Vieläkö saa muuttaa?

Minä unohdin jälleen tietokoneeni laturin työpaikalle. Ja mietin, että on ehkä ihan tervettä rajoittaa koneen käyttönsä akun kestämään kolmeen tuntiin tältä illalta. Päätäkin särkee niin kovin. Ja saattaapa jäädä allekin, kun olin ulkoilemassa ja vasta kotiin saavuin.

Mietin tässä jokin aika sitten JCP:n innostamana [hyvä, ettei sentään LSD:n] blogaamisen merkitystä arkiminän kannalta. Alkaako ihminen omaksua myös luonnossa sen roolin, jonka itselleen blogissa luo? Luultavasti tämä olisi hyvä asia, sillä harva meistä varsin omakohtaisesti kirjoittavista pyrkii luomaan itsestään ainakaan todellisuutta huonompaa kuvaa. Mikäpä sen somempaa kuin olla oikeastikin edes hieman enemmän sellainen kuin on aina halunnut.

Toinen näkökulma on ajatella, että blogi tukahduttaa kaikki vähätkin mahdollisuudet tehdä ikinä mitään oikeasti. Oletetaan, että tavallisesti jaksaisi, kykenisi ja uskaltaisi toteuttaa yhden sadasta ideastaan. Blogaamalla kynnys vähenee. Saattaa olla, että kirjoittaa vaikkapa kahdestakymmenestä jutuistaan kuin olisi ne tehnyt. Tai edes, että moinen olisi mahdollista. Eikä näin lopulta tule tehneeksi sitä ainuttakaan.

Tuli vielä mieleen kaksi pöhköä lapsuusmuistoa. Ala-asteen neljännellä luokalla me saimme äidinkielestä läksyksi tehtävän kolme, jossa oli määrä kirjoittaa Petrin ostoslista siten, että listalla oli viisi yhdyssanaa.

Valtteri oli tehtävänsä tehnyt ja sai lukea vastauksensa muulle luokalle. – – kevytmaito, jäätelö, hän luki listaansa. – Jäätelö ei ole yhdyssana, opettaja huomautti. Hän selitti, että vaikka jää sinällään on sana, telö ei sitä ole eikä kyseessä näin ole yhdyssana, vaikka niin saattaisi äkkiä luulla. Kaverini selitti, ettei hän ollut väittänytkään sanaa yhdyssanaksi. Opettaja, että tehtävässähän käskettiin listata nimenomaan yhdyssanoja.

Opettaja ei koskaan saanut tietää, että kaverini kuudes sana ja viides yhdyssana oli vehnäjauhot. Tehtävässä kun oli käsketty kirjoittaa lista, johon kuuluvista sanoista viisi on yhdyssanoja.

Idioottimainen tehtävä, ei sillä. En kirjoittanut mitään. Ajattelin, että kyllä minä nyt aina viisi yhdyssanaa improvisoin, jos huono tuuri sattuu.

Kirjan nimi oli Hyvä suomi ja se oli typerä. WSOY:n kustantama, kuten kaikki huonot kirjat. Läpi peruskoulun, ensimmäisestä luokasta lähtien, minulla oli vakaumus, jonka mukaan WSOY:n kirjat ovat huonoja, Otavan hyviä. Lukuun ottamatta ensimmäistä aapista Aapeleineen, se oli kelpo WSOY:läisyydestään huolimatta.

Ei tämä toiseenkaan muistikuvaan liittyvä tehtävä kauhean järkevä ollut. Meidän piti leikata aamulla sanomalehdestä mielestämme hyvä uutinen, taisi olla viidennellä luokalla. En meinannut keksiä mitään, mutta koska jääkiekko oli kova juttu, leikkasin uutisen TPS:n voitosta toisessa finaaliottelussa. Olinhan sentään tyytyväinen, että olivat hakanneet pahaiset Jokerit [en asunut Helsingissä tuolloin].

Sittenkään en ollut kovin tyytyväinen leikkeeseeni ja jotenkin tunsin oloni epävarmaksi ja hölmöksi sen kanssa. Kuin vanhoissa housuissa, kun ei ole aivan varma, ovatko ne jo liian lyhyet. Tai kulahtaneet.[ovat ne.] Niin, että kun äidinkielentunnilla paljastui, ettei juuri kukaan ollut muistanut koko tehtävää, minäkin jätin leikkeeni laukkuun.

Noniin, tuli mieleen vielä kolmas tyhmä tehtävä. Olin tarhassa ja kuusivuotias. Meidän käskettiin mainita jokin liikennemerkki. Minä, joka olin juuri ymmärtänyt henkilöbrändien merkityksen, pyrin miettimään jotain mahdollisimman hyvin sen hetkistä vimmaa ja asennettani kuvaavaa. Kuumeisesti pohdiskellessani tunsin kuitenkin, kuinka touhu meni väkinäiseksi ja vuoroni lähestyi vääjäämättä. Laskettelukeskuksen varoitusliikennemerkki, sanoin lopulta.

Vuoro kiersi eteenpäin, lopulta kaverini Joni sai vastata. Moottoritie, hän sanoi. Ja minun teki mieleni huudahtaa. Siinä se oli! Sitä minä olin hakenut! Niin kaunis ja pelkistetty. Kaikki. Puhdasta, raakaa, voimaa. Ei tekopirteää krumeluuria kuin minun väkisinsäädetyssä laskettelukeskuksessani.

Vieläkö saa muuttaa? kysyin, mutta enää ei saanut.

2 on viitsinyt kommentoida:

Minäpä muistan tapahtuneen seuraavasti:
Musiikinopettaja kertoi meille lapsille että samba oli peräisin Länsi-Intian saaristosta ja pyysi minua näyttämään kartalta missä se sijaitsee. Työtä käskettyä löin sormeni keskelle Karibianmerta. Opettaja korjasi minua pettynein ilmein ja osoitti missä kohtaa Aasiaa se Intia oikein on.
Että näin.

(toinen) Joni

6/09/2005 12:35:00 ap.  

Mahtavaa :) On se upeaa kuulla, että ihmiset hallitsevat ammatinsa.

Toivottavasti tuosta ei alkanut elämän mittainen epäluottamus koulutusjärjestelmäämme.

Niin ja Kolumbus, kiitos hyvästä nimivalinnasta.

6/09/2005 01:21:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds