Tyhmä-juttu

Yllätystulos: internet-yhteys kotona harventaa blogin päivitystahtia.

Jos maailma ei vaikka tarvitsekaan meitä höyrykoneenkäyttäjiä, minä rupean tuottamaan lööppejä. Eilinen Iltalehden aikaansaannos, jossa Tanja Karpela uhosi asenteella kokemusta on, että Sauli ja Matti ovat erilaisia, oli yksi huikeimmista saavutuksista vähään aikaan.

Uutisesta paljastui lopulta, että Karpela viittasi kokemuksellaan suurin piirtein siihen, että oli keskustellut joskus molempien kanssa [tiedättehän: Sauli ja Tanja eivät koskaan ehtineet naimisiin].


Samassa hengessä voisi tietenkin tekaista lööpin:


PA: Miehissä
ja naisissa
on eroa.
”Kokemusta on.”

[mutta ethän sinä ole koskaan puhunut naiselle.][ai niin.]

***

Minä olen aika kurja vaihtoblogaaja. Tyydyn viisastelemaan Iltalehdelle ja kehumaan itsäni sen sijaan, että viisastelisin Saksan poliittiselle elämälle ja kehuisin itseäni siinä sivussa jotenkin implisiittisemmin.

Kerroin joskus, etten yleensä kirjoita mitään ollessani vaikkapa ulkomailla. Minut valtaa infoähky – silmät tukkeutuvat, jos ne pitää auki. Täälläkin on niin paljon kaikkea, että olen sitten lähinnä joutunut keskittymään itseeni.

[Mitä, eikö ähky ole huumoriblogaajan ihanneolotila. ][Äh.]

Blogausaihelistan kasvua ihmetellessä mietin, voisiko tämän ulkoistaa jotenkin kätevästi. Ihmisethän palkkaavat apureita hoitamaan arkielämän trivialiteetteja. Siivooja vie roskat, juristi hoitaa riidat, kirjanpitäjä kiertää verot ja rakastaja pitää vaimon tyytyväisenä. Milloin ihmiset alkavat palkata itselleen blogaajia.

***

Ei, minä en tarvitse kohulööppejä tuekseni. Minä sain näemmä puolen Blogistaniaa suureen hyvekeskusteluun puolihuolimattoman mukanokkeluuden lipsauttaessani.

Aivan kuin aina aamulla pitäisi laittaa kynnet kuntoon, sillä koskaan ei tiedä, kehen törmää, pitäisi myös pitää mielessä jokaikistä virkettä kirjoittaessaan, että juuri se saattaa päätyä kaikkien lainaamaksi.

Niin kuin lukion asialleen omistautunut äidinkielenopettajamme sanoi.

Jokaisessa lauseessa, jokaisessa sanassa, pysähtykää ja miettikää: kuinka voisin sanoa tämän paremmin.


[jätetään lukijan harjoitukseksi muokata edellinen virke paremmaksi.]

Kuten vaiettu totuus kuuluu, kaikki eivät välttämättä ole hyviä yhtään missään.

Ei, ei tuo huonolta näytä. Kävi tuuri, ei edes hampaiden välissä repsottavaa pilkkua tai muuta typerää. Janin tilannekatsauksen jälkeen aihetta ovat puineet ainakin Blogisanomat, OA [viisaita kommentteja tuolla] ja Gaia, joka saa kunnian olla ensimmäinen tänne linkittänyt MSN-blogaaja.

[Ja ensimmäinen näkemäni MSN-blogaaja, joka osaa tuottaa kokonaisia virkkeitä.]

OA:n ajatus

Käytännössä uskon, että jokaisella on kyky(jä), jo(i)ssa hän tosiaan on hyvä - huomattavan taitava joko toisiin tai omaan tasoonsa nähden

tuntuu jotenkin hupsulta. Itsensä ylittämisestä toki puhellaan, mutta sittenkin on hieman kummallinen ajatus olla huomattavan taitava omaan tasoonsa nähden. Onko tuo hetkellistä vai jatkuvaa ja jos jatkuvaa, eikö oma taso silloin päivity samaa tahtia mukana.


***

Minun alkuperäinen ajatukseni oli sittenkin olla niiden huonojen puolella. Minun piti kerran pitää puhe, ja ajattelin heittäytyä haastavaan pohdintaan tyhmyyden kieltävästä nykymaailmasta. Siinä oli ollut kaikkea hienoa lähtien holhoavasta ja virheellisen ruusuisen kuvan antavasta jokainen on hyvä jossain -hokemasta kiertäen monen mutkan kautta ammattikorkeakoulujärjestelmään ja epärealistisiin koulutustavoitteisiin.

Minun piti sivuta mainoskampanjoita, joissa naureskellaan tyhmyydelle [Se nyt vaan on tyhmää ostaa liikaa] ja kehuskellaan fiksuutta [Fuksi antaa tilaa]. Se oli sitä aikaa, kun mukana piti olla kannanotto Idolseihin [niihin alkuperäisiin, muistatteko], mutten enää millään muista mikä.

Jotain piti sanoa ihmisistä, jotka menevät lukioon, vaikka soveltuisivat paremmin ammatilliselle puolelle ja suuruudenhulluista koulutustavoitteista, jotka ajavat ihmiset puoliväkisin opiskelemaan ja edes leikkimään fiksua tullakseen sitten joksikin, jota ei tarvita.

Minusta tuntuu, että pahin stressi seuraa tilanteista, joissa ei ole tehtäviensä tasalla. Ja on hyvin todennäköistä, että yhä useampi on, kun tyhmyyttä ei sallita, vaan kaikkien on oltava fiksuja.

Siis, niinku, hullu vaikka, mutten tyhmä.

[Ei sillä, ettei tuolla tapaa ihmisistä hulluja saataisi. ]

Ja tietenkin juutuin umpikujaan. Kun ymmärsin, etten voisi uskottavasti saarnata tyhmyyden puolesta, ellen itse myöntäisi olevani.

Enkä minä nyt mikään tyhmä ole.

Tämä on ihan tyhmä juttu. Ja vaikea.

[Lopulta päädyin puhumaan äng-äänteen epäloogisuudesta. Siitä, miksi magneetti-sana pitäisi sanoa ängällä, vaikka siinä ei ole missään kohdassa äng-äänteen kirjainyhdistelmää, ng:tä. Ja jos se on poikkeus, miksi se ei ole poikkeuslistassa. [mitä, älkää nyt vain sanoko, ettei koko poikkeuslistaa ole tehty!]

Saman sarjan väen vängällä ängällä sanottavia sanojahan ovat ligniini, signaali ja kognitio.

Toisaalta ilman loogista syytä g:llä sanotaan vastaavasti:

diagnoosi, gnu, gneissi ja ignoroida.

Puhun tuosta aina, kun pitää pitää asiapuhe jostain tärkeästä aiheesta.]

[Lisäys] Koska tässä nyt on löyhästi viitattu kieleen, pitää linkata tämä juttu nokiaksi puhumisesta, sillä kaikki eivät ehkä lue blogeja: Skrubu tai Matkalla. Ja sitten tämä blogi: Pelkkää panemista. Minä palaan vielä blogiin: tämä, sillä minulla liittyy aiheeseen muisto tyyppiä: lapsuus. [/lisäys]

***

Puuhasin maanantain vastaisen yön projektiamme, joka piti palauttaa maanantaina. Omaa hölmöyttäni, en vain ollut päässyt liikkeelle aiemmin. Lopulta sain suorastaan pienoisen inspiraation, mutten kirjoita siitä nyt.

Negatiivisuus kun on niin kovasti voimakkaampaa. Valmiin työn ja onnistuneen esittelyn riemun leikkasi lyhyeen aiemman kierroksen työn palauttaminen. Kerroin viikko sitten, että hyvän työn takaisin saaminen ilahduttaa.

Juuri mikään ei sitten olekaan pahempi kuin saada takaisin työ, jota luulee hyväksi, mutta joka tulee teilatuksi. Tämä oli ensimmäinen kerta tässä koulussa, ja se assari nyt onkin täysi idiootti, vaikka muu kurssihenkilökunta on mukavaa. Typerintä oli, että raportissa oli osa niistä seikoista, joiden hän väitti siitä puuttuvan ja loputkin puutteet olivat nähdäkseni epäoleellisia ja johtuivat ainoastaan poikkeuksellisen epämääräisestä tehtävänannosta.

Jos yli puoli ryhmää vastaa pieleen, olisi syytä katsoa peiliin. Kuka tahansa meistä olisi osannut vastata tuohon, jos kysymys olisi vain esitetty yksiselitteisesti.

***

Olen pahoillani, tämä ei nyt ihan pysy kasassa. En lainkaan ymmärrä, miten tuo äskeinen osio liittyy tämän tekstin tavoitteeseen [vielä vähemmän, kuinka tämä teksti liittyy tavoitteeseeni]. Istuin kuitenkin käytävällä nukkumattomassa hyperhaipperiolotilassani sormet näppäimistöllä täristen, aikeissa aloittaa kiivaan puolustuspuheenvuoron, kun saksalainen kurssikaveri saapui paikalle. Olin puuhannut hänen kanssaan tämänpäiväistä työtä.

Eikä hän tyytynyt kulkemaan ohi. Hän halusi keskustella suomalaisesta koulujärjestelmästä. aivan kuin koulujärjestelmistä keskustelu olisi aivan luontevaa ajankulua puolituntemattomille ihmisille, jotka sattuvat törmäämään käytävällä. Me kansalaisjournalistit ja omituiset tilanteemme.

Joo, pisapisa, minä tokaisin. Meidän koulumme on kopioitu DDR:stä, hymähdin.

Selitin epärealistisista tavoitteista ja peruskoulun tasapäistävästä ahdistavuudesta. Pakkoruotsin jätin väliin tällä kertaa, vaikka yleensä aloitan sillä, kun joku hölmö tulee kysymään, että kerro jotain Suomesta. [minä tykkään puhua ruotsia, teen sitä täälläkin jatkuvasti. vielä hauskempaa on laulaa ruotsiksi. jostain syystä norjalaiset eivät osaa ruotsalaisia juomalauluja.]

Hän kuunteli hieman ymmällään. Hänestä suomalainen malli kuulosti upealta. Täällä oppilaiden tulevaisuudesta päätetään edelleen kymmenvuotiaina. Olinhan minä joitain kaavioita saksantunneilla Suomessa nähnyt, mutta ei niissä koskaan kerrottu, kuinka homma toimii käytännössä.

Että ne ovat tosiaan erillisiä fyysisiä kouluja eivätkä mitään suuntautumislinjoja. Tai ainakaan, että valinnan tekee opettaja, pärstäkertoimella, ilman erillisiä kokeita. Alaspäin on mahdollista vaihtaa, ylöspäin ei. Kuulemma päätöksestä ei voi edes valittaa. Kerran duunarilinjalle tuomittu ei kuunaan pääse koettamaan korkeakouluun.

Hän selitti tuloillaan olevista lukukausimaksuista. Että aloittavat ensin tuhannella eurolla per lukuvuosi, ja ellei vastustus ole merkittävä, nostavat sen vaivihkaa 3000–5000 euroon. Rahoitukseksi opiskelijat voivat nostaa lainaa, jonka valtio takaa. Ilmeisesti se ei sittenkään halua ottaa turhia riskejä, sillä korot kuulemma huitelevat liki kymmenessä prosentissa. Sinänsä kiinnostavasti täällä lasten koulutuksen rahoitus on vanhempien vastuulla, oliko se nyt 25:een ikävuoteen asti.

Jos ohjeopiskeluaika x 1,5 ylittyy, lisälukukaudet ovat maksullisia jo nyt. Niitä vanhempien ei tarvitse enää maksaa.

Hän esitteli näkemyksiään saksalaisen tutkimuksen riippuvuudesta yrityksistä ja arveli Yhdysvalloissa oltavan riippumattomampia. Saksassa kun koulujen talous on osaltaan perustunut yritysyhteistyöhön, kaiketi hieman Suomen tapaan. Eipä sillä, täällä nyt on mainoksia julkisin varoin rahoitetuilla tv-kanavallakin.

Eipä sillä, tyyppi oli jonkinlainen opiskelijayhdistysaktiivi. Ei kannata luottaa yhdistysaktiiveihin.

[Minut äänestettiin hiljattain jatkokaudelle poissaolevana. Tuntui hienolta.]

[Ja linkkiä vanhaan merkintään hakiessani huomasin, että blogini arkistot ovat hävinneet. Siisti juttu. Minulla on erittäin onnekkaan sattuman vuoksi varmuuskopio kuukausinäkymistä ja toki erinäisiä kommentteja sähköpostissani. Näinkin voi sitten käydä.][No, nytpä toimii taasen, ehdin jo huolestua, että arkistojeni otsikko mennyttä osoittautuu kovinkin todeksi]


***

Loppua kohti oloni kävi sekavaksi tämän merkinnän tapaan. Valvoin pitkään yöhön edellisen jatkoksi ja heilutin jalkaani sitä tahtia, että ilmavirta haihdutti hien otsaltani. Mietin naiiveja latteuksia. Että minulla taitavat olla asiat aika hyvin.

Kaura kirjoitti jossain haastavasti, että luultavasti PA:kin on huono huomattavan monessa asiassa. Myönnän suoralta kädeltä, että olen onneton ottamaan vastaan sellaista, mitä en katso erityisesti ansainneeni. Ja sitä taitaa olla aika paljon.

[No huh huh, tuo loppu nyt on kuin jonkun presidenttiehdokkaan blogista. Oikein sääliäkö pitäisi?]

9 on viitsinyt kommentoida:

Eikös vaan kuitenkin tunnu huomattavasti luontevammalta sanoa "mangeetti", kuin väkisin vääntää se g siihen n:n eteen! Luulen, että tällainen näennäinen mielivaltaisuus ko. sanojen ääntämisessä liittyy kuitenkin jotenkin n:n ja g:n sijoittumisesta tavutuksessa. Että se g on vaikea sanoa tietyssä kohtaa sanaa. Esim sanan alussa ei ole, koska voi sanoa: gnu. Häh? Jos, olisi dignoosi eikä diagnoosi, niin ehkä se äännettäisiin dingoosi. Dingoosi puolestaan voisi kuvata 80-luvun Dingo-yhtyeen fanitteluilmiötä. Silkkihuivi ranteeseen! Nyt iski dingoosi! Järkihän tässä lähtee. Pyydän anteeksi.

11/30/2005 12:00:00 ap.  

Muistan kuinka aikoinaan ala-asteen tokalla kirjoitin magneetti-sanan ja koska se tuntui luontevalta sanoa ängällä, päättelin, että se varmaan myös kirjoitetaan niin: mangnetti.

Äh, taidanpa kaivaa arkistosta vanhan asiaa koskevan tekstini ja julkaista sen, niin tulee asia selväksi.

11/30/2005 12:12:00 ap.  

Olipa taas loistava paikka typottaa.

Mangneetti sen piti olla.

11/30/2005 12:13:00 ap.  

Hupsuhan se on huonosti ilmaistu yleensä.
omaan tasoonsa nähden = siihen tasoon mitä itseltä voi kohtuudella odottaa: esimerkiksi huomattavan taitava tanssimaan vaikka muuten liikkuu kuin virtahepo - ruumiinhallinnan taso pysyy siinä missä on (niin kauan kun ghettoblasterista raikuva macarena ei tahdita askelia)

Toki oma taso voi monissa toimissa nousta, ja nouseekin. Sittenpä ollaan taas liemessä. Eihän sitä voi olla hyvä, kun tämän saman on suorittanut sata kertaa. Pitäisi olla parempi, että olisi taas hyvä. Ei hyvä.

11/30/2005 12:18:00 ap.  

Tänään luennolla käsiteltiin juurikin äänteitä ja joidenkin sanojen epäjohdonmukaista ääntämystä. Muistaakseni tultiin siihen tulokseen, että ääntäminen on juurikin epäjohdonmukaista. Tästä voisi tietenkin masinoida jonkinlaisen kampanjan. Magneetin g sinne minne se kuuluu!

(Yritän epätoivoisesti erottua tästä Saarojen massasta uudella nimimerkillä.)

11/30/2005 12:19:00 ap.  

Wau, tää oli päivitetty 0:30 vaikka kello oli 0:28 (mäccien kellot on tarkempia kuin kaikki). Jos vähän selviän, tulen tänne selvittelemään ministerin suhdetta kahteen ministerin. Onhan se myös kutkuttavaa ajatella, että kulttuuriministerillä olisi ns. e***i k***n tietoa kahdesta pressaehdokkaasta.

Ei, meni sisu kaulaan, piti sensuroida, näytti liian hyvältä.

Glögiä!!!

11/30/2005 12:35:00 ap.  

Mitä, ääntävätkö muut kognition kongnitiona? Minä sanon kyllä aina, että kognitio. Luulin, että se kongnitio oli vain lukion psykologia-uskonnon opettajan erehdys.

11/30/2005 03:53:00 ip.  

Missä oon väittänyt PA:n olevan huono huomattavan monessa asiassa? Höps höps.

11/30/2005 09:06:00 ip.  

Katsoinpa nyt uudestaan, ja viittasin varmaan tuohon, kun sanoit:

Olen esimerkiksi aika varma, että voitaisiin nyppäistä kadulta kuka tahansa satunnainen tallaaja, ja todeta, että hän tietää ja osaa useita asioita paremmin kuin minä tai PA. Epäilen, että myös PA tämän tiedostaa, vaikka akateemisissa piireissä tästä ei pahemmin yleensä huudella.

Eihän tuo nyt varsinaisesti huono ollut, joo.

12/01/2005 02:24:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds