Siemeniä ja ihmegeeliä

Tämä on vaikea tilanne. PR-osastoni ei ole antanut minulle lupaa kertoa viikonlopun tapahtumista, joten painiskelen pienoisen aihepulan kourissa.

[Mutta eihän sinulla ole mitään hätää: sinähän voit kertoa siitä AD-jutusta!]

Niin voisin kertoa, että Macit toimivat kokemuksieni mukaan Windows-koneita paremmin Microsoftin Active Directoryn asiakkaina kolmesta syystä:

1. Macccejä ei tarvitse käynnistää uudestaan AD:hen liittymisen jälkeen.
2. Macit osaavat käyttää nopeaa käyttäjänvaihtoa myös AD:n kanssa
3. Maccien nimen vaihtamiseen ei liity mystistä hyppimistä työryhmän ja AD-toimialueen välillä.

Niin, voisinhan minä, mutta en usko, että lukijoitani kiinnostaa tuollainen. Minun lukijani kun odottavat jonkin irvokkaan väärinkäsityksen vuoksi jotakin hauskaa. Oikeastaan minun pitäisi vähentää noita Mäkki-höperöjuttujani, sillä hommien toimivuudessa ei ole mitään hauskaa. Jo Charles M. Schultz sanoi, että huumori liittyy epäonnistumisiin, ja kukapa voisi väittää, etteivät Tenavat olisi ratkiriemukkaita jo nimeään myöden.

Kaustinen, tsihihi.

[No, mutta sittenhän sinä voit kertoa sen jutun Microsoftista ja omenapuusta!]

Totta, se on tosiaan aika hauska. Lahjahevosien suuhun ei kuulu kurkkia, mutta tämä on minusta jo suorastaan ironista ja vankistaa kuvaa, joka minulla on Microsoftista. Ei voi näet väittää, ettei heillä olisi ohjelmissaan usein taustalla kaunis tarkoitus [ai tehdä rahaa, öhö öhö] – valitettavasti ne vain eivät toimi niin kuin kuuluisi.

Minä sain Microsoftilta keväällä lahjaksi epämääräisistä syistä muovisen minikasvihuoneen.

Mukana seurasi vihreää ihmegeeliä ja kolme omenansiementä. Ihmegeelin piti mahdollistaa omenapuiden kasvaminen uusavuttoman tumpulankin hoteissa; kasteluakaan ei tarvittu. Siemenet neuvottiin upottamaan geeliin, laittamaan laitos viikoksi pimeään itämään ja asettamaan lopulta ikkunalaudalle kasvamaan.

Ne mitään itäneet. Pidin niitä pimeässä määrätyn ajan, sitten pari viikkoa yliaikaa. Ei vaikutusta. Nostin valoon aurinkoiseen. Ei vaikutusta.



Lopulta minulla on vastaava olo kuin aina Microsoftin tuotteita käytettyäni: vaikka seuraan pilkulleen ohjeita, mitään ei tapahdu. Enkä lopultakaan tiedä, onko vika tuotteessa, vai siinä, etten vain osaa.

Joku anonyymi kertonee jälleen.

***

[Hehheh, tuo oli aika hyvä – mitä minä sanoin. Olisiko hyvä jatkaa tällä hersyvällä linjalla ja heittää vähän kiintiö-Sellisti-läppää?]

Voi, eikö olekin tuskaisaa, kun istutaan vaikka sukupäivällisillä ja joku – äiti vaikka – on äänessä ja kertoo jotain juttua kuin pedaten ja sitten yhtäkkiä sanoo, että kerropa sinä nyt se, se hauska juttu.

Tuntuu jotenkin niin tökeröltä ja halvalta moinen. Ja pakkohan se on kertoa, sillä muuten hän kertoo sen itse. Sinun juttusi ja passiivisi. Ja luultavasti vielä huonosti.

Joten pakko kai se on itse kertoa, kuinka jälleen tein pyhiinvaellusmatkaa Liisankadun Pikkoloon ja muistelin muinaisen Kysyn vaanin fanipostini vastineeksi aikoinaan kirjoittamia sanoja.

Eli jos joskus siellä [Liisankadun Pikkolossa - PA] näet otsa rypyssä vessapaperihyllyjä tuijottavan henkilön, se olen sitten minä. Kiitos, ei nimikirjoituksia.


Voisiko samoilla keinoin jäljittää Sellistin, mietin. Ja miksipäs ei voisi: kaikkihan me tuijotamme vessapaperihyllyjä otsa rypyssä, siis myös Sellisti.

Taistelin katseeni irti Pikkolon satumaisen upeasta myyjättärestä, jonka toden totta olisi kuulunut päästä omaan televisio-ohjelmaa lausumaan latteuksia tai olemaan edes hiljaa ja näytillä mitättömän kassatyön sijaan ja hiivin Pikkolon talous-, hiekka- ja konttoripaperiosastojen läpi kohti vessapaperihyllyä.

Ja katso siellä seisoi mies otsapoimut kurtussa wc-paperirullapakkauksen tuoteselostetta tavaten. Selluloosa, hän jupisi. Minä en voi sietää selluloosaa.

Mies oli pettymystä herättävän tavallisen näköinen. Tämä sai minut epäileväiseksi: olihan sittenkin mahdollista – joskin kovin epätodennäköistä – että hän oli joku muu kuin Sellisti – blogaajat kun kuitenkin ovat yleensä jollain tapaa huomiota herättävän näköisiä.

Tarkemmin asiaa pohdittuani ymmärsin, etten tunne ulkonäöltä muita blogaajia kuin Skitso-Jannen ja itseni. Ja itsenikin vain tuon sivupalkin kuvan kautta. Ja siinä on sentään otettu erinäisiä taiteellisia vapauksia.

Sellisti, hei, aloitin samaan tapaan kuin keskustelun tuntemattomille naisille tuntemattomissa paikoissa.
Se-sel-sellisti, mi-mistä si-nä ttt-tiesit, et-ttt-äätätäiti, mies änkytti.

Kuten ennakkoon arvelin, olin erehtynyt. Kyseessä oli näemmä Psellisti.

***

[Olipa sivistynyt vitsi. Sinä et suotta perjantaina lukenut sivistyssanakirjaa Windowsin päivitysohjelmaa, jotka vaati vuorovaikutusta n. minuutin välein, odotellessasi.]

Saattaa olla, että äskeistä nokkeluutta ei ymmärrä kukaan muu kuin Blogistanin virallinen älykkö, Rauno R.

En nyt aivan ymmärrä, kun Rauno muistaakseni kirjoitti hiljattain suosikkiblogeistaan ja jätti jostain syystä minut tyystin mainitsematta, mutta nyt tuota tekstiä ei näy missään. Olin ajatellut, että no go -blogien listalle olisi voinut lisätä julkaisut Pää kiinni ja Pragmaattista sofismia.

Huvittavaa ja luultavasti vain niin fiksua, että minä en ymmärrä, on Raunon blogin nimen typo. Oikeastihan se on solipsismia, ei solipismia. Paradoksaalista tämä on siksi, että solipsismia ei kai määritelmällisesti voi olla oikeasti, ainoastaan näyttää siltä.

***

[Tuo juttu ei oikein johtanut minnekään, huomasit kai itsekin. Nyt äkkiä jokin pikkujuttu kehiin ja sitten vain lopetat. Saavat luvan pärjätä tällä huomiseen asti. On sinullakin vielä huomiset työsi tehtävänä.]

Jos ei Raunon suosikkilistaa löytynytkään, Kobaïanpa löytyi. Olen aina ajatellut, että Kobaïan paras oivallus oli laittaa kaksi pistettä iin päälle. Eikä tämä ole vähättely. Minä esimerkiksi en ole ikinä keksinyt itse moista. Jos haluatte tietää, mitä minä ajattelen blogeista, kannattaa lukaista Juliuksen juttu. Se sisältää monta oikeaa mielipidettä.

Vai että Underground-blogeja: jätkät ja minä ja äiti. Mikäs siinä, underground on coolia ja

[Ei, et sinä saa vietyä tuota lausetta välttäväänkään loppuun. Nyt unohda äkkiä koko juttu. Kirjoita suosiolla kolme keskitettyä tähteä ja lisää loppuun jotain instanttia, nokkelaa, helppoa ja salakavalasti establismentille piruilevaa.]

***

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin lisäksi tilasin varmuuden vuoksi rikosrekisteriotteeni. Paperi maksoi kymmenen euroa, eikä siinä edes lukenut mitään. Kyllä taas harmitti, että jätin nuoruuteni elämättä.

4 on viitsinyt kommentoida:

Hei mutta... Nythän minun on helppo määrittää PA:n henkilöllisyys! Hah hah haa! Kaikki menee suunnitelmieni muk... Miksi en aikaisemmin taj...? Ei, en minä kerro kenellekään.

Minua on ehkä aika vaikea bongata nykyisin Liisankadun Pikkolosta, koska olen alkanut pelätä liian innokkaita ihailijoita. Sitä paitsi Liisankadun Siwa on jotenkin katu-uskottavampi, rouheampi.

Vaikka en minä sielläkään käy.

8/21/2005 11:03:00 ip.  

Hupsheijaa, toinko ilmi jotain ilmeistä, jota ei ollut huomiotu. Oh well.

8/21/2005 11:13:00 ip.  

No mutta hei, jos jollakulla on vielä Kysyn vaanin tunnarit, niin sieltähän voi kaivaa esiin mainitsemasi sähköpostin.

Harmi vaan, että KV on kadonnut maailmankartalta, ja varmaan hänen meilitunnuksensakin. (Ironisesti.)

8/21/2005 11:19:00 ip.  

Kobaïa-sanan historiaa voi lukea täältä:

http://www.geocities.com/SunsetStrip/Alley/8366

Eli nimikin on lainattu, eikö mikään tässä blogimaailmassa ole omaa?

8/22/2005 06:23:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds