Laskeva aurinko hohkaa hehkuvana tulipallona. Käykääpä pikaisesti kurkkaamassa ennen kuin jatkatte pidemmälle. Kenties silmiini palautuu näkö sillä aikaa.

Vappu meni hieman suorituskeskeisesti, mutta selvisin sentään voittajana. Muistin aikaisemmin ymmärtämäni viisauden: älä laita haalareiden alle nappisepaluksellisia housuja. Minä en kyllä ymmärrä, miksi napitettavia sepaluksia on ylipäätään olemassa, mutta se on oman juttunsa arvoinen aihe.

Huonoksi onnekseni sepalukseni vetoketju jumittui ala-asentoon siten, että kieliosa osoitti alaspäin ja upposi näin kankaan uumeniin. Vetoketjua oli tämän jälkeen kovin vaikeaa saada revittyä ylös, ja yritykseni herättivät hilpeyttä vierestä seuranneessa vappukansassa. Juuttumista nimittäin tapahtui toistuvasti.

Melkein yhtä kiusallista kuin seistä lentokentän turvatarkastuksessa kainalot nihkeinä kädet levällään ja sepalus auki, kun turvamiehen piipperi luulee löytävänsä rautaa nilkastani. Samat housut tuolloinkin jalassa.

Tänä vuonna ihmisten näemmä haluttiin ostavan oluensa tölkeissä. Tölkkeihin liittyy muutama aiemmin tässä blogissa häpeällisen vähälle tarkastelulle jäänyt aspekti. Jos kaikki joisivat oluensa vain tölkeistä, herrasmiehet menettäisivät tilaisuutensa saapua pullonavaaja tanassa korkkinsa kanssa hätää kärsimässä olevien neitokaisten avuksi.

Toinen asia on käytännönläheisempi. Nykyään käytettävät tölkit ovat lähes poikkeuksetta sellaista toteutusta, jossa juontiaukkoa peittävä läppä [minä olen varma, että kaikissa sivistyneissä kielissä on näillekin asioille omat terminsä] taittuu avaamisen yhteydessä juoman joukkoon. Tämä on hieman epämääräistä: tölkin ulkopintaan kuulunut objekti pääsee kosketuksiin itse tuotteen kanssa. Ei saisi. Samoin juominen tapahtuu tölkin reunalta eikä käyttäjä voi tietää, missä liemissä pakkaus on matkallaan uinut.

Ensimmäisenä ei tule ajatelleeksi, että limsapullon korkin tehtävä on paitsi estää juoman poistuminen pullosta, myös suojata pullonsuuta ulkomaailman pahuudelta.

Tulipa tuosta mieleeni hiljattain jostain [kenties uusin Nöjesguiden] lukemani kiinnostava kielikuva tai vertaus. Fiilis oli kuin limu listalla – pohjalla.

Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin poikkeamaan kaveriporukkani osajoukon kanssa vanhempieni luona. Tuo on sikäli uutinen, että meillä ei ole tapana käydä. Kaverit sanoivat jälkeenpäin, että vanhempieni näkemisen jälkeen on helpompaa ymmärtää, että sä oot tommonen. Mihinpä omena puutta putoaisi.

Linkossa hiljan linkitetty lakonisia vitsejä sisältänyt sivusto sisälsi muutaman oivan sutkauksen. Ehdottomana suosikkinani seuraava juttu, jota nykyään hoen horkassa kaikille vastaantulijoille ärsyttävästi kuin vappulehtikauppias väkinäistä mantraansa:

– Mikä on pahempaa kuin se, että löytää omenastaan madon?
– Holokausti.

Tuo vitsi ei yleensä herätä vastaväitteitä. Kiivainkaan revisionisti ei tyypillisesti lähde kinaamaan holohoaxista ja matojen tuhoisuudesta. Toisin on vaikka varhaislapsuuden suosikkivitsini kanssa, jossa kerrotaan rannalle jätettyjen kuorien indikoivan banaanin olevan uimassa. Tosikot tapaavat tarttua yksityiskohtiin ja korostaa, että kyseessä on oltava nudistiranta eikä sitä ollut speksattu briiffissä. Myöskäään ei mainittu, kummasta päästä banaani oli aloittanut kuoriutumisensa. Kahvasta kääntämällä hedelmä menee tunnetusti aivan muhjuksi, minkä luulisi vaikeuttavan uimistakin.

Holokaustivitsin ainoa mahdollinen sudenkuoppa on, että joku kiihkeä Apple-intoilija reagoi selkäytimellä kuullessaan sanat omena ja mato samassa lauseessa ja alkaa selittää, että Macille ei oikeasti ole olemassa yhtään matoa tai muuta tihulaista.

Pakkohan minunkin oli käydä Tiikeri hankkimassa. Officeline myi minulle viimeisensä. 160 kappaletta kertoivat kaupanneensa perjantaina parissa tunnissa. Minä kun aina tykkään kysellä kaikkea epäoleellista. Myyjän kengänkoko oli 44, mutta hän kertoi, että ne olivat väljää mallia. Tavallisesti hän hankkii neljävitosia.

Nätti nainen, ei siinä.

Jälleen teille tietämättömille -osiota: skumppalasin saa kätevimmin kaulaansa übercoolilla avaimenperänauhalla. Nauhoja tunnetusti pursuaa joka paikasta eikä niille oikein tahdo keksiä käyttöä. Hirttoköytenäkin toimivat heikosti, kun ne nykyään katkeavat turvallisuussyistä jostain kohtaa kiinni jäädessään.

– Ooksä huomannut, että meillä ei oo yhtään sellasta teräväkärkistä veistä, jota vois käyttää hyvin tappamiseen, JCP kysäisi eräänä tiistaiaamuna. Arvelin, että se oli varmaan vain hyvä juttu.

Lasinpidikekäytössä katkeamisklipsistä on etuna, että sen avaamalla voi nauttia langattomasta vapaudesta. On kuitenkin syytä korostaa, että hands free -ominaisuus menetetään langattomaan tilaan siirryttäessä.

Selkouni (lucid-uni) tarkoittaa unta, jota nähdessään käyttäjä tiedostaa, että kyseessä on uni. Vappuisaan olemukseen kuuluu pyrkimys selkokänniin, humalatilaan, jossa ymmärtää olevansa päihtynyt ja tietää pystyvänsä vaikuttamaan tapahtumien kulkuun, ainakin välillisesti – hieman kuin tukinuittaja koskessa tai Kekkonen YYA-kaudella.

En minä enää aivan tarkkaan muista, mitä tuo tarkoitti. Me kirjoitimme lukiossa muistiin, että Kekkosen yhteydessä ajopuuteoriasta on siirrytty tukinuittajateoriaan. Sedis varmaan ystävällisesti kertoo meille aiheesta lisää, jos katsoo tarpeelliseksi.

Selkounen saavuttaminen on monimutkaista ja vaikuttaa suorastaan salatieteeltä. Aivan tarkkaan ei selkokänninkään syntyä tunneta, mutta jälleen kerran sen saavuttamisessa onnistuttiin mainiosti. Joidenkin koulukuntien mukaan kuohuviini selittää tämänkin ongelman.

Tänään poikkesin Ulliksella. Törmäsin häneen. Kuin eilenkin. Kuin toissapäivänä. Kuin sattumalta. Kuinka ollakaan.

***

Onko teistäkin kovin huvittavaa, että tämä vappuna tekstareina ja sähköposteina matkannut kiertoviesti sisältää monta hölmöä virhettä. Minusta hieman liikaa tämän tyyppiseen juttuun, joka pyrkii huvittamaan juuri sanallisella nokkeluudellaan – kuinka säälittävää moinen ikinä onkaan.

"Kolme noitaa katsovat kolmea Swatch kelloa.
Mikä noita katsoo millaistakin kelloa?"

p.o. Kolme noitaa katsoo kolmea Swatch-kelloa.


********

in english:

p.o. English

"Three witches watch three Swatch watches.
Which witch watch which Swatch watch?"

p.o. Which witch watches

Minä sentään lähetin takaisin korjatun version kaikille juttua minulle esittäneille. Sen jälkeen syvennyin ympyröimään Äpystä oranssilla kynällä germanismeja.

[voi surku... menin näemmä editoimaan pois kappaleen, jossa otsikko esiintyi. nyt ette saa koskaan tietää.]

7 on viitsinyt kommentoida:

p.o. Englisch ??

Minusta hieman liikaa saksalaisuutta tämän tyyppiseen juttuun, joka pyrkii huvittamaan juuri sanallisella nokkeluudellaan – kuinka säälittävää moinen ikinä onkaan.

5/01/2005 10:50:00 ip.  

Sehr gut. Olet oiva germanismien bongaaja.

5/01/2005 10:53:00 ip.  

Löysinpäs kuvan sinusta pienenä!

Joo ei liittynyt, ei.

5/01/2005 10:56:00 ip.  

Pullot ja tölkit kannattaa desinfioida pirtulla ennen aukaisemista, jolloin ihana puhtaus vallitsee kaikkialla. Myös banaanin voi upottaa pirtuun ennen kuorimista. Auton upottaminen pirtuun voi vaatia järjestelyä, mutta sillä keinoin on paljon mukavampi poistua autosta. Ulkokuori on ihanan steriili! Pirtu on siisteyttä ymmärtävän ihmisen kiva kaveri.

5/01/2005 11:48:00 ip.  

Germanisc´hmini on juuri niin vähäistä, että minun täytýy jättää tukinuittajateoria vähemmälle, mutta sitähän Kekkosen isä teki: kymppi tukkiuittotyömaalla; vähän ronski, eikä tullut pitäneeksi pojastaa liikaa huolta. Mutta ei Suomesta otvaksi ole.

Minua on aina vaivannut se, että johtajamme ovat huonoissa asioissa naiveja hölmöjä ja hyvissä asioissa neroja.

5/02/2005 12:12:00 ap.  

Pari tarkennusta vielä noitiin ja kelloihin: 1) Erisnimen ja määritteen väliin tulee yhdysviiva: Swatch-kello. 2) Minusta "Which witch watches which Swatch watch" kääntyy luontevimmin "Mikä noita katsoo mitäkin kelloa".

T: Nimim. Ei vielä viiskymppinen eikä naispuolinenkaan

5/04/2005 09:22:00 ap.  

Jos katsoit tarkemmin, huomasit, että omassa korjauksessani on myös yhdysmerkki paikoillaan. Taisin jopa lihavoida sen, se ei vain näy.

Tuosta jälkimmäisestä ole kyllä samaa mieltä.

Ei vielä viiskymppinen eikä naispuolinenkaan

Jee, tämähän on melkein intertekstuaalisuutta. Vai mikä liekään oikea termi, kun verrataan saman blogin kahta eri juttua.

5/04/2005 09:54:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds