Suunnitelmia kesälomaksi

Kesäloma, tuo kesällä pidettävä loma, on osaltani ohi. Aloitin tänään työnteon huippuosaajana. Kiitos maailman äideille suojatyöpaikoista.

Koska ketään ei kiinnosta lukea, kuinka Macci liitetään Active Directoryyn [tai koska et itsekään tiedä vielä], siirryn mukavampiin aiheisiin. Seuraa muutama ilmainen vinkki kaupoille, jotka ovat kiinnostuneita parantamaan market-elämystäni.

Kannattaa laittaa keskelle liikettä sellainen paikka, jossa sijaitsee söpö myyjätär, jolta voi kysyä, missä mantelimassa sijaitsee. Sitä ei välttämättä osaa ensimmäisenä etsiä leikkelealtaaltasta [näyttäähän se hieman maksamakkaralta]. Kaupoissa ei ikinä ole ketään, jolta kysyä ja jos sellaisen sattuu löytämään jotain hyllyä täyttämästä, hän loukkaantuu, kun hänen työtään noin häiritään. Eikä sittenkään tiedä, missä tavarat sijaitsevat.

Yksi keino on toki kysyä täysien kärryjen kanssa liikkuvilta perheenäideiltä. He yleensä tietävät.

Vielä parempi olisi tietenkin käyttää apuna tekniikkaa. Kaupat tietävät itse kyllä järkyttävällä tarkkuudella, missä mitäkin sijaitsee, mutta tätä informaatiota ei viitsitä suotta kertoa asiakkaille. Ei tarvittaisi kuin pieni pääte, jossa olisi googlemainen hakuluukku. Tulokset voitaisiin esittää myymälän pohjapiirroksen avulla. Pakkohan tällaisia on jossain olla käytössä.

Fiksummassa mallissa haluamansa tuotteet voisi listata jo kotona ja Reittioppaan tapainen palvelu piirtäisi optimaalisen polun, jottei kaupassa kuluisi turhaa aikaa käytävillä vaelteluun.

Anteeksi kaikki tehokkuutta vihaavat. Minä vain fiilistelen ennemmin jossain muualla kuin ruokakaupassa. [Ei sillä, kyllä suvaitsen ruokakauppadiggareita ynnä muita friikkejä].

Oman ongelmansa aiheuttavat kategoriarajan ylittävät tuotteet. Leipäpakasteet leipäosastolla, luki eräänkin kaupan pakastealtaalla. Hyvä että luki sentään.

Ongelmia alkaa muodostua siinä vaiheessa, kun kategorioitsija alkaa ajatella liian luovasti. Sinappisilliä ei ensimmäisenä keksisi etsiä sinappihyllystä eikä suklaarusinoita rusinaosastolta. Onneksi rusinaosastot ovat tyypillisesti varsin suppeita, joten löytäminen ei ole aivan toivotonta. Voileivät -keksiosastolla -kyltti oli kyllä jo taatusti jonkin kesäharjoittelijan väsäämä.

Virtuaalimaailmassa tällaisia ongelmia ei tietenkään ole, vaan asiat voi ongelmitta luokitella yhtä aikaa useaan ryhmään. Tämänkin tekstin voisi määritellä sekä väsyneeksi läpäksi että itsetarkoitukselliseksi viisasteluksi. Sekä tietenkin postmoderniksi itseironiaksi.

Kehottaisin myös antamaan hieman lisää valtuuksia kassahenkilöille. Jos ihan oikeasti käytetään kymmenen minuuttia sen selvittelyyn, onko aletarran hinta oikea, kun se ei kerran piippaa lainkaan ja kyse on viidestäkymmenestä sentistä, eikö voitaisi sopia, että lyödään se halvempi hinta koneeseen ja annetaan olla.

– Haluutsä kuitin?
– Voi, kernaasti – sähköpostiini. Tai nettipankkiin.

Vielä pari sanaa jonokurista. Suomessa käytössä olevassa FIFS [First In, First Shout]-mallissa vapautuvalle kassalle on lupa ja syytäkin juosta jonon hänniltä ja korkeintaan pienen torailun jälkeen tunkea ensimmäisenä kassalle. Sama malli on käytössä menestyksellä mm. Saksassa.

Yhdysvalloissa – jossa asuu tunnetusti vain tyhmiä ihmisiä – sitä vastoin taannoin käydessäni kukaan ei kertaakaan rynnännyt ohitseni avautuvalle kassalle kysymättä ensin, haluanko kenties vaihtaa toiseen jonoon. Vastaavaa saattaa tapahtua Ruotsissa aika ajoin.

Hölmöä moinen. Ja tehotonta.

5 on viitsinyt kommentoida:

Ota vaan kuitit talteen sinne verkkopostipankkiin. Koskaan ei tiedä miten ne pennit (nykyään centit) pyöristellään.

Mutta asiaan. Sano nyt että oliko tää hauska kun mun mielestä se oli, mutta Janne-Jannelle se ei vissiin avautunut.
http://justsopivasti.addikti.com/index.jsp?id=100496

Ei muuten, mutta oon vaan huolissani että oon menettänyt "sen" mitä ei ole koskaan ollutkaan.

6/01/2005 09:57:00 ip.  

Niin, mutta kuiteista ei voi etsiä Spotlightilla.

Janne joko laski läppää tosikon maineestaan tai sitten ei ihan oikeasti tajunnut. Vaan ei siitä sovi ketään syyttää.

Minusta tuossa oli hyvinkin hymähdyksen verran tatsiläppää.

6/01/2005 10:04:00 ip.  

Tämä helpotti.

Joo se spotlight ei kuulemma ole muutenkaan kovin hyvä. Ja jos joku tuntematon niin internetissä kirjoittaa, niin en minä ainakaan ole sitä kiistämän.

Mut tatsiläppä joo. Pitää ehkä muutenkin nyt vähän mietiskellä. Elämää katsos.

6/01/2005 10:17:00 ip.  

Joo, minäkin olen kirjoittanut saman suuntaista [ai niin, mutta minähän olenkin tuntematon]. Se soveltuu hyvin etsimiseen, muttei vielä selaamiseen. Siihenkin varmasti vielä jossain vaiheessa.

Mutta jos haluaisi tietää, milloin osti ensimmäistä kertaa Pandan Lakumixiä [minulla oli sellainen kausi tuossa alkuvuodesta, enää ei uppoa], olisihan se vänkää selvittää se ihan tuosta vain. Piirtää kenties jokin kuvaajakin. Olisi jotain muutakin tuijoteltavaa kuin nuo ainaiset blogin kävijätilastot.

6/01/2005 10:23:00 ip.  

Mäkin liittäminen Active Directoryyn ei ole ratkaisu mihinkään. Päinvastoin. Mäkin liittäminen Active Directoryyn lisää ongelmia.

6/02/2005 12:20:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds