[Kattokaa nyt tätäkin]

[JCP:n saatua varttinsa valokeilassa on minun, hakasulkeutuneen kommentaattorin, aika osoittaa, kuinka urautuneen kaavamainen kirjoittaja PA on. Havainnoikaapa tätäkin tavanomaista peruspostausta. Pikkunäppärällä muka-absurdilla arkielämän sattumuksella on kätevä aloittaa viesti kuin viesti.]

Tein tänään panos/tuotto-suhteeltaan erinomaisen sijoituksen ja hankin uudet nyörit kevätkenkiini. [Panos/tuotto kuulostaa leikisti piruilevalta ja nyöri-sana on valittu vain siksi, ettei sanottaisi nauha] Vanhat olivat tuskaisen rispaantuneet ja tahtoivat mennä aina sotkuun solmuja avatessa.

Pujottaessani nauhoja kenkiini bussipysäkillä mietin, että olen oppinut jotain. Viimeksi pujotin ajatuksella kengännauhoja kuusivuotiaana ja olisi halunnut tehdä sen sillä lailla loogisesti siksakkia. Äiti sanoi, että tyylikkäämpään lopputulokseen päädyttäisiin pujottamalla toinen nauha suoraan kengän etuosasta takimmaiseen reikään ja tekemällä varsinainen pujottelu vain toisella nauhalla. Minä en tuolloin ymmärtänyt, mitä äiti selitti.

[Pakollinen lapsuus- ja äitiviittaus. Mukana vielä väite älyttömän menneisyyden sattuman muistamisesta.]

Nykyisten kevätkenkieni vanhat nauhat oli pujotettu siksak-menetelmällä, mutta päätin kokeilla haastavampaa tapaa silläkin uhalla, että bussi oli jo saapunut näköpiiriin. Tunsin, kuinka kaikki muut bussinodottajat katselivat ihaillen: on siinä kova kaveri, bussi on tulossa ja tämä vain aivan tyynesti alkaa asentaa uutta nauhaa kenkäänsä. Ja – huh huh – vielä tuolla vaikealla ja tyylikkäällä tavalla.

[Jälleen kerran mitä, eivätkö kaikki olekaan kiinnostuneita minusta -juttu]

Lopulta ehdin vallan mainiosti. Itsekin yllätyin, kuinka etevästi osasinkaan pujottaa nauhani. Heittämällä oikein.

[Jälleen kerran olen hyvä epäoleellisessa ja kerran vuosisadassa suoritettavassa tehtävässä -juttu]

Bussissa selailin Metroa-lehteä [Jälleen kerran.] Jukka Relanderin kolumni Keskottuminen oli täyttä asiaa ja sisälsi muutaman mieleen jäävän lauseen.


Ajaisin polkupyörällä ja kokisin itseni yksilöksi alasti suihkussa.


Yliopiston autonomiasta on jäljellä enää parin keskusmuistin verran kuolleita kirjaimia.


[Kun ei osata oikeasti ymmärtää, mitä toinen sanoo, tyydytään lainaamaan pari lausetta. Kun ei uskalleta kertoa, mitä itse tunnetaan, jätetään arvailujen varaan, onko lauseet poimittu piruillen vai oikeasti arvostaen.]

Samaa juttua, mitä Sun äitis hiljan kirjoitti Liisankadun Pikkolosta Surullisten elämien kommenteissa.

[Pakollinen Liisankadun Pikkolo -viittaus. Sanotaan hiljan, sillä kukaan ei oikeasti sano niin.]

Saunalahti otti rohkean askeleen ja alkoi kaupata vuokrapuhelimia käytännössä kytkykaupan tavoin. Tänään kerrottiin Metrossakin Leena Luhtasen kannattavan kytkykaupan sallimista parivuotisena kokeiluna [kuten ajoneuvojen käyttömaksu aikoinaan], jotta Suomen takkuava 3G-kehitys saataisiin viimein edes alkuun. Minähän jaksoin syksyllä meuhkata täälläkin näistä asioista, joten olen toki mielissäni. Sittenkin Hesarin pääkirjoituksen lause Kun operaattori maksaa osan kännykästä – – on hieman huvittava. Eivät operaattorit suoranaisesti ole maksamassa mitään.

Oleellisin hyöty käyttäjän kannalta lienee, että puhelin ja palvelut voidaan konfiguroida valmiiksi, kun kaikki tulee yhdestä paikasta. Hieman kuin Applen harrastama käyttöjärjestelmien ja tietokoneiden kytkykauppa.

[Ollaan sitä nyt sitten oltu niin kauhean fiksua ja alaa seuraavaa. Ei luultavasti vaadi paljoa, jos Leena Luhtanenkin pystyy samaan. Ja täytyyhän se Apple mainita joka tekstissä. Ja mihin jäi triviaali typo kykykauppa?]

Otsikolla Suomalainen hallitsee nettipokerin kerrottiin, että Suomalaiset ovat maailman parhaita nettipokerin pelaajia. Kyllä sitä taas kelpaa olla maastaan ylpeä.

[Pakollinen nationalisminvastustusjuttu]

Paavi puhutti vielä tänäänkin. Paitsi Metro-lehti, myös Ylen Pressiklubin Lehti-wannabe Maamme käsitteli aihetta. Ymmärsivät sentään paikkansa mediakentässä ja tyytyivät linkkaamaan Lehden ansiokkaaseen paavisarjaan. Samaan kuin täälläkin hiljattain.

[Ollaanpa sitä taas oltu kovin erinomaista. Kas kun ei vielä hiljan.]

Minä katselin paavin kuvaa Metrossa. Siinä makasi kuollut mies valokuvassa. Jokseenkin sairasta. [Mukaempaattinen vaikka vastustinkin paavin mielipiteitä, jättäkää raukka rauhaa -näkemys] Kun minä joskus kuolen, älkää enää katsoko. Älkää ottako valokuvia.


Kirjoittakaa muistokirjoitukseeni:

Oli elämänjanoinen. Luuli olevansa raskaana.


[Pikkunäppärällä muka-absurdilla herkistelyllä on helppo lopettaa teksti kuin teksti]

8 on viitsinyt kommentoida:

"Ollaanpa sitä taas oltu"

Ollaan oltu PAssa. En olisi uskonut tätä näkeväni!

4/05/2005 07:21:00 ip.  

Se oli, katsos, tuo sulkuveikko, joka kirjoitti otsikonkin miten sattuu.

4/05/2005 07:30:00 ip.  

Tätä on analyyttisyys. Selitetään kaikki, kaikki, eikä mitään muuta kuin kaikki. "Muutenhan se postaus olisi lyhempi", päätoimittaja virkkaa kokoon kyhätyssä neuleblogissaan. Neuleenpistopolitiikkaakin sai etsiä kuin pistooli, joka on suunnattu uhkausta kohti.

4/05/2005 08:01:00 ip.  

Virkkava vai virkkaava vai molempia! Sedis, oiva sanaleikki!

4/05/2005 11:42:00 ip.  

Minähän jaksoin syksyllä meuhkata täälläkin näistä asioista, joten olen toki mielissäni.

[Taas se linkittää edellisiin kirjoituksiinsa, vaikka jokainen kunnollinen ihminen tietää, että blogiteksti on kadonnut, kun se on poistunut etusivulta. Paitsi Kysyn Vaan ei ole, mutta se onkin Kysyn Vaan.]

Osuuvaahan se muuten, niin.

4/06/2005 11:22:00 ap.  

Otin hiljan itselleni tämmöisen tunnuksenkin.

4/06/2005 04:57:00 ip.  

Justsopivasti hyvä juttu tehdä bloggertunnus kommentointia varten.

t. tunnuksellinen kommenttieläjä

4/06/2005 06:08:00 ip.  

[Piti tulla takaisin, kun luulin, etten minä itseviittauksista vielä maininnut, mutta mainitsinhan minä jo, tuossa Vt:n kommentissa.]

justsopivasti: Oliko tunnukset alennuksessa vai ihanko täyden hinnan pulitit?

4/06/2005 09:43:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds