Treenikämppä

Saavuin juuri kuulemasta stand up -komiikkaa [haluan tässä yhteydessä mainita Harri Lagströmin nimen. hän korosti, ettei ole suomenruotsalainen.]. Taidan aloittaa pienoisella sit down -komiikalla ja kirjata päivän väsyneimmät jutut muistiin.

Metron etusivulla kerrottiin Hitachin Emiewin voittaneen nopeimman ihmisen kaltaisen robotin tittelin kulkemalla kuuden kilometrin tuntivauhtia. Siinä vaiheessa, kun ihmisen kaltaiset robotit alkavat liikkua vaikka 250 km/h, lienee jo aika harkitan terminvaihtoa.

Nyt-liitteessä haastateltiin Mika Häkkistä [hmm.. maailman nopein Mika Häkkisen kaltainen robotti]. Tuntuu uskomattomalta, ettei Suomen tunnetuin amish tiedä, mitä tuunaaminen tarkoittaa.

Sunnuntaipäivän ohjelmistoon voisi sopia uusi tosi-tv-formaatti Extreme Hang-Over.

Hevossalmen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Viding ottaa kantaa Santahamina-kysymykseen Hesarin mielipidepalstalla, enkä taaskaan ole varma, mitä Lehteä oikein luen. Hevossalmelaisilta kysytään usein, eikö sotaväen pakostakin aiheuttama aseiden pauke häiritse heitä. Ei häiritse, sillä se on aika etäältä kuultuna isänmaallista, turvallista ääntä.

Maija Dahlgren valittelee Metro-lehdessä, ettei romaaneissa koskaan ladata kännyköiden akkuja. Toki minäkin lapsena ihmettelin, miksei Nalle Puh -sarjakuvassa käydä koskaan vessassa, mutta en minä sitä lehteen kirjoittanut.

Niin, ei toimi, alkaa mennä kasikirjoittamiseksi. Sillee ihan kiva.

***

Jari Sarasvuon merkittävin kontribuutio blogi-skenelle lienee, että hän innostaa Skitso-Jannenkin kirjoittamaan joskus jotain harkittua ainaisten fiiliskuvien vastapainoksi. Olen itkenyt tätä ennenkin. Tarvitsisin sihteerin, joka jaksaisi penkoa menneitä ja luoda linkkejä.

Koska minä pyrin olemaan piruuttanikin väärässä ja heikomman puolella, ärsyynnyn herkästi moisesta tärkeilystä. Lopulta ei ollut muuta keinoa kuin flunssasta huolimatta suunnata tutustumiskäynnille Suomen Mielenkiintoisimpaan Yritykseen, Trainers' Houseen.

Ei, emme päässeet näkemään Jaria.

Mutta Diilistä tuttu Jouni oli sentään meitä vastassa. Kertoili pikaisesti muutaman pääteesin Huomiotaloudesta. Tulee markkinoida, tulee näkyä, tulee valmentaa, tulee unohdettua tällaiset tyhjät käsitelistat aika nopeasti.

Minun täytyi sentään sen verran leikkiä fiksua, että kysyin, kuinka Jounin mainitsema valmentava johtaminen vertautuu maineikkaaseen syväjohtamiseen. Hän sanoi, ettei tiedä tarkemmin syväjohtamisesta ja että heillä ei yleensäkään uskota ismeihin, vaan ajatellaan itse ja laajasti. Enpä minäkään tietenkään syväjohtamisesta mitään tiedä, kunhan yhden hyvän luennon kuulin viime keväänä. Viisaimpia puhunut Puolustusvoimain edustaja, jota olen ollut kuulemassa.

Jouni myönsi, ettei huomiotalousajattelussa ole varsinaisesti mitään uutta, mutta nyt on sen aika. Kysymykseen, miksi nyt on sen aika, ei tullut suoraa vastausta. Tuotteet ovat aika hyviä. Porukalla on laatusertifikaatteja. Ja oma strategia pitää saada viestittyä asiakkaille asti.

Harmittelin, ettei salissa ollut paperia ja koneenkin olin jättänyt jostain syystä narikkaan. Pitäisi jo pikkuhiljaa oppia, ettei ikinä jätä sitä minnekään. Paperit löysin salin perältä pari tuntia myöhemmin luentojen päätyttyä. Pitäkää mielessä, jos satutte käymään.

Jouni lähti seuraavaan kiireeseensä ja show'ta jatkoi nuorempi, kolmissa kymmenissä ollut mieshenkilö. Hyvin tuntui hallitsevat oikeat oppirakenteet, tullut taloon vasta syksyllä. Puhui taitavasti, joskin aavistuksen lastentarhanopettajamaisesti.

Eikä silloin pystytä tehd ... tekemään.

Ja sitt loppupel ... loppujen lopuksi.

Ilmeisesti heille opetetaan, kuinka välttää pahimmat ärsyttävyydet. Ja kuinka käyttää kirosanoja liioitellut korostetusti. Sillä lailla puolittain kuiskaten.

Keskisen Olli näytti naamansa jossain vaiheessa. En muistanutkaan, paljonko hän tuo mieleeni Chandlerin.

Ja asia. Minä pidin siitä. Mutta minä olenkin nuori ja naiivi ja herkkäuskoinen hölmö. Minusta heidän arvonsa ja ideaalinsa olivat kauniita ja kannatettavia. Omana itsenään toimimista, heitttäytymistä ja aitoutta [huomionkerjäämistä unohtamatta]. Kaikkea, mitä hyvä bloginpitokin.

Taitavasti jätettiin vastaamatta kysymyksiin tai sitten ihan vilpittömästi ymmärrettiin väärin, mitä kysyjät tarkoittivat. Minua kukaan ymmärrä tietenkään, mutta huomasin monen muunkin tulleen väärintulkituksi. Ei sitä aina kolmatta kertaa viiden fläppitaulullisen jälkeen kehtaa sanoa, että en mä ihan totakaan tarkoittanut.

Tussilla sotkemisesta tuli puhetta. Henkilömme sanoi, että heillä PowerPoint koetaan kovin kahlitsevaksi ja epäinteraktiiviseksi mediaksi. Where's the Power? Where's the Point? tapaavat kysyä.

JCP kehotti tästä kerrottuani vaihtamaan Keynoteen. Key to Success. Take Note. hän tokaisi suoralta kädeltä. Käski julkaista, kun oli niin tyytyväinen itseensä. Vaan eivätpä ne alfakanavatkaan mikään taikasana ole.

Olen toki samaa mieltä kalvosulkeisten tappavasta tylsyydestä. Niissä on toisaalta hyvänä puolena se, että rakenne pysyy kasassa, jos sellaista kaipaa. Mietin, mahdoinko olla ainoa, jota jäi häiritsemään, että hyppäsimme tussitaulun toisen sivun listauksen toisesta bulletista koko loppuesityksen kestäneelle harhapolulle emmekä koskaan palanneet käsittelemään muita listattuja seikkoja. Toki ne tulivat käydyiksi kuin vahingossa matkan varrella. Minua vain jäävät alitajuntaisesti ahdistamaan moisen avoimuudet.

Ihmiset kysyvät, miksi poltan siltoja. Minä vastaan vain sulkevani ympyröitä.

Jossain vaiheessa esitelmöitsijämme kysyi joltakulta meistä, mitä eroa on strategialla ja taktiikalla. Henkilö vastasi, että strategia kuvaa abstraktimmin, mitä ollaan tekemässä ja taktiikka tarkemmin konkreettisia toimenpiteitä. Aivan, just noin ne vanhemman polven yritysjohtajatkin yleensä vastaa. Lukee vissiin jossain kirjassa.

Mutta meillä strategia on verbi. Piirsi kuvan, jolla selitti strategian kiteyttämisen merkitystä, kuinka halut herätetään ja muuta tarpeellista. Kuulemma tuon välin ymmärtäminen oli se, joka erottaa heidänlaisensa valmentajat konsulteista.

En sittenkään malttanut olla kysymättä, entäs se taktiikka. No, siitä nyt ei sellaisenaan vain puhuta. Ensin piti määritellä strategian ja taktiikan ero. Oikea vastaus on unohtaa toinen kokonaan. Siistiä.

Korostivat yhtäältä itsensä johtamista, toisaalta, että ilman ulkoista valmennusta ja ilman itsensä avaamista ottamaan vastaan tätä valmennusta [eli kritiikkiä...] ei ole mahdollista kehittyä tiettyä tasoa ylemmäs. Sen paremmin yksilön kuin yrityksen.

Siksi he tulevat paikalle ja antavat ulkopuolisen näkökulman. Minulle jäi toki epäselväksi, mikä tässä on niin autuaaksi tekevää. Onko kyse vain siitä, että itseään on paha repiä hiuksista ylös suosta. Eikö muka ole mahdollista luoda firmaa, jossa on ihan hitsin hyvä fiilis, hei, ilman TH:n avustusta.

Ja korostivat, kuinka ylemmän johdon rationaalinen viesti tulee konvertoida keskijohdon toimilla emotionaaliseksi. Siitä sitten syntyisi tekemisen meininki, into ja sitoutuminen.

Ja minä mietin, onko kyse jälleen ulkopuolisista tekosyistä. Jos liikunnanmaikka käskee vanhaintanssitreeneissä tuosta vain koskea ihmistä, jolle ei ole eläissään kuvitellut sanovansakaan mitään, sen tekee epäilemättä. Ja kohta ymmärtää, ettei se mikään iso juttu ollutkaan [tai sitten ei ymmärrä, *huokaus*].

Noin triviaaleilta tuntuivat esimerkkinsä paikoin. Kuin hissinnapin painamisesta sokealle.

Sittenkin minua viehätti se sitoutuminen, jolla meille esitystä pitänyt mies ja myöhemmin seurueeseen liittynyt nainen työstään kertoivat. Olo oli kuin Applen Switch-mainoksia katsoessa. Vanhat duunit olivat ahdistavia ja masentavia. Sitten tulin tänne ja nyt teen riemumielin 15-tuntista työpäivää.

Pointti, jota en osaa kirjoittaa tähän, on, että henkilöt vaikuttivat kummallisesti inhimillisiltä yllä kuvaamastani urahirmustereotypiasta huolimatta. Jopa naishenkilö, joka ulkonäöltään ja olemukseltaan oli kuin stereotyyppiseltä vaikuttaneen jetset-uransa oppikirjaesimerkki, vaikutti pohjimmiltaan kovinkin nöyrältä ja ihmiseltä. Hänkin löytänyt rauhansa tuolta.

Kyllähän sitä bemareiden unohtamista muistettiin korostaa koko matkan ajan. Ja oman egon hautaamista. Siksikö saunan pukuhuoneen kattokin oli niin alhaalla, ettei suotta kännipäissään uhottaisi.

Minä uskallan silti väittää, että fiksuja tyyppejä tuolla on töissä. Väkeä, jolla on tatsi. Ja mikäpä sen tärkämpää, kuten jo syksyllä herra Enstosta vauhkotessani mesosin. Varoitan toki, että olen yhä niin puoskaroidussa mielentilassa, että saattaisin vaikka uskoa, jos joku väittäisi jopa Jari Sarasvuolla olevan itseironiaa.

***

Bonuksena tähän vielä mieleen palannut anekdootti. Olin noin yhdeksänvuotias ja saanut idean tenniksen pelaamisesta kotitalomme pihalla. Meillä oli muovisia leikkitennismailoja, jotka oli tarkoitettu käytettäviksi pehmotennistapalllojen kanssa, mutta palloja ei joko ollut tai ne olivat sellaisa muodottomia ylipehmeitä, jotka eivät pompanneetkaan lainkaan.

Pyysin äidiltä valtuutusta [eivät olleet rahamarkkinat auenneet vielä tuolloin] käyttää omaa rahaa moiseen hankintaa ja tiedustelin, mistä tuotteita voisi kuvitella löytävänsä. Äiti kehotti kysymään huoltoasemilta. Kun nyt tarkemmin mietin, meidän lähistöllämme oli kilometrin säteellä melkoinen huoltoasemavalikoima. Lapsena tällaisia asioita ei vain tule samalla tavalla kummastelleeksi.

Nykyään noista asemista taitaa olla toiminnassa enää puolet.

Palloja ei tahtonyt löytyä. Tulin viimeiselle lähitienoon asemista ja kysyin myyjältä tutun kysymyksen.

Onks teill pehmopalloja?

Myyjä otti vaikean ilmeen, meni hieman hämilleen. Minä olin aina ymmärtänyt muita paremmin kuin muut minua, joten päättelin, että tässä on kyse jostain aikuisten jutusta. Aikuisten jutusta, eli seksistä. Vai onko aikuisilla muka jotain muitakin juttuja?


Joitain vuosia myöhemmin, vitsikirjoihin perehdyttyäni, ymmärsin [tai mistäs minä vieläkään tiedän], mitä myyjä oli luullut minun kysyneen. Onks teill pehmopornoa?

2 on viitsinyt kommentoida:

Totta on, kirjoissa ei ladata kännykän akkuja. Vanha niksi jännityskirjassa on, kun poliisi tai muu vastaava tietää, kuka on tappaja, ja että seuraava murhattava on menossa suoraan ansaan, ja sitten ajetaan autolla renkaat vinkuen. Nykyään, kännykkäaikaan, samaan päästään, koska jokaiselta on aina juuri loppunut kännykästä virta, koska on unohtanut ladata. Jokaiselta, jopa ruotsalaisilta poliiseilta. Kummempi juttu.

3/25/2005 09:06:00 ap.  

Olet oikeassa, ne fiiliskuvat ovat aika väsyneitä.

8/19/2005 08:38:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds