Perusprinsiipit

Toisten ryhmien töiden näkeminen oli avartavaa. Ilmeisesti me olimme ymmärtäneet koko tehtävän idean väärin. Minä luulin, että oli tarkoitus keksiä jotain uutta ja hienoa. Tarkoitus oli sittenkin tehdä kaikki mahdollisimman varman päälle ja perustella se ontuvasti.

Kamoon, palauteautomaatti, jossa on nappulat :) ja :( sekä spesifimmälle palautteelle postilaatikko, jonne saa pudottaa postikortteja, sillä kaikki kuitenkin kirjoittavat mieluummin käsineen kuin koneella.

Eikä meidän esityksemme mahtunut aikarajaan ja kusimme juosten joka suuntaan yrittäessämme selittää innovatiivista nerouttamme. Ja arvostelu oli sen mukainen. Ja oloni turhautunut kuin ala-asteen toisella luokalla tai Ville Siikalalla ensimmäisen yo-aineen palautuksen aikoihin.

Pahinta on, kun ei oikein voi syyttääkään mitään tai ketään.

Kaikki me haluamme korostaa opittavuutta ja miellyttävyyttä. Ja mietin, että niitä minäkin haluan elämältäni. Jos lähdetään arvottamaan elämän perusprinsiippejä Nielsenin viiden ominaisuuden perusteella, niin kyllä minä nuo valitsisin. Kaikki me pyrimme tyytyväisyyteen ja minä pääsen siihen oppimalla uutta.

En ole niin tehokkuusorientoitunut, en pelkää virheitä eikä muistettavuuskaan järin tärkeää ole. Äskeisenkin haluaisin unohtaa ja keskittyä seuraavaan tehtävään. Selkään vain sattuu aina kun putoaa riman päälle.

***

Tuon itkun vastapainoksi jotain iloisempaa. Eilen tyrmistyksissäni katsoin, kuinka poliisit ohittivat minut Kekkosenkadun jalkakäytävää. Hyvä sentään, etten aivan ehtinyt tavalliseen tapaan kammeta kumoon minut lähempää ohittanutta ennen kuin ymmärsin tekstin selässään.

Olen ajoittain aprikoinut, miksi niin moni tuntematon ihminen tervehtii minua. Syy on viimein selvinnyt, he luulevat minua Lauriksi.

Ai moi Lauri, tyyppi tervehti minua kesken lounaani. Suuni oli täynnä kreikkalaista jauhelihajoitain, joten ei auttanut kuin nyökätä.

No, hei, mites kesän proggikset. Kato, tulisiksä soittaa, ku mul ois niinku...

Tässä vaiheessa koin tarvetta ilmoittaa, etten minä ollut hän. Eihän tietenkään aivan heti uskonut, mutta piakkoin. Olisi pitänyt vedättää hieman kauemmaksi tai edes väittää täällä moista, mutta kun kaikki kerran halusivat lukea vain totuudenmukaisia blogeja, niin ei sitten. Sellaisia.


***

Vielä vähän keskinäismärehtimistä. Lisään sivupalkkiin linkit seuraaviin minuun ansioituneesti viitanneisiin julkaisuihin:


Lisäksi poistan seuraavat linkit:
  • Mainontablogi [lopettanut]
  • Parppein paginat [vaihtanut nimensä]
Taas on muutokset dokumentoitu, ettei päästä syyttämään salakähmäisyydestä. Syyttäkää ennen vaikka haamupäivityksestä. Blogilista voisi kirjoitusvirheen korjaustilanteita tms. varten tarjota mahdollisuuden painaa, että en minä ole oikeasti päivittänyt, vaikka siltä näyttää. Seuraksena tietenkin olisi, että kaiken maailman vitsiniekat alkaisivat vallan blogata stealth-modessa.

Pyydän vielä anteeksi aiempaa kielenkäyttöäni. Ei tietenkään ole mitään järkeä kääntää widgetiä härpäkkeeksi, kun se voi olla vitkutinkin. Tyhmä minä.

***

Olitte aivan oikeassa, ei tämä tuntunut vielä valmiilta. Liitän mukaan vielä JCP:n bongaaman hammastahnamainoksen. Eikö olekin vaikuttavaa, kuinka pätevänoloiset kuvaajat tuovat uskottavuutta melkein kolmioulotteisen animaatioiden tavoin [eihän nyt kolmiulotteinen animaatio voi valehdella, Mobilatkin menee sinne, missä kipu on. mutta se animaatio taisikin olla kaksiulotteinen. äh. ]


colgate

Kehotan teitä kiinnittämään huomionne akseleihin. Y-akselin arvot origosta lukien:

41
154
17
15
7
31

Ja x-akselin vastaavasti 8641, 97, 15417.

Mitattavista suureista ei ole tietoa, mutta jos ne tällaisilla asteikkovalinnoilla saadaan osumaan suoralle, tekijän kelpaa onnitella itseään pätevästä manipuloinnista.

Meillä teologipiireissä tavataan pitää tällaisia asioita hupaisina. Kuten sitä, että lapsena tosiaan muistin Colgate-merkin siitä, että se oli vähän niin kuin Golgata.

Eipä sillä, kehitin ala-asteella myös muistisäännön hankalalle termille origo. Se on vähän niin kuin orgia. [miettisit nyt hieman sitä viattomuusimagoasi – PR-vastaava]

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds