Minä olen ollut hiljaa kovin kauan, mutten silti valitettavasti ole rakastunut. Minä vain onnistuin sekoittamaan tietokoneeni varsin vakavasti.

Tavallaan kyllä haluaisin olla. Voisin sitten lopettaa koko jutun ja riipiä sydänverestäni vastaavaa huipputavaraa kuin Vt viimeaikoina.

Tai voisin sitten lopettaa koko jutun, kuten nyt linkatessani huomaan Vt:n tehneen. Näemmä hän oli käyttänyt samaa googlen estävää tagia sivuillaan, joka Karun sellinkin jälkiä jättämättömän poistumisen mahdollisti.

Tuntuu jotenkin, niin, tyhjältä.

Näemmä pääkirjoitus ei jäänyt ainoaksi kuolonuhriksi. Aika näyttää, mitä käy Pää auki -kirjoituksille.

***

Käytettävistä kotisivuistaan
tunnettu Jacob Nielsen kertoi hiljattain, mikä useimmissa blogeissa on pielessä. Monista puuttuu kirjoittajan kuva, aiheet ovat moninaisia eivätkä kaikki blogaajan ryökäleet ymmärrä edes ostaa omaa domainia. Paha virhe on myös unohtaa kirjoittavansa jatkuvasti tulevalle pomolleen.

Minä olen kaihomielisenä romantikkona aina jotain kirjoittaessani kuvitellut yleisökseni tulevan puolisoni. [Kuten mainittua: tulevalle pomolleenIsosisko]

Niin ikään otsikointiin tulee kiinnittää huomiota. Nielsen antaa esimerkkejä huonoista otsikoista.

  • What Is It That You Want?
  • Hey, kids! Comics!
  • Victims Abandoned
Hei, jätkät! Otsikoita! Kyllähän nämä puhuttelevat. Hyviä otsikoita ovat vastaavasti:

  • Pictures from Die Hunns and Black Halos show
  • Office Depot Pays United States $4.75 Million to Resolve False Claims Act Allegations
  • Ice cream trucks as church marketing
Ihan oikeasti. Eihän tuollaisi otsikoita kirjoittaisi Visa Kopukaan? [PA. Nielsenille ei kuittailla, stana. Vielä vähemmän Visa Kopulle. Onneksi maailma on täynnä mitkä tahansa ohjeet sellaisenaan nieleviä HIGareita. – Tuleva pomo #1]

***
Epäilemättä blogeista voi löytää uutisiakin, jos omaa aikaa sattuu olemaan rajattomasti eikä todellakaan harrasta muuta kuin netissä pyörimistä. Uutisseurannassa luotan kuitenkin edelleen uutispalveluihin ja harrastusaiheita seuraan palstoilta, joissa pääaiheena on itse asia, kuten kalastus.com ja ravia.fi.


Markkinointi&Mainonta-lehden pääkirjoittaja Mattias Erkkilällä on vaikeuksia löytää uutisia blogeista. Juttu on otsikoitu räväkästi Blogi on kuollut. Minä, tiedätkö, lopetin pääkirjoituksien lukemisen ihan samasta syystä.

Oikeasti Erkkilää taitaa harmittaa katsella, kun ämmämäiset neuleblogit vain sikiävät, eikä missään ole kunnollista raviurheilu- ja kalastusblogeja.

[PA. Hmp, olin katsellut, että tuostapa nappaan copyn (tajuuttekset, jätkät, niinku kopin – täällä mainosalalla ollaan nokkelia), mutta Masulle ei hitto soikoon käydä. Saati raviurheilulle. Ei ole kavioveikkaajan voittanutta (nyysitty läppä, mutta mikäpä ei meillä mainosalalla olisi). – Tuleva pomo #2]

[Yritän miettiä, mitä kaavioveikkaaja voisi tarkoittaa, mutta yhtäkkiä pääni lyö tyhjää kuin yrittäessäni keksiä pikkutuhmaa nokkeluutta Persefones-jumalan nimestä.][ah, oldschool -Editori]

***

Maltan mieleni laajemmalta avautumiselta ja tyydyn toteamaan yleisellä tasolla, että joskus on parempi jättää tekemättä kuin tehdä huonosti. Maailmassa on liikaa ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä. Ärrinmurrin.

[PA. Latteudet latteuksina, mutta tämä on jo liian paksua, mitähän sen Timo kirjoittaa tänään – Tuleva pomo #3]

***

Muistaessani mainitsen huomanneeni, että minut olisi aika helppo salamurhata vanhalla kunnon wc-pommilla. [PA. Ei tällaisia nyyppiä meille. Salaiset agentit eivät käy vessassa. – Tuleva pomo #4]. Huomaan tiedostamattani käyttäväni jatkuvasti samoja koppeja.

Vaikka täkäläiset pöntöt ovat periaatteessa muodoltaan kovasti suomalaisen kaltaisia eivätkä niitä Etelä-Saksan hyllymalleja, wc-harja on pöntönkäyttäjän paras kaveri. Ruokapöytäkeskustelussa kävi ilmi, että ranskankielinen alan termi tarkoittaa sekin jarrutusjälkiä.

En tiedä, onko vika muotoilussa vai pintamateriaalissa, mutta täkäläiset pöntöt ovat kyllä kokolailla paskoja [sanal. yritett.][anal. yritett. sanoi peppuseksiraiskaaja][anteeksi].

Tai ehkä tarkoitus on, että kun pönttöä harjataan päivittäin, sitä ei tarvitse koskaan varsinaisesti pestä. Samahan pätee muun muassa hiuksiin. [PA. Scheisse, tuolla asenteella et kyllä koskaan tule töihin Klobrille&Rohriin. – Tuleva pomo #5]

***

Ranskanopintoni alkoivat. Apua. Ilmeisesti elämään valmentaja lukio-opetus on tehnyt minusta ylimaallisen etevän monivalintojen mustaajan, mutta tasokokeeni taisi mennä reippaasti yläkanttiin. Minä en ymmärrän hiukkaakaan, mitä kurssilla puhutaan. Asiaa ei helpota se, että välillä ranskalaisperäinen opettaja selventää oudoimmat asiat aksenttisella saksallaan, josta siitäkään ei ota tolkkua. [PA. Jaa että ranskaa, kaiken maailman hippimeininkiä. Eikö ne ranskalaiset ole hiukka homojakin? – Tuleva pomo #6]

Mietin, että vaillinaiseksi jäänyttä kysymystä voisi kutsua kesköseksi.

Opettaja kehotti välttämään sähköpostin lähettämistä, sillä hän ei kuitenkaan ikinä lue sitä. Lupasi olla tavattavissa aina maanantaisin ja rentona tyyppinä vielä vastaavansa työhuoneensa puhelimeen arkiaamupäivisin.

Jälleen kerran minut kohtaa karmiva aavistus. Kuinka pitkälle kaikki een tai ämmän ylioppilaskirjoitusten kielikokeista saaneet pärjäsivätkään silkalla tuurilla. Kuinka julmia monivalinnat voivatkaan olla osaavia kohtaan, jos vääristä vastauksista ei mene miinusta. [PA. Tänne mitään pinkoja kaivata – Tuleva pomo #7]

***

Sauli Niinistö kaiketi aloitti mainoskampanjansa tänään. Jotenkin huvitti avata Hesarin näköisversio päästäkseni näkemään mainoksia. [Samalla tapaa minua huvittaa aina television avatessani.] Niinistö on työläisten asialla, oivaa. Kyllä Bobissa osataan.
Mitvitin analyysiä Niinistön sivuista odoteltaessa.

Viikko pari sitten yet another firma ilmoitti nimeävänsä itsensä Jotakin Helsingiksi. Jos aloittaisin tämän blogin nyt, valitsisin nimeksi luutavasti seksikkäästi: Blog Helsinki.

***

[PA. Hei, mihis minut unohdettiin edellisestä katkelmasta? Antaa olla, unohda. – Tuleva pomo #8]

Koneen sekoaminen liittynee osittain Front Row -sovelluksen asentamiseen. Tuohan livahti asennusohjeineen julkisuuteen eilen, vaikka tulee periaatteessa toistaiseksi ainoastaan uusien iMacien mukana.

Hauskalta se näytti, iPodmainen käyttöliittymä pyöri mukavasti. Olisin kaivannut cd-levyjen kansikuvia näkyviin, kun musiikkia selataan albumeittain. Erityisen oleellista olisi myös pystyä pikakelaamaan ja skippaamaan musiikkia ja videoita iPodin tapaan.

Lievitin huonoa omaatuntoani epämääräisesti hankitun ohjelman käytöstä miettimällä, että minä sentään jälleen mainostin aika tavalla Applea uutuutta kämppiksilleni demotessani. Joidenkuiden mielestä on säälittävää, kuinka jotkut rukat sortuvat moiseen.

Ilmiö on sittenkin laajempi kuin luullaan. Valtaosa vanhemmista käyttää samalla tavalla omaa rahaansa mainostaakseen Joulupukkia. Onko Joulupukilla suurempi Reality Distortion Field kuin Steve Jobsilla? [PA. Kellään ei ole suurempaa kuin minulla. – Tuleva pomo #9]

***

[PA. Mihis se otsikossa luvattu blogiskenen kuulumisien tarkastelu jäi? Ei taida sinusta olla tarkkailijaksi meidän pajaan. – Tuleva pomo #10]

5 on viitsinyt kommentoida:

Onko tämä kovin säälittävää, jos sanon, että minulle tuli paha mieli Jäädykepiirikunnan lopettaessa. Teitä hyviä blogeja on kohta kovin niukasti.

10/26/2005 11:22:00 ip.  

inhoan wc-huumoria ja wc-huumoriblogeja, mutta näin vuosia saksassa asuneena yhdyn täysin mielipiteeseesi. siihen ei jotenkin totu.
kappas, ai tuollainen tänään.

übrigens, oletko jo jossain vaiheessa tsekannut ne s.würwelchenit? kysyn vaan. kun niihinkään ei totu.

10/27/2005 12:33:00 ap.  

Anna, Perso, mennä vain.

Minua niin kovin imartelee, että joku keksii kuvitellakaan minun kirjoittaneen Sellistin tai Vt:n juttuja. Saisi olla melkoinen supermies sellainen.

Kirjoitin vahingossa supermiss. Luin äskettäin tekstini läpi ja löysin jälleen liian monta typoa.

Vielä kun ottaa huomioon, että joku kirjoittaa tai kirjoitti myös Milla Beetä, !Absolute Truthia ja Visa Kopua.

Olisiko muka mahdollista, että kaiken takana on sama nainen, kysyn vaan. [ja miksi tuo sanapari täytyy aina kursivoida?]

Anteeksi, Kata, mutta en ole ehtinyt vielä tutustua pekonikuutioihin. Seuraavaksi kerron juomasekoituksista. Minulla oli jokin pekoniaiheinen jutuntynkä mielessä, mutta ehkä se palaa vielä joskus.

10/27/2005 03:35:00 ap.  

Mullapa on duunissa eväänä saarioisten kana-pekonirisotto. Uutuus. Varmaan namia.

Vakavasti puhuen: en vaan vieläkään ymmärrä tätä trendiä, että lopettamisen yhteydessä pitää poistaa kirjoitukset. Se nimittäin v***ttaapi.

10/27/2005 01:44:00 ip.  

Pahaltahan se tuntuu, mutta tuo totaalinen poistuminen taitaa kuulua pelin henkeen.

Eräs suurmies kirjoitti kerran:

Tuhosin blogin, koska minusta sellainen pystyyn kuollut, hylätty blogi on jotenkin vain surullinen näky. Legendat elävät suurempina, jos kukaan ei voi mennä katsomaan, oliko siellä oikeasti hauskoja juttuja…

Onneksi Googlen välimuistista löytyy sentään tuo sisäpiirin salatapaamisteksti. Näemmä Vt ei ollutkaan kieltänyt hakukoneiden pääsyä sivulleen. Ongelma vain oli, että eilen käyttämäni koulun kone oletti, että haluan etsiä vain saksankielisiä sivuja...

10/27/2005 02:40:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds