On pääni auennut ennenkin, ja tapahtuu niin varmaan toistekin.


Sanoi Toni Halme kuin entinen blogaaja Satasen mukaan Iltalehden mukaan.

[Ilta-Sanomat on itseoikeutetusti Iltis, mutta onko Iltalehti nyt sitten Iltsu vai ei?]

Satasen, joka on uudistunut. Logoa on terävöitetty [ei hyvältä näytä – vieläkään], leipätekstiä suurennettu, taittoa väljennetty. Alkuun on lisätty pääkirjoituksen omainen Toim.huom.-palsta paikkaamaan sitä, että lehdestä puuttuu edelleen kolumni.

Ymmärrettyäni, että valtaosalla uutisista ei ole viimekädessä mitään väliä, aloin lukea kolumneja.

Tämän aamun toimarissa kirjoitettiin oivaltavan ironisesti: Olen lehdistä lukenut, että olemme saaneet ihmisen lähetetyksi kuuhun – 40 vuotta sitten. Minä kerroin joskus aikoinaan, mitä mieltä olen perustelusta, onhan sitä käyty kuussakin, mutta noin pseudonenäkkäästi en ole nähnyt sitä ikinä käytettävän. Oikein ajatusviiva ja kaikki.

***

Kävelin taas kohti Kampinkeskusta Linja-autoasemalta päin. Narinkan suunnasta. Mitä veikkaatte: aletaanko tuota aukiota ikinä kutsua Narinkaksi? Minä en ole kuullut kenenkään koskaan käyttävän termiä, mutta vielähän tässä lienee aikaa.

Kävellessäni katselin rakennuksen Simonkentän hotellin vastaista tornia ja pidin siitä. Kello täydentää pelkistettyä vaikutelmaa oivasti. Taas erehdyin kääntämään katsettani inauksen ja törmäsin Kamppi-tekstiin. Paljonkohan arkkitehtiä mahtaa suututtaa, kun minuakin näin.

***

Kirjoiteltuani tuohon höttöä bufferiksi ajattelin pureutua vakavaan aiheeseen. Minä olen halunnut sanoa tämän siitä lähtien, kun Sun äitis aloitti bloginsa, mutta herrasmiesmäisesti päätin odottaa siksi, kunnes voisin syödä sanani saman tien.

Minua huvittaa ajatus, että sain tarjota Sun äidilles ensikodin. Kuten hän itsekin mainitsi, Äidin ensimmäinen kommentti julkaistiin alkuvuodesta Pää auessa. Harvapa meistä saa olla äitinsä, jos nyt ei vanhempi, niin edes kummi.

Mutta minua ärsyttävät henkilökultit. Kenties, koska olen kateellinen, kenties, koska en vain osaa. Minua saattaisi ärsyttää Mitvitkin, ellei hän aina kirjoittaessaan kirjoittaisi niin jumalattoman hyvin.

Ja minua ärsytti Sun äitis blogin aloittamista seurannut kohu ja mylläkkä. Ärsytti, koska soisin blogeja arvostettavan niiden sisällön perusteella, ei kirjoittajan virtuaalimaineen. Ärsytti, koska Sun äitis viesteissä ei ollut juuri muuta keskinkertaisuudesta poikkeavaa kuin allekirjoittajan nimi. Ärsytti, sillä Sun äitis tuntui olevan tarjahalosmaisesti yläpuolella arvostelun.

No niin, oltuani kappaleen ajan provosoiva, saatan hyvillä mielin syödä sanani. Olihan puhe hätäsektiosta. Onhan joskus kiire. Onhan tämänkin blogin viimeisestä kunnollisesta tekstistä jo tovi vierinyt. Ja ovathan Äidin blogin muutama viimeinen teksti sisältäneet oikeaa asiaa, pohdiskelevaa otetta ja suorastaan omaa blogaajaääntä. Paljon äkemmin kuin vaikka tämä blogi alkuaikoinaan.

Oikeasti minua vain harmittaa, sillä on ilmeistä, että Sun äitis nousee Blogilistan top-listan etusivulle ennen minua.

***

Minua, joka makaan kotona kuumeessa. Luulin kurkkuni vain olleen kipeä eilisestä kurinpidosta, mutta ilmeisesti myös illan hikisenä paitahihasillaan kulkeminen kantoi kortensa.

Finrexin sopii mainiosti yhteen Camparin kanssa. Ainakin värinsä puolesta.

Älkää kysykö, paljonko. Minulla ei edelleenkään ole mittaria. Jonkin verenpainemittarin mainoksessa kehuttiin, että nyt voit selvittää verenpaineesi yhtä helposti kuin ruumiinlämpösi. Eikä minua sanottavammin kiinnosta kumpikaan [jos kirjoitin tuon jo joskus, olen pahoillani ja lupaa kirjoittaa sen tästä lähtien aina kuumeessa ollessani].

Silloin kun on kuumetta, tehdään sen verran kuin yhtäältä jaksetaan ja toisaalta on pakko. Tänään ratkaisin ongelman lähtemällä kotiin viideltä ja perumalla illan tapaamisen [voi kuinka tapaamisen peruminen kalskahtaakin komealta. oikeasti peruit tapaamisen tietenkin, koska et jaksanut siivota].

Kehumani
Matti Willamo mainitsi, että tavataan sanoa Sitä saa mitä mittaa ja kysyi, voidaanko näin loogisesti kääntäen päätellä, että sitä mitä ei mitata ei saada.

Ja mietin, että minä olen aina luullut alkuperäisen sanonnan olevan ironisoivaa piruilua. Että mittaamista voidaan käyttää todistamaan omat lähtöoletukset tosiksi, mutta ei se mitään totuudesta kerro. Että sopivilla kysymyksillä saadaan sopivia vastauksia, sopivalla syötillä sopivaa saalista.

Pikaisen kyselyn perusteella kukaan muu ei ollut nähnyt lausahduksessa ilkeilyn häivääkään eikä edes oikein suostunut ymmärtämään, mitä yritin tarkoittaa.

Kuinka vain, Willamon ajatus oli, että koska onnellisuutta, tunnelmaa, inhimillisyyttä, tatsia ja muita epämääräisiä käsitteitä ei benchmarkata, niitä ei myöskään saada. Kilpailukykymittarit sitä vastoin ovat hyvin pitkälle kehitettyjä.

The Yes Men -elokuvan jäljiltä reilu kuukausi sitten mietin jälleen mitäänymmärtämättömän naiivisti onnellisuuden mahdollisuutta. Ajattelin informaatiotekniikkaa ja käyttöliittymiä. Kuinka laitteiden suorituskyvyn kasvattaminen on osaltaan tehnyt mahdolliseksi tuottaa yhä käytettävämpiä sovelluksia siten, että Nielsenin käytettävyyskomponenteista vaikeimmin mitattava ja samalla hankalimmin toteutettava, subjektiivinen miellyttävyys, nousee avainasemaan aiemmin hallinneen silkan tehokkuuden sijaan [verrataan triviaalisti vaikka merkkipohjaista systeemiä ja Mac OS X:n GUI:ä].

Ja mietin, koska talouden suorituskyky nousee sille tasolle, että tehokkuuden sijaan oleelliseksi muodostuisi käyttäjien kokema miellyttävyys.

On tietenkin hyvä huomata, ettei suorituskyvyn kehittyminen aloittanut käytettyysvillitystäkään. Oleellista oli, että käänneetiin kelkka ja alettiin tekniikan asemesta suunnitella järjestelmiä käyttäjän ehdoilla. Taloudessa tätä ei tietenkään ole tapahtunut, ellei käyttäjiksi katsota osakkeenomistajia.

Älkääkä minulta kysykö, kuinka tapahtuisi. Ei meillä Hankenilla tällaisia. Kunhan lämpimikseni, vaikka kasvoni uivat hiessä.

***

Kuuntelin viikonloppuna olosuhteiden uhrina ja silkasta mielenkiinnosta radiota pitkästä aikaa. Tapasin kuunnella aiemmin enemmänkin, mutta Gramexin lopetettua Ylen nettilähetykset kuunteluni väheni rankasti, kuten kaikilla blogaajilla, jotka eivät syystä tai toisesta jaksa Radio Helsinkiä.

[oho, kukaan ei ole tunnetusti koskaan sanonut mitään negatiivista Radio Helsingistä. jopa sitä ollaan tänään niin vastarantaista.]

Minulla olisi radio keittiössä, mutta en halua mennä sinne, jotten joutuisi ajattelemaan tiskejäni. Työpöydälleni en sitä voi ottaa, sillä minulla ei ole yhtään vapaata pistorasiaa [et sitten maininnut työpöydän tiskejä tällä kertaa].

Ajoin autoa ja kuuntelin, kuinka kaiken maailman urpot soittivat studionumeroon nähneensä hirven tai viljapuimurin ja mietin, mikä kumma heitä motivoi. Mikä kukaan on naureskelemaan blogaajille näiden säälittävyydestä, kun jotkut luulevat olevansa tärkeitä liikkuvia reporttereita soittaessaan radioon yhdentekevistä havainnoistaan. Ja kuinka väärin on, että paraskaan suomalainen podcast [joko suomessa on hyviä podcasteja?] ei saa kymmenesosaa siitä kuulijamäärästä kuin jokainen näistä puheluista.

Egoismista puheen ollen, siteeraan loppuun minut tänään pysäyttänyttä aforismia [kuumeessa on aina syytä tai edes aikaa lukea aforismeja.][olet vain niin keskittymiskyvytön nykyään, ettet muuta jaksa]:

Punainen ruusu ei ole itsekäs halutessaan olla punainen ruusu. Se olisi hirveän itsekäs, jos haluaisi kaikkien muiden puutarhan kukkien olevan sekä punaisia että ruusuja.

– Oscar Wilde

9 on viitsinyt kommentoida:

Minä kävelin tänään Kampin keskukselta linja-autoasemaa päin ja näin Gekon, sen keltaisen hökötyksen. Ja mietin, kutsuuko sitä kukaan oikeasti Gekoksi. Gekkohan on se tyyppi siinä Suomen Fab 5 -sarjassa, jonka nimeä en juuri nyt jostain syystä saa päähäni. Ja mietin, kutsuuko kukaan häntä koskaan Gekoksi. Minä ainakin kutsun häntä siksi keltaiseksi hökötykseksi Kampin keskuksessa.

8/23/2005 10:43:00 ip.  

On se Iltsu.

8/23/2005 11:02:00 ip.  

sillä on ilmeistä, että Sun äitis nousee Blogilistan top-listan etusivulle ennen minua

Se top-listan etusivuhan näyttää nykyään sata parasta blogia. Siellä ovat kaikki! Kaikki ovat etusivulla!

8/23/2005 11:23:00 ip.  

Verenpainemittareista ja ympäristönsä havainnoinnista tuli mieleen (joskus kaupungilla kävellessäni muistan avata silmäni!), että Hakaniemen metroaseman liukuportaissa mainostetaan samoja mittareita täsmälleen samoin mainoksin viidettä vuotta vähintäänkin. Sen täytyy olla todella hyvä ja laadukas verenpainemittari. Onkohan se mainos sitten vaan niin hyvä, vai jo museoviraston suojelema?

(Eikä sitä kukaan sano Gekoksi. "Se keltanen liukumäki" on varmaankin yleisempi.)

8/23/2005 11:27:00 ip.  

Huomasin nuo päivityksestä kertovat aurinkosymbolit, mutta top-listaa en ole vähään aikaa tiirannut. Onpa mainiota, että etusivulla näytetään nykyään 100 parasta blogia.

8/23/2005 11:47:00 ip.  

Ja ovathan Äidin blogin muutama viimeinen teksti sisältäneet oikeaa asiaa, pohdiskelevaa otetta ja suorastaan omaa blogaajaääntä.

Pahus! Kun just tänään en kirjoittanut muuta kuin kommentteja! Ei pohdiskeluja, ei ääntä, vain kohinaa. Ei siis tarvitse syödä mitään, vielä.

Minun kuumeeni alkaa laskea ja otsikkoaikani on kohta ohi (vrt. Kuuma lista). (Huom! termi otsikkoaika on bongattu ensikerran PA:n blogissa syksyllä 2004). Harmi, että sinun kuumeesi vastaavasti alkaa nousta. Yritä tokeentua.

t. Kulttihenkilö

8/24/2005 12:03:00 ap.  

Minullekin nousi tänään kuume. Ajattelin, että te täällä PA:n kommenttilokerossa aivan välttämättä haluaisitte kuulla siitä.

8/24/2005 12:09:00 ap.  

100 näkyy, mutta riittäkö kohta sekään? Sillä neuleblogien on tulevaisuus!

Sellisti, kyllä minäkin näkisin Gekkon, jos kävelisin "linja-autoasemaa päin". Mutta kannattaisiko noinkin pilvisenä päivänä ottaa ne stailit aurinkolasit pois, ettei niin kävisi?

8/24/2005 07:52:00 ap.  

No, nyt kun jouduin itsekin käymään tuossa verenpainetta nostattavassa uusneuvostoliitossa, havaitsin, että se olikin Narinkka. Lieneekö typo? Narikka anyone? Graah...

8/25/2005 03:02:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds