- Matti! Olet vapaa! Olet vapaa lähtemään Mervin luo!
- Huraa! Tämä olikin karu selli! Tämä olikin diid oweoweiolllww

Häh?


Matti ei ole vapaa enää. We want more.

Kiitokset Sellistin vikan postauksen lähettäneelle Piikkarille. [minun meiliosoitteeni on sivupalkissa]


Kyyrä pääsi Slashdottiin

ÄKT:n Kyyrä pääsi kultivoituneella, sittemmin sensuroidulla, lausunnollaan Slashdottiin. Tuo on tunnetusti jokaisen nörtin unelma.

Jotenkin tuntuu niin tyhjältä ja epäreilulta. Minä sentään modasin Mac minin onnistuneesta ilmalaivaani ja asensin iPodin kuoriin c-kasettisoittimen eivätkä pahaiset hyväkkäät suoneet linkkausta.

Kyyrä on kuulemma tiukan linjan vinyylimies, joten ei mikään ihme, että hänen mielestään levyjen kuunteleminen tietokoneella on lisäominaisuus ja erillisen levysoittimen hankkiminen saattaa olla suositeltavaa.

Asiallinen kannanotto aiheeseen ja Kuuluttajan täysosuma.

[hei jätkät, keksin hassun läpän: mitä jos Kyyrän sijaan sanoisikin Kuuro. Ehe, anyone?]


Saksalaiset kielenopettajat hurmastuttavan loogisia

Suomessa olen tottunut perinteisesti siihen, että kielenopettajilla on jotain sisäsyntyistä ja periaatteellista loogista ajattelua vastaan. Kirjoitan varmaan vielä joskus kaksi kertaa suurempi kuin -asiasta, mutta esimerkkejä on runsaasti.

– Miksi potentionaalilla ei ole imperfektiä [vrt. lienin]?
– Noku ei ole.

– Miksi en saa yhdistää moduksia, jos siltä tuntuu [vrt. lienisin]?
– Noku et saa.

Täällä kaikki on toisin. Kielikurssilla vuorottelee kaksi opettajaa, joista molemmilla tuntuu olevan hellyttävän eksakti ote asiaansa. Asioita, joita pitäisin luonteeltaan mielipidekysymyksinä, esitetään totuuksina niin, etten voi kuin taputtaa käsiäni haltioituneena.

Saituus on paha asia, mutta pieni säästäväisyys on aina hyvästä. Olut voidaan jakaa hanaolueen ja pullo-olueen. Hanaolut on parempaa kuin pullo-olut. Ironia on voimakkaampi asia kuin sarkasmi. Kyynisyys on voimakkaampi asia kuin ironisuus. Kyynisyys on todella huono asia.

Jokaista nominia voidaan pitää jonkin asian ylä- ja jonkin toisen asian alakäsitteenä. Ihmeissäni mietin, onko nuo speksattu jossain virallisesti. Tehtävänä oli luetella adjektiiveja, joilla voitaisiin kuvailla ihmistä, lähinnä luonnetta. Joku heitti jotain epäsopivaa. Opettaja oli heti kärppänä korjaamassa. Ei, tuo ei ole luonteen alakäsite, tuo kuvaa tunnelmaa.

Kun luonne oli käsitelty, aloimme kerätä tunnelma-adjektiiveja. Ehdotin innostunutta. Ei, opettaja ilmoitti. Ihminen ei ole innostunut kuin hetkittäin. Kukaan ei ole innostunut jatkuvasti, siksi se ei kelpaa. Yritin väittää vastaan – minä kyllä voisin olla innostunut vaikka koko päivän, jos sille päälle sattuisin – vaikka turha vaivahan tuo oli.


Keljuilua kielipoliisille ja tanssia haudoilla

Loogisuuden puutteesta ja kielestä tulee väistämättä mieleen hiljattain lopettanut Kielipoliisi, joka valitti Blogisanomissa saamaansa nurjaa kohtelua [olen netissä kännykän kautta, joten en nyt, sori, voi etsiä kaikkia linkkejä]. Tyyppi, joka itse viisasteli ajoin kovin heppoisen perustein vähän joka suuntaan otti sitten nokkiinsa pikku piruilusta.

[eikä hänellä ollut edes pokkaa arvostella PA:n kielenkäyttöä][sinua vain harmittaa, kun kaikki muut noteerattiin]

Itse hän tietenkin sanoi kiusaamisen sijaan olleensa ennemminkin hauska. Ongelmana tunnetusti on, ettei hauskuus ole kenenkään itsensä päätettävissä. Muistuupa mieleeni, kuinka me kirjoitimme kerran nokkelaa ja oivaltavaa huumorijulkaisua, joka perustui ainakin alun perin kaverimme persoonaan ja juttu karkasi käsistä. Taidan ottaa tätä varten ihan oman otsikkonsa, kun ovat niin tyylikkäitä ja kaikkea.


JK Baananen ja yli mennyt vitsi [sekä jälleen pari sanaa teknologisesta determinismistä]

Nimi on muutettu, jottette arvaisi. Lehden vanha juttu, jossa haastateltavan nimi oli muutettu ja seuraavassa lauseessa nimi oli muutettu taas, oli yksinkertaisuudessaan yksi julkaisun parhaita ideoita ikinä.

Se oli varmasti lainattu jostain.

Olin kymmenen vanha, kun perustin lehden kavereideni kanssa. Yhdellä heistä oli uudehko tietokone – varmaan 486 sx – joka oli jo sen verran rivakka, että Windowsissakin pystyi tekemään jotakin [minä tiesin kymmenvuotiaana Maceistä vain, että ne on ihan huonoja][paitsi, että kaverin Glider oli aika hassu peli][mutta sen isä olikin teatteriohjaaja]. Kun 90-luvun puolivälin kymmenvuotiaille antoi mahdollisuuden kirjoittaa tekstiä, käyttää kuvia ja tulostaa tuotoksensa, heille kehittyi tarve ruveta tuottamaan lehteä.

Edellisen kerran minulle oli syntynyt sama halu ala-asteen ensimmäisellä luokalla, kun minulle oli annettu kirjoitustaito ja leimasinperiaatteella toimiva irtokirjasinsetti, mutta silloin juttu oli loppunut triviaalisti asian puutteeseen.

Lienee sanomattakin selvää, ettei vastaavaa intoa olisi syntynyt vesiväreillä ja kynällä ja paperilla, vaikka joidenkin peelojen mielestä juuri tietokoneet tukahduttavatkin lasten luovuuden.

En ollut paikalla perustamiskokouksessa, joten minun syytäni ei ollut, että julkaisun nimeksi tuli Super-lehti. En tiedä, onko saksa maailman ainoa kieli, jossa tuota sanaa voi edelleen käyttää kuulostamatta täysin kornilta.

Meillä ei ollut hirveästi aiheita jutuillemme. Referoimme oikeita uutisia oikeista lehdistä, kirjoitimme omia tietosanakirjojen pohjalta, ainoana tavoitteenamme saada sisältöä sivuillemme. Valtaosan lehdestämme täyttivät mainokset. Kopioimme paikallisen Nintendo-myymälän hintatietoja yhdelle sivulle [ohjainten puhdistu vain 20 mk], toiselle liimasimme erinäisiä tarroja, ja valokopioimme sivun eteenpäin. Kannata YPAa! kirjoitimme jostain tulleen Ylöjärven Palloseuran logotarran alle.

Muutaman numeron punnersimme väkisin, mutta puuha tuntui jotenkin itsetarkoitukselliselta. Ihmettelen edelleen, miksi kummassa muutama luokkakaverimme osti lehtemme viiden markan kappalehintaan. Ilmeisesti halusivat ug-diggareina tukea indie-toimintaamme.


Huumori astuu kuvaan

Olimme menossa kirjoittamaan lehden kolmatta numeroa, kaksi kaveriani ja minä. Kolmas meistä, kutsuttakoon häntä vaikka Paanaseksi, oli tulossa myöhemmin perässä, mutta menossa ensin ajamaan mikroautolla.

Me tuskailimme lehden kanssa emmekä oikein tienneet, mistä kirjoittaa. Nintendo-liikkeen hinnastokin oli jo ehditty kuluttaa loppuun. Sitten joku alkoi laskea leikkiä Paanasesta. Meillä oli tapana tehdä sitä. Hän oli hieman omalaatuinen tyyppi ja innosti hyväntahtoiseen leikinlaskuun.

Aloimme heittää hulvatonta juttua siitä, kuinka hän ajaa mikroautollaan kilpaa verivihollisensa Koljosen [nimi muutettu] kanssa. Sukunimestä kehkeytyi Baananen [nimi muutettu] ja etunimistä JK – Lehdon JJ kun ajoi vielä formulaa tuohon aikaan. Ja kymmenvuotiaat pojat jaksoivat vielä seurata lajia.

Kohta keksimme kirjoittaa juttumme ylös ja siitä tuli tietenkin halkihauska. Eikä sekään ollut mitään verrattuna seuraaviin. Kohta mukaan tulivat Baanasen tosirakkaus Vanessa [nimi muutettu], josta hän kävi tiukkaa taistelua Koljosen kanssa sekä Baanasen uskollinen Trabant [merkki muutettu]. Baanasen ja Vanessan on-off-suhde muistutti koskenkorvineen näkkileipineen Nykäsen toilailuja parhaimmillaan.

Kerran Baananen voitti huvipoiston ammuntakojusta jättinallen, jonka kuitenkin antoi herrasmiehenä Vanessan kannettavaksi.

Uusi julkaisumme oli todellinen hitti edelliseen verrattuna: jopa luokan tytöt lukivat juttujamme. Pidimme suorastaan suuret JK Baananen -teemabileet, joiden kohokohtana luimme ääneen kaikki kymmenkunta tarinaamme [livepodcasting, anyone?].

Kaiken menestyksen keskellä tietenkin unohdimme Teosto-korvaukset. Alun perin hyväntahtoiseksi vitsiksi tarkoitettu juttu ei lopulta ymmärrettävästi tuntunut kovin hauskalta päähenkilöstä itsestään, ja päädyimme tekemään kipeän päätöksen ja lopettamaan huipulta.

On perin sääli, ettei ilmeisesti ainoatakaan tekstiä ole enää tallessa [ellei sitten joku säälittävä fani ole tehnyt omaa varmuuskopioarkistoaan]. Emme osanneet tallentaa käyttämällämme tekstieditorilla tai sitten se vain tuntui niin vaivalloiselta, että tulostimme juttumme aina suoraan saatuamme ne valmiiksi. Me myös kirjoitimme kaiken suuraakkosilla, sillä emme halunneet suotta tuhlata energiaa sen miettimiseen, mikä kuuluisi kirjoittaa isolla ja mikä ei.

Muistan edelleen käyttämämme paperin erityispiirteet: oikeassa alakulmassa oli valehtelematta seitsemän senttiä korkea kuva traktorista ja alla teksti Valmet tehdään isännän ääntä kuunnellen.

Jälkisanat ja ympyrän sulkeva lopetus

Olen luullakseni kertonut, kuinka mahdollisuus kirjoittaa tietokoneella sai minut aikoinaan riimittelemään runoja 8-vuotiaana. En olisi ikinä ryhtynyt siihen käsineni, sillä olin niin hidas kirjoittamaan.

Hieman samalla tapaa blogi-termi on tehnyt päiväkirjoittamisesta jälleen hyväksyttävää myös miehille [ajatus Paasikivestä päiväkirjoineen kun ei ole ollut kovin leet enää pariinkymmeneen vuoteen].

Kävin parturissa hiljattain ja nähtyäni, että liikkeen musiikki soitettiin c-kaseteilta, se alkoi heti tuntua jotenkin saastaiselta. Samaan tapaan kuin katsoessaan elokuvaa vhs-kasetilta, takaraivossa häiritsee jatkuvasti ajatus, että tämä ei ole dvd.

Vaikka oikeasti eroa tuskin huomaa, ainakaan tavanomaisella laitteistolla. Varsinaisesti minua suorastaan ärsyttävät ihmiset, jotka puhuvat katsovansa dvd:eitä, sen sijaan, että katsoisivat elokuvia. Aivan kuin media olisi pääroolissa.

Kiinnostavia ovat myös tapaukset, joissa huonompi laatu tuntuu jostain syystä paremmalta kuin oikeasti parempi. Kunnon cd-walkamanilla ääni on kiistatta laadukkaampaa kuin iPodilla, silti musiikki tuntuu selittämättömästi paremmalta iPodin kautta [toivon, että nanossa on sama tuntuma pienestä koosta huolimatta].

Samalla periaatteella jotkut kummajaiset kääntelevät edelleen vinyylejä.

6 on viitsinyt kommentoida:

"Ihmeissäni mietin, onko nuo speksattu jossain virallisesti."

Sitä oli miettinyt myös Robert M. Pirsig ja kirjoitti kirjan, jonka 121. kustannustoimittaja otti omatuntonsa tähden julkaistavaksi, vaikka epäili että "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" ei myisikään. Lue se pohjiksi jos haluat joskus väitellä kieltenopettajiesi kanssa. On ihan hyvä pysyä muodon opetuksessa kielikurssilla, mutta teillä taidetaan puuttua sen nimissä myös sisältöön, ja sitä ei oikeasti voi määritellä oikein-väärin asteikolla.

9/27/2005 12:12:00 ap.  

Espanja.

9/27/2005 08:13:00 ap.  

"En ollut paikalla perustamiskokouksessa, joten minun syytäni ei ollut, että julkaisun nimeksi tuli Super-lehti."

Ahaa, sinulla ei selvästikään vielä tuolloin ollut markkinavaistoja. Kun kolmos-nelosen luokkalehdelle piti keksiä nimiehdotuksia äänestystä varten, minä yritin ensin miettiä joitain omasta mielestäni siistejä ehdotuksia. Sitten tajusin, että haaskasin aikaani, sillä tiesin jo silloin, kuinka massojen logiikka toimii. Niinpä raapaisin paperille "Supersanomat" ja laitoin sen muiden ehdotusten joukkoon.

Supersanomat voitti sen äänestyksen ylivoimaisella äänivyöryllä, tietenkin.

9/27/2005 09:31:00 ap.  

Et, Pauliina, ole ensimmäinen tuota kirjaa suunnitellut. En kylläkään tiennyt, että siitä olisi apua myös tällaisiin ongelmiin. Pitänee lisätä sitkulistalle.

9/27/2005 02:31:00 ip.  

Meidän vartiolaumallemme tai jollekin piti keksiä joskus nimi, ja koska yksimielisyyteen ei päästy, kukin velvoitettiin laittamaan ehdotus hattuun ja sovittiin, että nimeksi valitaan ensinnä hatusta nostettu.

Ehdotukseni Jättiläisalbatrossit nostettiin hatusta, ja lauman nimeksi tuli innovatiivisesti Sudet.

[olen saattanut kertoa tuon jutun jo]

9/27/2005 02:34:00 ip.  

Hilarious again..:D

9/27/2005 05:16:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds