Minulla olisi periaatteessa julkaisuvalmis proosapostaus ulottuvilla, mutta antaa olla. Julkaisen ensin vastaukset erään toimittajan kysymyksiin. [Huomaatteko toimittajat, minua kannattaa haastatella, minä vastaan kyllä.]

***

Arvon Etunimi,
Tässä olisi nyt muutama kysymys Lehdennimeä varten. Kaikki kirjoitus erheet korjataan ja sitä rataa. (tarkoitan omaa tekstiäni)

Hyvää syksyä,
Etunimi Sukunimi


1. Kuka olet?

Minä olen sivuseikkailija ja rajarikko pirtaa syvemmältä ja soimattu kattila ja aallonmurtajan viimeinen kompastuskivi ja kaikenlaista ylevää huttua, mitä olen joskus kirjoittanut.

Niin, minähän en ole Etunimi, vaan PA. Periaatteessa olen anonyymi, käytännössä olen kirjoittanut siten, että moni asia on paljastunut lukijoilleni. En ole esimerkiksi suoraan kertonut, missä opiskelen tai asun, mutta useimmille se on ilmeistä päätellen selvää.

Saksaan lähdettyäni kerroin lähteneeni tänne, mutta kaupunkia en ole paljastanut. Paljastan toki, jos keksin jonkin hyvän jutun, joka sitä vaatii.

Kerran olin vähällä kertoa jo nimenikin, kun keksin muka niin mainion sutkauksen siihen liittyen. Enää en onneksi muista, minkä, joten ei ole kiusausta lörpätä.

Anonymiteettini sinällään ole kovin tärkeä juttu. Minulla oli aikoinaan kotisivu, jolla julkaisin paljon henkilökohtaisempaakin tavaraa omalla nimelläni. Mutta kun nyt tulin kerran alkaneeksi, niin jatketaan näin.


2. Kirjoitat blogia. Kenelle ja miksi?

Pääasiassa itselleni. Kirjoitin aikoinaan monta vuotta yksityistä ja henkilökohtaista päiväkirjaa. Ajoittain sinne syntyi sen verran hyviä juttuja, että olisi tehnyt mieli näyttää muillekin. Sisältö oli kuitenkin paikoin sellaista, etten olisi voinut suoraan sitä julkaista [tiedättehän nda:t ja sen sellaiset].

[miksi sanot aina monikossa tiedättehän, jos kerran kirjoitat itsellesi?]

Noin vuosi sitten sattui viimein sellainen hetki, että huomasin päiväkirjan pitämisen tuntuvan lähinnä pakkopullalta. Olin pitkään leikkinyt ajatuksella blogiin kirjoittamisesta. Ja Kysyn vaan lopetti. Ajattekin kokeilla muuttaa kirjoitustyyliäni siihen suuntaan, että jutut voisivat kiinnostaa muitakin.

Projekti onnistui varsin hyvin. Sittenkin oli yllättävää, kuinka kauan oman kirjoittajaäänen löytyminen kesti. Alkuajat tuntui tosi teennäiseltä [kuin näitä vastauksia kirjoittaessani...], kuin en olisi kirjoittanut itsenäni lainkaan. En tiedä, kuinka hyvin ulkopuolinen havaitsee sitä, mutta itse tietenkin huomaan heti, kun tekstistäni kaikuu vieras ääni.

Kirjoitin samasta asiasta kauan sitten, ja mainitsin näemmä ihan eri juttuja.


4. Millainen on mielestäsi hyvä blogi? HS Kuukausiliitteen blogi? Onko se hyvä?

Hyvä on kovin huono sana. Pidän tosissaan tekemisestä, asioista, jotka on tehty täysillä, oli kyseessä sitten, blogi, elokuva tai tenttivastaus [en siis tarkoita vakavissaan olemista, omaakin julkaisuani kutsutaan jostain syystä huumoriblogiksi]. Jos blogista näkyy, että se on kirjoitettu jollain tapaa täysillä ja asiaan omistautuen, se kyllä erottuu joukosta. Jos blogi on kirjoitettu vain itsetarkoituksellisesti, jotta, no, olisi blogi, lopputulos tuskin on hääppöinen.

Anssin blogissa [Hesarillahan on jo pari muutakin] saattaa olla lievää välinearvoisuuden makua. Perustettiin blogi, koska olisihan se aika innovaatista perustaa niinku blogi, kun kirjoittaa artikkelia blogeista

Toisaalta, äänen ja tyylin kehittyminen vie hetken aikaa. On eri juttu kirjoittaa sanomalehteen kuin blogiin, eikä Anssikaan ole helpossa tilanteessa saapuessaan tänne jollain tapaa ummikkona, mutta silti ylhäältäpäin. Hesarin muiden blogien kirjoittajat blogaavat sentään omasta aiheestaan. Saattaa hyvin olla, että Anssikin löytää selvemmin oman blogaajaaäänensä [niin, kirjoitan sen muinaisen ällini vuoksi yhdellä geellä] ja vaikka innostuu jatkamaan kirjoittamista lehtijutun valmistumisen jälkeenkin.

Ei sillä, etteikö minusta tuntuisi hieman hölmöltä lähteä neuvomaan ammattikirjoittajaa. [Kuka muuten osaa selittää minulle, mitä sanonta don't teach your granny to suck eggs tarkoittaa? Milloin kananmunia on tapana imeskellä?]


3. blogeja saa kommentoida, paljonko palautteet vaikuttavat kirjoituksiisi?


Minä kun en kirjoita erityisen kantaaottavasti tai provosoivasti, en juuri saa vihaista palautetta, johon joutuisin jotenkin erityisemmin suhtautumaan. Yleensä kommentit ovat yleishilpeää läpänheittoa, joka on yksi blogaamisen parhaita puolia.

En ehkä osaa herättää keskustelua niin hyvin kuin jotkut muut kirjoittajat. Minä kun kirjoitan itselleni, kirjoitan juuri sen, miltä sattuu kulloinkin tuntumaan, ja jos se ei herätä kenessäkään tarvetta sanoa mitään, niin ei sitten. Tylsää toki olisi, jos kukaan ei koskaan sanoisi mitään. Aina kun jokin tekstini jää kokonaan ilman kommentteja, ajattelen väkisinkin, oliko siinä jotain vikaa.

Myös kävijälaskurit antavat epäsuoraa palautetta, ja jossain vaiheessa olin kovinkin riippuvainen mittarien seuraaja. Saattaa olla, että parhaina päivinä mittarisivu sai enemmän sivulatauksia [ja kaikki itse aiheuttamiani] kuin koko blogi. Nyttemmin mittarin kyttääminen on jäänyt vähemmälle.

Mitä useammin päivittää, sitä useammin käy vieraita. Jos kirjoittaa jotain, johon joku innostuu linkkaamaan, kävijämäärät kasvavat. Ei siinä sen kummempaa. Oma ennätykseni on, kuin kielioppiparodiaani linkitettiin Elisan portaalin etusivulla ja sain päivässä liki enemmän kävijöitä kuin kuukaudessa keskimäärin.

4. Voiko blogeja lukemalla/kirjoittamalla löytää sieluntovereita?lentääkö flirtti?

Minusta nyttemmin jo enimmäkseen edesmenneessä Koleiden blogaajien seurassa oli havaittavissa jonkinlaista hengenheimolaisuutta. Kukaan kirjoittajista ei tiennyt toisistaan mitään blogin lisäksi [tai ainakaan minä en tiennyt, luultavasti kaikki muut tiesivät minusta kaiken...], mutta vaivihkaa he loivat yhdessä oman yhteisen huumorinsa ja kierrättivät vitsejä edestakaisin.

Oikeasti me muut vain varastimme juttumme Sellistiltä. Paitsi, että toinhan minä kuvioihin Liisankadun Pikkolon [, jonka olit varastanut Kysyn vaanilta].

Äh, lue tarkemmin Jäädykepiirikunnan tuoreesta blogiohjee

Flirttiä on surullisen vähän. Minä voisin kuvitella olevani täysin myyty, jos joku neito kirjoittaisi nähdäkseni mainiota blogia ja yrittäisin säälittävästi viestiä kommentein omaa oivuuttani, mutta valitettavasti tällaista ei ole vielä tapahtunut.

[tämä ei ollut tarkoitus loukata ketään naispuolista blogaajaa, on teillä hyviä blogeja, muttei – tiedättekö – sellaisia]


5. Oletko innokas kommentoija itse?

Minä kommentoin aina, kun keksin mielestäni jotain luvattoman nokkelaa ja yritän näin saada kommenttien lukijat saapumaan blogiini.


6. Kannustatko kommentoimaan blogeja?


Yllä jo mainitsin kommenttiläpän mainioisuudesta. Kommentointi on myös etenkin vasta-alkeneelle bloginpitäjälle tehokas tapa saada julkisuutta. Muutama positiivisesti erottuva kommentti parissa suositussa blogissa, ja moni utelias lukija käy tutustumassa. Tämän jälkeen vaaditaan enää, että blogin sisältö on kiinnostavaa...

Tällä tavalla minulle teki tiettäväksi itsensä esimerkiksi Kilpirauhasen vajaatoiminta -blogi. Julkaisu lopetti itsensä sittemmin ja palasi jo mainittuna Jäädykepiirikuntana.

Tietenkin, vakavissaan puhuen, kommenttien tulisi olla asiallisia ja tuoda lisäinformaatiota käsiteltävään asiaan. Kommenttien tyyli riippuu paljolti kommentoitavan blogin luonteesta.


6. Mikä on ihmeellisisin paikka missä olet kirjoittanut/päivittänyt blogiasi?

Nettiinpääsyvaatimus hieman rajoittaa eksotiikkaa. Viime ajat olen päivitellyt koulun pihalta wlanilla, kun ovet ovat lukossa viikonloppuna. Joskus tarve on ollut niin suuri, että on täytynyt turvautua gprs-yhteyteen ja kännykkään.

Nytkin istun jonkin koulurakennuksen portailla, sillä Saksassa on tänään pyhäpäivä.


7. Millä erillaisilla teknisillä keinoilla teet päivityksesi?

Käytän päivitykseen Bloggerin aloittelijayhteensopivaa käyttöliittymää, mikä syö kosolti geekkiuskottavuuttani. Päivittäminen tapahtuu yksinkertaisesti selaimen avulla. Käytän Firefoxia, sillä Bloggeri ei valitettavasti toimi kunnolla Safarin kanssa.

Kirjoittamiseen käytän yleensä omaa konettani, sillä en tykkää kirjoittaa vierailla näppämistöillä. Nettiin menen tilanteesta riippuen piuhan, wlanin tai kännykän avulla.


8. Jos saisit viettää päivän kenen tahansa haluamasi ihmisen kanssa täältä Tellukselta, kuka hän olisi ja mistä heittäisit "flöittiä"?

Jos unohdetaan kaikki naiset ja mietitään kysymystä akateemisesti [aneemisesti?], valitsisin joko Steve Jobsin, Jim Steinmanin tai Kysyn vaanin [minä en tiedä, miksi tuo nimi kuuluu aina kursivoida].

Luultavasti valitsisin Kysyn vaanin ja vaatisin häntä paljastamaan arkistojensa kauan sitten poistetut pari ensimmäistä kuukautta.

Vaikka mistä minä tietäisin, onko Kysyn vaan ihminen.

Flöitti on minulle uusi termi. Kiitos siitä.


9. Sensuroitko blogiasi? Vai annatko vain palaa?

En minä sitä tietoisesti sensuroi, mutta tähän on kehittynyt varsin selkeä ja sovinnainen linja. En hiisku salaisista orgioista [vain, koska kukaan ei koskaan kerro sinulle niistä]. En kirjoita mitään liian henkilökohtaista, en mainitse ihmisten nimiä, enkä kirjoita mitään, mitä en kirjoittaisi myös omalla nimelläni.

Aavistuksen ongelmallista on, että Pää auen [ja mahdollisten muiden blogien...] kirjoittaminen vie niin paljon aikaa, etten enää ehdi enkä jaksa pitää henkilökohtaista päiväkirjaani. Joskus olisi mukava muistaa paremmin, mitä on oikeasti omassa elämässään tehnyt ja miettinyt. Blogissa kun sittenkin kirjoittaa vain luomanaan hahmona.


10. Tuottiko k.o rekrytointi-ilmoitus hakemustulvan?

Tekstissähän nimenomaan vedettiin rekry-ilmo takaisin, joten se ei luonnollisesti kummoistakaan tulvaa aiheuttanut. Tiedä sitten, mitä olisi tapahtunut, jos alkuperäinen ilmoitus olisi aikoinaan julkaistu julkisesti.


11. Millaisia ohjeita haluat antaa blogia perustavalla?

Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä aloita. Jos emmit, älä odota.


Kiitos suuresti vaivan näöstäsi P.A!!

Eipä tässä mitään. Se on sitten PA. Linkitän juttuusi, jahka saat sen valmiiksi.

***

Bonuksena vielä muutama jostain syystä kiinnostavaksi hiljattain havaitsemani blogi.


***

Ainiin, kaikki minulle oikeaan osoitteeseeni sähköpostia lähettäneet: en jostain syystä pääse lukemaan postejani tänään. Kaikki minulle osoitteeseeni oikeaa postia lähettäneet: kiitos kauheasti, ilahdutti kovin.

5 on viitsinyt kommentoida:

Jollen uskoisi sinun olevan Saksassa, voisin melkein luulla sinun majailevan Tampereella. Niin PAmaista tarinaa kirjoitti tuo Latteuden kutsu! Myös Kuka teki huorin vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Kiitos vinkeistä.

Ja henkilökuvasi kyllä vastaa sinusta saamaani käsitystä!

10/03/2005 10:23:00 ip.  

Onko tämä ihan itsekäs geesi vaiko muumi?

10/03/2005 10:51:00 ip.  

Ai että jos aloitteleva blogin pitäjä ei vielä tiedä mitä blogilleen kirjoittaisi, ei edes kannata? Empivien pitäisi myös pysyä poissa? Mites ne joilla se sisältö ja teema/blogin luonne on mahdollista muodostua vasta aloittamisen jälkeen?

Esim omani. Vai oliko nuo 11. kysymyksen vastauksessa annetut ohjeet tarkoitettu suositun blogin haluaville?

10/04/2005 12:54:00 ip.  

Sori, jätkät, muistin väärin. En ollutkaan aallonmurtajan ja niin edelleen vaan myrskyni pirstoma vesilasi.

Timo, kuinka vain. Tuskin toimittajaa haittaa, vaikka saisi laajemmankin näkemyksen asiasta kuin vain minun vääristämäni.

Kuris, havaitsepa, että sanoin paradoksaalisesti, että jos emmit, älä odota. Eli, että jos hiukankin tuntuu, että haluaa aloittaa blogin, ei pitäisi lykätä sitä.

Vastaavasti, kun tuntuu, ettei ole enää asiaa, ei pidä empiä, vaan lopettaa.

10/04/2005 01:19:00 ip.  

PA: "Sittenkin oli yllättävää, kuinka kauan oman kirjoittajaäänen löytyminen kesti. Alkuajat tuntui tosi teennäiseltä [kuin näitä vastauksia kirjoittaessani...], kuin en olisi kirjoittanut itsenäni lainkaan. En tiedä, kuinka hyvin ulkopuolinen havaitsee sitä, mutta itse tietenkin huomaan heti, kun tekstistäni kaikuu vieras ääni."

Tämä on aivan totta. Olen omaa blogiani kirjoittanut vasta vähän aikaa ja oman äänen löytyminen on todellakin hakusessa. Minulla on visio kyllä siitä millainen tuo oma ääni blogissani tulee olemaan, mutta liika yritys tekee siitä juuri tällä hetkellä kovin teennäisen oloisen. Kuten sanoit, sen huomaa itse kyllä heti.

10/05/2005 08:44:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds