-mainoksia hieman piilosta Miksi Niinistö -otsikon alta. Suosikkini on Vastakkainasettelun aika on ohin jatko-osa Vastakkainasettelun aika on ohi 2.

Vain työtä tekemällä Suomi pysyy hyvinvointivaltiona, Niinistö sanoo viimeisen sanan jotenkin tavu kerrallaan, liki kieleensä kompastuen. Lähikuvassa kynä koputtaa hermostuneesti pöytää. Huojuttaa. Pakkoko tämä oli kuvata just tänään.

Mainokseen on saatu jotenkin taianomaisesti vangittua krapulapäivän vitutus. Sama henki kuvastuu muistakin mainoksista. Ei tänään. Ei nyt. Menkää nyt jo siitä. Taustalta puuttuu vain PHS:n kotisivujen raivostuttavasti nakuttava seinäkello.

***

Kun nyt menin jälleen käyttämään vitutus-sanaa noin heppoisasti, lienee aika palata hiljattain lupaamani kiroilumuisteloon.

Minä en koskaan kironnut lapsena. En täysin tarkkaan tiedä, mistä se johtui. Kenties jonkinlaisesta piruuttaankin tekemisestä. Joku oli sanonut, että kiroilu on väärin, ja minä ajattelin uhmakkaasti, että ollaan sitten kiroilematta, saatana.

Hieman samaan tapaan kuin äiti kerran erehtyi sanomaan, että pitäisi olla kohtelias ja sanoa ihmisille päivää. Ja minä ajattelin yhdeksänvuotiaana, että ollaan sitten, ja seuravan kuukauden ajan sanoin päivää jokaikiselle vastaantulijalle.

Sinänsä kiinnostavasti kotonamme kyllä kirottiin valtavasti. Varsinkin äiti kunnostautui tämän tästä antaumuksellisilla vittuperkeleritirampsuillaan. Yleensä hän kyllä jaksoi muistuttaa, ettei se ole meidän vikamme, vaan joko hormonaalista tai sitten se yks vitun kusipää.

Minun sanavarastooni kuuluivat koko lapsuuteni, nuoruutenikin, termit hitsi ja vitsi. Hieman tuntuivat paikoin loppuvan kesken, sanoisin.

Paitsi, että kerran minulta lipsahti. Minä olin ala-asteeni ensimmäisellä luokalla– iso poika, siis – ja pikkuveljeni oli tarhassa. Minun tehtäväni oli aina ajoittain noutaa veli tarhasta ja saattaa kotiin [toivottavasti veikka-sanan keksijä on jo saanut ansionsa mukaan – eli kuollut].

Otin tavakseni mennä paikalle viittätoista minuuttia aiemmin, sillä minusta oli hauskaa pelata jalkapalloa tai pihalätkää tarhalaisten kanssa. He kun kunnioittivat minua isona poikana ja pelasivatkin kovin surkeasti.

[Samasta syystäkö käyt niissä yläastelaisten kotibileissä?]

Ja kerran minulta pääsi syöttö ohi. Jos olisin ylettänyt saamaan pallon kiinni, edessäni olisi ollut tyhjä maali.

Voi vittu


, minulta lipsahti. Aivan yllättäen. Olin tarkoittanut sanoa voi vitsi. Pahaksi onnekseni yksi tarhantäti sattui olemaan lähistöllä. Ja mietin kiivaasti, oliko hän mahtanut kuulla sen. Kertoisi sitten toisille tarhantädeille, että tommosia niistä helvetti tulee kun menevät kouluun. Tulee tänne sitten saatana kiroilemaan lapsille.

Varsinaisesti aloitin kiroilun samaan aikaan kuin alkoholinkäytön. Ja meidän perheessämme alkoholinkäyttö tosiaan aloitetaan vasta täysi-ikäisenä. En ole kaikilta osin vakuuttunut, onko tämä välttämättä kaikkein paras käytäntö, sillä se saattaa olla osatekijänä siihen, että lapsesta kehittyy tällainen syrjäytynyt viisastelija.

Minä pyrin kunnioittamaan kirosanojen voimaa, enkä käytä niitä kuin tarpeeseen. Lievistä viljelen useimmiten hittoa. Voimaa tarvitessani turvaudun helvettiin. Muita en juuri tunne omikseni.

Vittua käytän vain kännissä ja ironisesti, kuinka muuten.

***

Perheessämme on jonkinmoinen liuta kummallisia manauksia. Käyttämäni kato kehveli tapaa herättää hilpeyttä kuin William Thacker Notting Hillissä sanoessan whoopsy daisys. Eihän kukaan sano noin.

Vaarini puolestaan tapaa uskon miehenä kirota sanomalla voi permanto. Kenties tuo on jonkinlainen kiertoilmaus alakerralle.

Vaikkei varsinainen manaus, niin alati hilpeä on äitini kerran vahingossa lipsauttama ilmaus Seistä kuin tatti o:n päällä.

Olin kuusi tai seitsemän, kun piti siivota eikä panoksemme oikein miellyttänyt äitiä, joka hyökkäsi keittiöstä ja huusi, että tekin vaan seisotte siinä niinku tatti o:n päällä.

Ilmeisesti tarkoituksena oli sanoa seistä kuin tatti. [Kaiketi noin voi sanoa, kertq Karpelakin.]

O:n päällä -lopetus jotenkin tuo lausahduksen rytmiikkaan kokonaan uutta pontta, ja niin se jäi elämään meidän perheessämme.

***

Niin ikään huvittava, joskaan ei mitenkään uniikki, ilmaus on myös pullopersesika. Yleensä tavataan sanoa, että sä pelaat ku pullopersesika, kun ei olla tyytyväisiä pelikumppanin suoritukseen marjapussissa.

Vaihtoehtoisesti sanaa voidaan käyttää puhuttaessa autoilijoista, jotka ajavat kuin pahaiset ämmät.

Kerran intouduimme pohtimaan, mistä tuokin kielikuva on alkunsa saanut. Jäljet johtavat rock-festareille. Tyyppi yrittää salakuljettaa viinapulloa portin läpi, mutta portsari on tiukkana.

– Miks sun possus kävelee tollee kummallisesti? portsari tivaa festarivieraalta.

*sihahtavan kädenliikkeen ääni* *röhkimistä* *suomalaisen sian vinkaisema oink* *PLOP*

– Kyllä mä kuule aina pullopersesian tunnistan. Turha yrittääkään.

4 on viitsinyt kommentoida:

Rippikoulun isosena kirosin aktiivisesti "voi vitjat!". Toinen isonen hieman moitiskeli tätä, mutta nuorisoohjaaja antoi synninpäästön sanavalinnalleni.

Mutta hukkaan meni isosena olo, en kokenut valaistusta. Myöhemmin erosin kirkosta, ja nyt kiroilen jo vapautuneesti eri sanoin tilanteen niin vaatiessa. Eli aika harvoin.

12/16/2005 02:22:00 ip.  

Justiinsa joo, en sitten osannut kirjoittaa nuoriso-ohjaajaa oikein. Mutta ehkä se sopii tähän Niinistön viivankäyttövirheiden perään: ehkä minussakin on presidenttiainesta?

12/16/2005 02:23:00 ip.  

Meillä itä-Suomessa kehveli on kovassa kurssissa. Itse opin sen isoäidiltäni. Täällä pääkaupunkiseudulla sillä saa takuuvarmasti ainakin vinon katseen osakseen, mutta käytän sitä silti, sillä siitä tulee hyvä mieli.

12/16/2005 03:38:00 ip.  

Minun viime keväänä toteutumatta jääneeni Ajatus viivoista -kirjoituksen oli tarkoitus ottaa kantaa myös nuoriso-ohjaajiin ja ehdottaa, että sana kirjoitettaisiin nuorisohjaaja. Hieman samaan tapaan kuin linjauto, siis.

Noin säästettäisiin kaksi merkkiä eikä kirjoitusasukaan olisi juuri kauempana puhutusta kuin nykyisellään. Minua häiritsee kovasti, kuinka yhdysmerkkiliset vokaali–vokaali-yhdyssanat hyppivät silmään tekstin seasta, vaikka niiden kuuluisi olla täysin tasa-arvoisia muiden sanojen kanssa.

Vai että tulee kehveli Itä-Suomesta. Eipä minulla pitäisi juuri esi-isiä sillä suunnalla olla.

12/16/2005 11:19:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds