Ein kurzes Präsentation

Voi kuinka inhoankaan kaiken maailman kronikoita, joihin ihmiset kirjoittavat typeriä sisäpiirijuttujaan [se johtuu vain siitä, ettei kukaan ole koskaan huolinut sinua piireihinsä]. JCP:lle kirjoitetaan yleensä itserakas homopaskiainen, mutta se ei ole totta.

Ei se mikään homo ole.

Silläkin uhalla minä kaadan tähän annoksen sekalaista dönerin täytettä.


Tegelin lentokentällä on mahdotonta erehtyä matkatavarahihnasta. Kutakin terminaalia kohti kun on vain yksi.

Hotellimme käytävän valaistus toimi automaattisesti, jokainen valaisin yksitellen. Sensoreita oli kahden metrin välein. Olo kuin Wolfensteinin käytävillä.

Vanha olympiastadion on kunnostettu hienoksi ja futismatsin katsomoon saa viedä oluensa.

– Onksul huomenna muka jotain.
– Ei kai mulla mitään. Ihan normipäivä.

Baarin kassakone oli hetken aikaa epäkunnossa. Suomessa tuossa vaiheessa lopetettaisiin myynti. Saksassa jaettiin olutta ilmaiseksi.

Ja kaiken alfauros-keskustelun keskellä huomasin miettiväni, oliko Romeo alfa.

Saksalaisten vessojen ovet aukeavat sisälle päin.

Jokaisessa saksalaisessa wc-kopissa on koukku päällystakille. Meidänkin koulussamme oli ennen vanhaan, mutta ne jostain syystä irrotettiin ennen yhtä talvea.

Jokaisessa saksalaisessa wc-kopissa on harja. Se on hyvä, sillä sille on käyttöä jatkuvasti.

Saksalaisten vessojen peilit ovat löyhästi kiinni seinässä.

Minä tuskailin oman paikkani löytämisen hankaluutta ryhmässämme. Mietin, monentenako minut olisi äänestetty ulos. Mietin, että se nainen taisi olla sittenkin homonaama.

Mietin yläastefiaskoni kulminaatiota, rippileiriä: kuinka silloin tössin kaiken, kuinka silloin en ollut, mitä olisin halunnut.

Kyllä minä tällä kertaa paremmin pärjäsin.

Natsi-juttuja on kuullut niin paljon, että Stasi-museon tarinat koskettivat kovemmin. Natsit sentään tappoivat, Stasin tarkoitus oli tuhota yksilöt henkisesti.

Ja ne samat ihmiset asuvat yhä samoissa taloissaan samassa kaupunginosassa, joka vielä 80-luvulla oli eristetty muusta itä-Berliinistä.

Siitä huolimatta myöskään Sachenhausenin keskitysleirissä ei juuri naurattanut.

Tota, mä oon Saksassa, ollaan justiin menossa kattoon keskitysleiriä, joku vastasi puhelimeensa. Jos hän olisi ollut vaikka Pariisissa, hän olisi luultavasti sanonut: tota mä on Ranskassa ja justiin syömässä patonkia.

Olisi siellä ollut erotiikkamuseokin.

Ei mulla mitään. Normipäivä.

Saksalaisesta oluesta ei tule krapula. Johtuu kuulemma bakteerikannasta.

Hackfleisch tarkoittaa jauhelihaa. Ei nuijittua pihviä. Nuija.

Luottokortti ei kelpaa missään. Pankkiautomaatteja ei ole missään. Liian isot rahat eivät kelpaa missään. Liian pienet rahat eivät kelpaa missään.

Jos haluaa maksaa erikseen, kannattaa sanoa getrennt. Eivät silti välttämättä suostu.

Ole sinä gamma hiljaa.

Raitiovaunuja on vain idässä, ja ne ajavat lujaa.

Euron tai puolentoista döner kebap on oleellinen osa saksalaista ruokaperinnettä.

Olisi junttia matkustaa Saksaan ja syödä Mäkkärissä. Me söimme sentään aitoja Whoppereita Burger Kingissä.

Jotkut ilakoivat osatessaan tilata hampurilaisen saksaksi. Kovat jätkät hanskaavat tilauksen saksaksi jopa Subwayssä.

Fernsehturmissa on tyylikkäitä olutlaseja ja nopea Koneen hissi. Minulla on yksi samanlainen kotona, mutten kerro, kumpi.

Ei seitsemän ja puoli euroa ole paha hinta, jos miettii, mitä Sedu kehtaa omista paikoistaan pyytää.

Exen tarkoittaa lasin tyhjäksi juomista.

KaDeWe on kuulemma manner-Euroopan suurin tavaratalo. Erityisesti sen elintarvikeosastoa on kehuttu. Enkä minä kaivannut kuin yhtä asiaa. Entschuldigen Sie, bitte, mutta onko teillä Campari Mixxiä?

Ei ollut.

Oikeasti minä olen tietenkin vain tyytyväinen, ettei tuotetta löytynyt ja sain uuden surkuhupaisan anekdootin.

Keskimäärin kolmet iPod-kuulokkeet päivässä. Saksalaiset ovat tunnetusti epätrendikkäitä.

Ja kaiken alfauros-keskustelun keskellä huomasin miettiväni, olinko sittenkin analfabeetti.

Täällä Berliinissä on yks sellanen juttu, nimittäin multikulti.

Olimme kuulemma viimeinen ryhmä, joka sai vierailla Suomen suurlähetystössä.

Lähetystö on yhteispohjoismaalainen. Mietin, oliko sattumaa, että miesten vessassa oli vaipanvaihtopöytä.

In the land of burgers Whopper is the king.

Ihan normipäivä.

Kaksi pyöräilykypärää koko reissulla.

Matkalipuntarkistaja kaikkina kolmena ensimmäisenä päivänä. Kellään ei ole koskaan univormua.

Hallo, bist du eine alleinstehende Person?

Eikä hän mikään homonaama ollut. Hiton ihq.

Helsinki-Vantaalla kyselin HKL:n bussiin kavutessani tyylikkäästi saksaksi, kannattaako minun Päärautatieasemalle asti ajaa, jos hotelliini päästä aion. Sitten leimasin matkakorttini.

[kaikki ion-päätteiset sanat ovat oikeasti die-sukuisia]

3 on viitsinyt kommentoida:

Oisko tässä nyt aistittavissa ihan jo pituuden puolesta jotain Sellistimäistä? Toki kielikylpy tekee aina terää.

4/18/2005 12:11:00 ap.  

Ei tämä ollut pitkä teksti. Se vain tuntui siltä.

4/18/2005 01:05:00 ap.  

Naimisissa olevien naisten kanssa viihtyy melko usein. Minäkin. Ei minua kukaan siitä ole moittinut, kaikesta muusta kyllä. Tosin minä olen naimisissa sen kanssa.

4/18/2005 07:56:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds