Pikaliipparin peräaalto

Karun sellin kävijäryöppy leviää pikaliipparin peräaallon tavoin joka suuntaan. Tännekin on hyökynyt rutoikseen nettikansaa. Minä en tiedä, onko pikaliippareita olemassa, mutta ollessani kuusivuotias, kaverini puhui jatkuvasti sellaisista. Hän liikutti kättään veden pinnalla laajassa kaaressa, kämmen avoinna. Antoi sen sitten pomppia mennessään leipäkiven lailla, kevyesti kuin vesimittari, joita harhaoppiset juntit kutsuvat erheellisesti vesikirpuiksi.

Hieman vain noloa, kun väki rynnii sisään juuri kun paikat ovat sotkussa. En jaksanut nysvätä toissakertaisen viestini alkua kuntoon, mutten voinut jättää sitä poiskaan, sillä halusin mainita Jewelcasen, joka on nähdäkseni osa tärkeää ilmiötä. Ihmiset tykkäävät hypistellä jotain, vaikka levynkansia paremman puutteessa [sigh] eikä iTMS:n kansikuva vielä riitä tuomaan samaa fiilistä. Samaa ongelmaa ratkoo Delicious Library, jonka Apple hiljan palkitsi parhaan käyttökokemuksen Design Awardilla. Siinä luodaan virtuaalinen DVD-hylly, joka tuo käyttäjälleen aidompaa omistamisen iloa kuin kasa satunnaisesti nimettyjä leffatiedostoja kovalevynnurkassa.

Hieman samasta on kyse myös CenterStagessa, josta Mikrobittikin kirjoitti keväällä. Tarkkasilmäisimmät meistä huomasivat, että Mikrobitin artikkeli oli lähes sanatarkasti lainattu harrastelijauutispalvelu Macsanomissa kuukautta aiemmin julkaistusta uutisesta [mukaan oli toki lisätty hämäyksen vuoksi muutama asiavirhe]. Lähdeviitteitä ammattilaisilla ole ilmeisesti tapana käyttää. Latistavat tunnelman.

***

Jostain ravintolasta ja nettinaurulokeista noussut kohu on peittänyt alleen toisen mielenkiintoisen ilmiön. On tunnettu tosiasia, että tupakoitsijoiden reviiri kapenee kapenemistaan. Ensin kiellettiin asunnossa polttaminen ja ajettiin parvekkeelle. Sitten kiellettiin parvekkeella polttaminen ja ajattiin baariin [muttei toivottavasti enää kotiin]. Parin vuoden kuluttua Suomessakaan ei ole sallittua polttaa ravintoloissa [voisi sanoa varsin varmasti, vaikka saivathan toisaalta kauppojen aukiolotkin sössittyä nykyiseen umpikujaan].

Onneksi on sentään yksi paikka, jossa tupakoitsijoihin suhtaudutaan aina yhtä vapaamielisen sallivasti. Evankelisluterilistinen seurakunta on vuosikaudet ellei -kymmenet ollut tunnettu tupakoinnin edistäjä. Mikäpä paheenpesä baari olisikaan rippileiriin verrattuna. Monen tiedetään ryhtyneen leirillä aivan uuden henge[nahdistukse]llisen yhteisön jäseneksi [eikös sinun pitänyt vihata kategorisesti tuollaisia sulku-sanaleikkejä], ja usein on tapana jopa pyytää vanhemmilta lupa lain kieltämään toimintaan. Samaan tapaan kuin myymälävarkauksiin ja ylinopeuksiin on totuttu tekemään, siis.

Vaan onko tämä yllätys yhteisössä, jossa ollaan valmiit menemään niin pitkälle nuorison miellyttämisessä, että nelivitonen ohjaaja kutsuu itseään Burtsiksi.

Kirjoittaja ei viihtynyt rippileirillään ja se oli ihan oma moka

[olisit käynyt vessassa, niin ei olisi tarvinnut pingottaa koko viikkoa].

***

Toisten tykittäessä tyrmäävää tahtia tunnen oman suoneni ehtyneen. Minä poistun koneen luota reiluksi viikoksi huomenna, joten olkaapa ihmisiksi. Sain jo aiheeseen liittyen huolestuneen tekstarin lykättyäni erästä tapaamista reissuni yli:

Muhun iski paniikki! Onko matkasi varmasti turvallinen? Tuletko varmasti takaisin? Vai pitäisikö nähdä tänään viimeisen kerran?

Mitä tuohon voi vastata? Aina sitä on silti hyvä kysyä ajoittain.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds