Puhumasta päässeet

Terveisiä Kampin K-Marketista! Kaikki Liisankadun Pikkolon oldschool-diggarit tietävät, että ennen kaupallistumista ja Pikkolo-nimeä liike tunnettiin Liisankadun K-Lähikauppana. Uudistuksen myötä vanha henkilökunta siirrettiin samoihin aikoihin avattuun Kampin K-Markettiin. Siellä voi siis hyvässä lykyssä aistia annoksen alkuperäistä sielukkuutta.

Pakasteperuna-allas oli yhtä kaikki hankala löytää.

Tästähän kehkeytyi varsinainen Pirkka-blogi.

Vietin tänään vajaan puolituntisen kuivin suin työhaastattelussa. Jotenkin nahkeasti tunsin suoriutuvani. Kenties kaikki johtui siitä, ettei päähaastattelija huomannut kysyä ensimmäisenä kaikkien Näin menestyt työhaastattelussa (ja saat lukijoita blogillesi) -oppaiden mainitsemaa lämmittelykysymystä: Oliko helppo löytää perille?

No, luultavasti ei ainakaan merkittävän vaikea, jos haastateltava on ajoissa paikalla. Yhdessä oppaassa kehotettiin välttämään näsäviisautta vastauksissa. En minä sentään siihen syyllistynyt, mutta tylsä olin. En saanut herätettyä kuin pari vaimeaa naurahdusta kyselijöissä.

Ja nekin mainitessani palkkatoiveeni.

Kerro itsestäs, tota, jotain. Speksatkaa nyt hieman, mitä haluatte kuulla. Voin kertoa, että vihaan, kun joku sanoo pysty tehdä, mutta annan sen anteeksi, jos henkilö on muuten täydellinen. Mutta en usko, että olette välttämättä kovin kiinnostuneita. Muutenhan olisitte jo lukeneet sen blogistani.

En ollut kauheasti mielikuvaharjoitellut ennakkoon. Sen verran olin päättänyt, etten sanoisi hyväksi puolekseni, että olen nopea oppimaan. Se kuulostaa niin kovin typerältä.

Ja vastatessani, miksi olisin niin kovin erinomainen ja ainoa oikea vaihtoehto tarjottuun tehtävään selitin, että koska olen kovin utelias ja seuraan hieman kaikkea, minulla on näin mitä luultavimmin kattava pohja, jolle rakentaa ja tota. Hmm.. voisiko tämän tiivistää, että olen nopea oppimaan uusia asioita? päähaastattelija kysyi. Nyökkäsin alistuneena. Jaaha, hän totesi ja piirsi ruksin kaavakkeeseensa.

Ja lopulta, minun jo käteltyä jäähyväisiksi, rekryhenkilö huomasi erehdyksenä. Tota, oli varmaan ihan helppoa löytää perille, hän yritti teeskennellen, että hetki oli yhä aivan luonteva kysymyksen esittämiseen. Joo, eipä siinä, kummempia, myöntelin kieltämällä huoneesta poistuessani.

Jälkeenpäin reflektoidessani ymmärsin, että olin ollut jotenkin jäässä koko päivän. Sittenkin ymmärsin onnitella itseäni siitä, että olin jo kaksi päivää putkeen lounastanut ihanaisten mukaansa kutsumana. Tämän voisi ottaa tavakseen.

Silmäisin häntä puolinaisen ohrapuurolautaseni yli, hän oli jo tyhjentänyt omansa, minulla vielä salaattikin aloittamatta. Sori, mä taidan olla hiljaa hetken aikaa, indikaattorit ovat armotta mua vastaan, hymähdin. Teen sen aina, kun syön kahden jonkun kanssa. Salaa tyytyväisenä kuin potkaistuaan pallon yli maalin. Tässä maailmassa, jossa puhumasta päässeet ovat mykkiä.

Näin sitä poltetaan materiaalia. Jos ette huomanneet, pudotin tuohon puolihuolimattomasti yhden kaikkein aikain parhaista vertauksistani. Miettikää nyt, jätkät, mikä olisi äijempi tilanne kuin pyöritellä päätään yli menneen laukauksen jälkeen. Kirota muka pettyneenä [samaan aikaan kuin takaraivon kommentaattori riemuitsee, että röh, nyt pelaa mies].

Ei se mitään, hän sanoi. En minä mitään, ettei sillä.

Sain tänään oppia, että lapsille lässyttämällä puhuminen on jollain tapaa luonnollinen ilmiö ja auttaa lapsen kielellisessä kehityksessä. Verrattaessa tilanteita, joissa puhutaan vauvalle tai aikuiselle ihmiselle havaitaan, että pikkulapsille puhuttaessa vokaalikolmion kulmapisteet /u/, /i/ ja /a/ sijaitsevat formanttitaajuuksiltaan kauempana toisistaan. Tämän uskotaan auttavan pikkulasten kielen oppimista.

Kiinnostaisi tietää, missä määrin lässytyksenhallinta on tahdonvaraista. Ymmärtääkseni mun äitin ei aikoinaan suostunut lässyttämään lapsilleen. Siksikö en koskaan oppinut puhumaan?

Vauvoillehan puhutaan myös täysin mystisellä sanastolla, käytettään termejä, kuten: pipi, poppa ja ähhä. Minä en tiedä, kuinka yleisessä käytössä viimeinen sana on, mutta äitini käyttää sitä rään synonyyminä. Luultavasti ähäkuttikin on vain evoluution läpi käynyt muoto räkäisestä hylkeenpoikasesta, ähhäkuutista.

Taitaa olla hyvä hetki lopetella. Toisaalla lupaamani arvostelu lykkääntyköön hamaan tulevaisuuteen.

***

B-Milla kirjoittaa b-muista. Tämä ei voi olla sattumaa, mutta minun lienee syytä linkata, kun olen tullut jo paristi mainituksi. Tervisiä myös Kottolaan, vaikken aivan ymmärräkään.

Eikä edes kirjoitakaan bemuista, vaan bemiksistä. Tämä on hyvin epäilyttävää.

3 on viitsinyt kommentoida:

E.K., itsekin kävin kouluni 70-luvulla Liisankadulla, ja koulua vastapäätä oli se mainitsemasi HOK (Siinä nurkassa, missä nykyisin on B&O).

Kouluruokailua ei ollut siihem aikaan järjestetty, joten ostin HOKista useasti päärynäjugurttia. Tai sitten naapurin Primulasta lihiksen, ja olihan siinä se EHOkin.

Minun mielikuvissani nykyisen Pikkolon paikalla ei ollut Elantoa, vaan Elanto oli siinä missä Siwa nyt. Ja Pikkolon paikalla oli Salonen, joka sittemmin siirtyi nykyisen Herkun paikalle ja jatkoi sitten edelleen kadun yli päätyen Bonus plussaksi (Siitä Salosen ekasta paikasta en kyllä ole ihan varma. Melko varma kuitenkin.)

Ja just nyt muistin, että olihan siinä Liisankadulla aikoinaan Primulan ja EHOn lisäksi kolmaskin konditoria: Fazer oli maisemissa joskus 80-luvulla.

PS Kävitkö koulusi Aino Ojajärven vai Marja Laineen rehtorikaudella?

Nimimerkki
Me ehkä tunnetaan?

4/19/2005 10:28:00 ip.  

Hmmh. Itseasiassa lapsille ei suositella sitä lässyttämistä nimenomaan kielellisen kehityksen takia. Ovat jotkus viisaat jopa sanoneet että lasten ärräviat jne tulevat siitä kun niille lässytellään eikä puhuta "oikealla" tavalla.

4/19/2005 10:58:00 ip.  

en ynmärrä useimmiten itseänikään joten ole huoleti, olet hyvässä seurassa

4/20/2005 11:52:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds