Vettä hengessä

Ajat olisivat vaikeita ilman Sellistin laadullisia singulariteettihyppäyksiäkin. Edes lehtien lööpit eivät tarjoa aihetta nopeisiin pikkunäppäryyksiin. Kertovat Mikael Jungnerin syövästä. Revi siitä sitten tuumoria.

Gotta admin, tänään olisi kuulunut olla minun päiväni. Ei täysin tuntunut siltä. Lähdin viimein kotiin siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että jokin menee väistämättä rikki, jos vielä aion jatkaa hiiren hakkaamista nyrkilläni.

Selvinpäin hereillä tähän aikaa yötä. Alkaa olla jo vähän bissehätä. Pakko blogata ennen kuin pääsee taas unohtumaan ja joku hyväkäs ehtii vielä ensin.

***

Kiivaimmat kriitikot ovat jo kauhistelleet nykyistä kriisiä. PA on ensin viikon poissa, suoltaa sitten epämääräisen pseudopohdiskelevan pölötyksen ja on muutaman päivän hiljaa. Kerrottakoon, että eilenkin olin aikeissa kirjoittaa. Minun piti tehdä vaikka mitä hienoa, kun kello yksitoista tunsin itseni kovin väsyneeksi ja arvelin, että kahdenkymmenen minuutin torkut piristäisivät kummasti.

Piippaavista puhelimista huolimatta simahdin sängylleni. Sainpahan jotain kirjoitettavaa blogiini, riemuitsin herätessäni aamulla kuin ihmeen kaupalla ajoissa ilman apuvälineitä.

***

Blogiskenessä poissaollessani pyörinyt uskontokeskustelu [mainioita kommentteja tuolla] kaipaa kannanottoani, huhut kun tietävät kertoa kaikenlaista hämärää seminaarimatkastani. Ettäkö siellä olisi makoiltu luentosalin lattialla kuka missäkin ja kuunneltu liki transsissa äänitettä, jolla klassissävytteisen musiikkitaustan päällä mumistiin mantramaisia lyhyitä lauseita. Aika epäilyttävää moinen.

Tuostakin huolimatta minäkään en usko muuta kuin toki siihen, että kirkossa on fiksujakin ihmisiä, jotka eivät yritä ottaa vertauskuvallisiksi tarkoitettuja universaaleja ohjeita turhan kirjaimellisesti. Minusta on surullista ja väärin, että uskonnottomuudessa tuntuu edelleen olevan jotain häpeiltävää ja selittelyä kaipaavaa, kun lähtökohtaisesti todistustaakan tulisi olla juuri niillä, jotka väittävät jonkin koskaan havaitsemattoman olevan olemassa. Toisaalta kovin lapsellista on myös Vapaa-ajattelijain kiihkoilu.

Kerran ala-asteen ensimmäisellä luokalla minulle kerrottiin aamunavauksessa tarina, jonka opetuksena oli, että jos perämoottori ei meinaa muuten startata, rukous auttaa aina. Tämä tallentui lähtemättömästi herkkään lapsen mieleeni.

Tarina palasi muistiini, kun yksitoistavuotiaana olin optimistijollaleirillä. Paikalla oli myös upein siihen astisessa elämässäni näkemäni tyttö sekä joitain kymmeniä epäoleellisia muita tyyppejä. Tyttö oli ollut leirillä jo vuotta aiemmin enkä ollut tuolloin keksinyt kelvollista strategiaa hänen suhteensa edistyäkseni: kukaan lähipiiristäni ei tuntenut häntä enkä ollut tuntunut kykenevän millään järjestämään soveliaita tilanteita lähestymisyritykseen.

Tällä kertaa olin miettinyt ennen leiriä, kuinka helppoa kaikki olisi, jos kyseessä olisikin leirin sijasta kotibileet. Kotibileissä oltiin eri tilanteessa, niissä oli lupa toimia kotibilekontekstin mukaisesti; lähestyä, tarttua kiinni, tanssia hitaita [en osannut tanssia nopeita tuohon aikaan. nykyään tilanne on päinvastoin.] Väitetään pikkupoikien pelkäävän tyttöjä. Se ei ollut minun ongelmani. En pelännyt tyttöjä sinällään, minä pelkäsin tilanteita, joissa ei olisi soveliasta toimia niin kuin olisin halunnut.

Niin, ennen leiriä minä rukoilin ihan huvikseni, että jonain päivänä leirillä tilanne olisi kuin kotibileissä [minä ristin käteni vasen peukalo päällä niin kuin me kaikki luovat ja postmodernit yksilöt tapaamme tehdä]. Hymähdin ajatukselleni ivallisesti, kuten tapanani oli. Leiriä tuntemattoman on vaikea ymmärtää, kuinka kaukaa haettu haaveeni oli. Tuolla leirillä pääpaino oli purjehtimisessa ja ulkoilussa ylipäänsä. Sisätiloja oli niukalti, hädin tuskin kylliksi, jotta kaikki olisivat mahtuneet yhtä aikaa sisälle.

Ja eräänä kauniina päivänä satoi. Meidät komennettiin lopulta sisälle, märissämme, sadehousut jalassa. Vakiosoittajamme tarttui haitariin ja alkoi laulattaa meitä. Mä huultes hurmaa join, lauloin kuin vuotta aiemmin tytön ensi kertaa havaitessani. Kohta joku ohjaajista innostui valssaamaan. Tilanne kehittyi, kappale vaihtui letkajenkaksi, ja lähes kaikki uskaltautuivat mukaan.

Mietin, että tuo kaikki alkoi muistuttaa yhä enemmän kotibileitä. Olisiko minulla mahdollisuuteni? Oliko pyyntöni kuultu? Oliko jumala olemassa? Kohta haitarimusiikkiin oli ehditty kyllästyä. Joku oli raahannut paikalle teltasta oman mankkansa marklareineen, ja kohta sali täyttyi – täytyy myöntää – minun korviini hieman turhan ysäristä musiikista.

Kohta, mietin, tilanne elää, ihmiset vapautuvat, lähtevät mukaan, minä saan mahdollisuuteni. Jengi, joka joraa. Siinä se, koska tahansa niin lähellä, alati saavutettavissa. Helposti kuin rukous.

Mutta ei. Kriittistä massaa ei sittenkään kertynyt. Ihmisiä ujostutti. Liian valoisaa ja kaikkea. Kukaan ei kehdannutkaan. Tilanne kuivui kasaan.

Leikimme vettä kengässä. Minä eri ryhmässä kuin hän.

Mietin, että kenties jumala on varannut jokaiselle ihmiselle yhden satunnaisen toteutuvan toiveen. Minä haaskasin omani tuohon. Toivoin makkaran nenänpäähän, mutta jätin syömättä, kun en uskaltanut. Sen jälkeen yksikään toiveeni ei enää toteutunut ja pikkuhiljaa lakkasin uskomasta koko juttuun [ja itseesi? ja naisiin?].

***

Kaverini pohdiskeli äskettäin, mikä olisi pedofiilin vastakohta. Siis sellainen, joka sekaantuu turhan iäkkäisiin tapauksiin. Olisiko nekrofiili, vastasin nähdäkseni sittenkin siinä määrin sukkelasti, että annan itselleni luvan julkaista seuraavan testituloksen [via]. Se kun liittyy sentään voimakkaasta ulkoa annettuun aihepiiriin – ja on vieläpä kovin mairitteleva.

Tuo testi oli hauska täyttää, sillä vastausvaihtoehdoista ei osannut arvata, millaisen tuloksen ne tuottavat. Etenkään elokuvista, joista en ollut nähnyt kaikkia ja jouduin arpomaan. Kiinnostava tuo spontaaniuden vähäisyys, vaikka tottahan se on: hyvä improvisointi vaatii rutosti taustatyötä.


the Wit
(52% dark, 34% spontaneous, 27% vulgar)
your humor style:
CLEAN | COMPLEX | DARK

You like things edgy, subtle, and smart. I guess that means you're probably an intellectual, but don't take that to mean you're pretentious. You realize 'dumb' can be witty--after all isn't that the Simpsons' philosophy?--but rudeness for its own sake, 'gross-out' humor and most other things found in a fraternity leave you totally flat.

I guess you just have a more cerebral approach than most. You have the perfect mindset for a joke writer or staff writer. Your sense of humor takes the most effort to appreciate, but it's also the best, in my opinion.

Also, you probably loved the Office. If you don't know what I'm
talking about, check it out here: http://www.bbc.co.uk/comedy/theoffice/.

PEOPLE LIKE YOU: Jon Stewart - Woody Allen - Ricky Gervais

My test tracked 3 variables How you compared to other people your age and gender:
free online datingfree online dating
You scored higher than 37% on dark
free online datingfree online dating
You scored higher than 15% on spontaneous
free online datingfree online dating
You scored higher than 35% on vulgar
Link: The 3 Variable Funny Test written by jason_bateman on Ok Cupid

9 on viitsinyt kommentoida:

Kiitos marklarivalistuksesta, en ole oikein South Park -ihminen.

Omaa testitulostani kävin jo mummilassa ylpeänä esittelemässä.

7/30/2005 09:55:00 ap.  

Ihmetyttää, mistä ne älykkögeenit tulee, kun äitis on tuollainen ja isäs tällainen

the Idiot Savant
(30% dark, 52% spontaneous, 66% vulgar)

You scored higher than 25% on dark

You scored higher than 99% on spontaneous

You scored higher than 99% on vulgar

terveisin
Sun isäs

7/30/2005 11:35:00 ap.  

Niin, se seminaarimatka. Me lukijat odotamme laajaa kertomusta ja analyysia sen annista - näsäviisasteluja unohtamatta! Oliko Esa Saarisella leopardi- vai seepratakki. Mitä uusia yhdyssanoja hän keksi - "hurmiorappuset", "onnistumisvallihauta"? Mikä oli typerintä, kertakaikkiaan typerintä, mitä siellä teille kerrottiin? Kannattix sinne mennä? Siis kaikki tää. Me odotamme. Sanalla 'me' viittaamme... kaikkiin tyyppeihin näissä minun kotibileissäni.

7/30/2005 01:50:00 ip.  

Möh? Enkö minä juuri kirjoittanut aiheesta tekstin Tulenantajat.

Voisin kyllä kenties kirjoittaa toisen tuosta James Bond -filosofiasta, kun se kerran herätti kysymyksiä.

7/30/2005 01:55:00 ip.  

Tulenantajat (tulee ihan eri tuntuma, kun kursivoi kirjoituksen otsikon) liikkui enemmän kyllä sinun oman pääsi sisällä, eikä siellä ollut paljon sitaatteja Saariselta. Ei läheskään tarpeeksi. Haluan sitaatteja Saariselta. Sitaatteja, perkele!

Ja millä perusteella sinä olit näiden sadan tulevaisuuden vaikuttajan joukossa? Puhuin juuri puhelimessa Visa Kopun kanssa tästä, ja meistä se kuulosti absurdilta!

7/30/2005 02:43:00 ip.  

Ja millä perusteella sinä olit näiden sadan tulevaisuuden vaikuttajan joukossa?

Minä vain sanoin, että kansalaisjournalismista, päivää. Ja kerroin referenssikseni Sellistin. Kyllä moinen on vaikuttavaa. Tulevaisuudessa.

Tarkimmat meistä huomaavat, että lähes koko Tulenantajat-teksti oli itse asiasssa lainausta. Saarisen juttu toimii minusta paljon paremmin kuultuna ja koettuna kuin tekstiksi flätättynä, joten suosittelen siirtymään Esan podcast-sivulle. [ei se oo hei podcast, kun ei siinä oo ees rss:ää. ai niin.]

Kaikille meille kiireisille viikon anti tiivistettynä, olkaapa hyvät:

Syöttöhakuisuus, soittavuus, sinfonisuus, virtaavuus, ylärekisteri, alarekisteri, loisto, riemu, arkiajattelu, negatiivikerroin, tosisaan olevuus, rinnalla olevuus, maaginen noste, haavoittuvuus, aikuisnäytelmä, plusnappi, miinusnappi, kantava ajatus, epäsuora muutonäkemys, kehitysoptimismi, ylioptimointi, merkityksien taju, oma huone, uomaelämä, pihtauksen kostonkierre, ruusun ostamattomuus, ivanaurun pelko, majakkamääre, mestareiden kohtaaminen, pikkunäppärä älynkäyttö, mittakaava, nöyryys, virtaavuusprinsiippi, pikkumiinusten mitätöintitekniikka, latauksen purkutekniikka, viettelevä viivyttely, herkkyysaste, suorituksellinen erinomaisuus, rituaalit, pelit, uomakipitys, arvomaailma, suoritemaailma, krokotiilinmetsästäjä, miinuskuuntelu, pesäbriljanssi, välittämisavaruus, salaisen palvelun päällikkö, 007-filosofia, tyyli, todistelemattomuus, merkityssisältö, akupunktiopiste, falskiuden aspekti, survival-elämä, success-elämä, merkityselämä, systeemiäly, huulipunan laittamattomuus, suihkukoneella seinästä sisään, kielteisen kierteen katkaisu, kaikesta huolimatta, systeemi-interventio, Jeesuksen leivän logiikka, hapankorpun logiikka, rajaton riemu, merkityksen tarve, alaskasvaminen, lahjoittavuus, pensaspalo, keppihyypiöt

7/30/2005 03:12:00 ip.  

Ohhhh.... Pitääpä ottaa tuo lista talteen - nuo sanat sopivat hyvin kuiskailtavaksi nuorten neitojen korvaan romanttisilla treffeillä.

7/30/2005 05:32:00 ip.  

Tir pikkunäppärä älynkäyttö minulle.

10/06/2005 11:51:00 ip.  

Mikä muuten toi Sellisti on? Eihän sillä profiilin mukaan ole edes blogia!

10/06/2005 11:52:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds