Paula-tyttö

Olen elänyt kolme viime päivää hyvin tehokkaasti. Nukkunut pahasti pommiin jokaikisenä ja ollut bussissa jo kymmenen minuutin kuluttua heräämisestäni [se on hyvin, sillä silitin paidan joka kerta]. Ei ole tullut tuhlattua aikaa aamukahvin märehdintään. Ennätyksen tein lauantaina, kun en ollut ehtiä yhdeksi sopimaani tapaamiseen. Sanovat kevään tulon helpottavan heräämistä. Vuorokausirytmini on neljä tuntia hukassa.

Kuinka johtuikin mieleeni päivän tuoksinassa, että ulkomaankauppaministeri ja nykyinen akkanainen Paula Lehtomäki taisi aikoinaan Vanhasen hallituksen nimityksen jälkeen Uutisvuodossa vieraillessaan sanoa, ettei sormus ole este vaan hidaste.

[oi aikoja, jolloin Uutisvuotoakin jaksoi vielä katsoa]

En ole seurannut nyt jälkeenpäin, mahtoiko tuolloin olla jo kuinka sitoututunut. Enkä koskaan lukenut, juttua, joten en tiedä, millä mielellä poseerasi aikoinaan ensimmäisen Mies-lehden kansikuvatyttönä.

Kirjoitin tähän kaksi vaihtoehtoista jatkoa, mutta en saa nyt kumpaakaan haluamaani kuntoon. Näin siinä käy, kun yrittää ihan vain pika pikaa.

1 on viitsinyt kommentoida:

Heh, googletin Paula-tyttö nimellä (en kerro miks), niin kenenkäs blogi se sieltä ilmestyikään ja vielä aika alkupäähän hakua .. :)
Ootko menossa Raisan kemuihin?
t.pauliina

8/24/2007 10:20:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds