Parsintaa

Minä olen aina olettanut pitäväni kovasti Wagnerista [pidinhän minä Viivistäkin, mutta siitä on aikaa jo yli viisitoista vuotta, terveisiä vain]. Otin siis vastaan kutsun Kansallisoopperan Parsifal-kenraaliharjoitukseen silläkin uhalla, että näytös kestäisi taukoineen viisi ja puoli tuntia.

Varoitus, tämä sisältää juonispoilereita ja epäkypsää, mistään mitään ymmärtämätöntä saivartelua.

Lavastus oli pelkistetty ja teknisesti tyylikäs. Kuin kivinen äärettömyyksiin ulottuva erämaapolku. Kiemurteli silmänkantamattomiin ja herätti kysymyksen, paljonko perspektiiviä on autettu nerokkaalla optisen harhan aiheuttavalla suunnittelulla. Aluksi seitsenkymmenluvun diskolattiaa muistuttavat elementit oli valaistu valkoisiksi. Näytelmän edetessä kaikki värit käytiin läpi kuin Mario Kartin sateenkaarimaassa ikään.

Olin jo melkein nukahtaa, kunnes piristyin yhtäkkiä joutsenen tultua ammutuksi. Ei saa ampua joutsenia. Samaa todettiin teoksessakin, seuraavan puolen tunnin ajan. Mietiskelin, että sata vuotta vanhasta saksasta sai yllättävän hyvin selvää. Jos nyt kuitenkin huomioi, että kyseessä oli sentään ooppera, jossa sanoista ei yleensäkään mitään ymmärrä. Tämähän johtuu lauluformantista, kuten kaikki tämän blogin kultivoituneet lukijat toki tietävät [kaikkea se Esko Aho on mennyt tekemään].

Libreton pääkohdat tavataan nykyään tekstittää ymmärtämisvaikeuksien välttämiseksi hieman samaan tapaan kuin mallityttöjen muminat Maikkarilla. Kiinnostavasti Mallikoulussa tekstitetään joskus kieliopillisesti oikein puhutut lauseet ilmeisen tahallaan väärin autenttisen puhetyylin illuusion luomiseksi. Ei pysty tajuta.

Teksitykset tarjotaan suomeksi ja englanniksi. Saksan, suomen ja englannin kielen ristitulen keskellä hihkuin mielessäni, ettei kukaan yrittänyt syöttää ruotsia mistään. Jälleen yksi syy rahvaalle käydä oopperassa leffojen sijaan.

Joku itki oikeasti yleisönosastossa elokuvien häiritsevistä ruotsinkielisistä teksteistä.

Ensimmäisen osion lopun haavemaailmaaa sijoittunut jakso oli visuaalisesti vaikuttava, ja musiikissakin oli yritystä. Kokonaisuutena olin kovin pettynyt mestarin täydellisimmäksi väitetyn luomuksen musiikkiin, mutta minä nyt en siitä mitään ymmärräkään. Minkäänlaista teeman tynkää tai koukun koetetta ei mieleen jäänyt. Patarummuista lähtenyt pauke sentään kiiri ykkösparvelle asti ja tömähdytti rintaa kuin rauhallisemmassa rockkonsertissa ikään.

Minä niin kovasti pidän kuoroesityksissä, joissa vedetään rehellisesti täysillä. Aivan liian usein olen joutunut kuuntelemaan kuoroja, jotka laulavat kyllä varmasti teknisesti puhtaasti ja oikeaa säveltä, mutta vaimeasti ja vailla fiilistä.

Tauolla oli aikaa lukea tarkemmin käsiohjelmaläystäkettä. Oopperoiden juonenkuvaukset ovat aina yhtä hauskaa luettavaa. Suuret tunteet on esitetty niin järkkymättömän lakonisesti. Jonkinlainen runokirjan ja puhelinluottelon ristipunos.

Havaitsin lukiomme kuuluisan oopperadiggarimaikan olleen jälleen paikalla. Hän käy tiettävästi kaikissa Helsingin oopperanäytöksissä.

Huomasin myös samaa lukiota käyneen tytön ja mieleeni muistui hauska anekdootti. Musiikin ykköskurssilla aikoinaan kävimme porukalla katsomassa Konsuli-oopperaa. Tuo tyttö kuunteli näytöksen ajan walkmaniaan. Opettaja skitsosi jonkinmoisesti tästä kuultuaan.

Ja nyt sama tyttö oli vapaaehtoisesti puuduttamassa pyllyään yli viiden tunnin ajan.

Oopperasta puhutaan kansan keskuudessa pahaa muun muassa sen vuoksi, että kerran käytettyjä pukuja ei kuulemma käytetä missään muussa produktiossa, vaan ne talletetaan pohjattomiin arkistoholveihin ikuisiksi ajoiksi. Mietin, mahtaako Parsifalin näkyjä kuvanneille pehmopornotallenteille käydä samoin. En minä sitä oikeasti miettinyt. Enemmänkin, minkä ikärajan Karpela mahtaisi tälle määrätä, jos kävisi oopperassa.

Toisessa osiossa produktion toinen kiinnostava lavastuselementti pääsi oikeuksiinsa. Mustaa, hopeaa ja punaista Nokian Art Deco -malliston tyyliin yhdistellyt kenties keihästä symboloinut objekti maata lötkötti lavalla kuin afrikkalaisen viidakkosoturin, no, keihäs. Vaikka harvoinpa edes afrikkalaisilla sentään yli kymmenmetristä.

Välillä se nousi vaivihkaa hieman pystyyn. Kieroutunut mieleni mietti, oliko kyseessä jonkinlainen applause-kyltti, joka kertoi yleisölle, milloin musiikissa oli menossa intohimoisen kiihkeä vaihe, joka vaatisi asianmukaista reaktiota. Tiedättehän te, mitä oopperafaneista sanotaan.

Kundryä esittänyt Päivi Nisula oli minusta aikas hyvä. Ei liikkeiltäänkään niin teennäinen kuin monet muut. Kokonaisuutena toinen osio oli kaikkein tuskaisin ja etenkin musiikin osalta melkoinen pettymys Kundryn muutamaa hyvää kiljaisua lukuun ottamatta.

Toisella tauolla pohdin lähinnä oopperan mahdottumuutta. Päädyin tulokseen, että mitään tuon kaltaista, noin tehotonta ja kilpailukyvytöntä, ei voitaisi keksiä enää nykyään. Kuinka joku voisi kuvitella saavansa ihmisten huomion viideksi tunniksi, kun kolmen minuutin biisin tekeminenkin on tuskaisaa, kuten Asikainenkin lie viime floppiensa myötä huomannut. Niinpä kaikessa pöhköydessään, naiiviudessaan ja pompöösissä absurdiudessaankin ooppera on minusta säilyttämisen arvoinen konsepti.

Kolmas ja viimeinen osio sisälsi suuria ratkaisuja. Kuten juonikuvauksessakin spoilataan: Hän tajuaa nuorukaisessa tapahtuneen suuren kehityksen ja voitelee hänet Graalin kuninkaaksi. Mies näkee yhtäkkiä monen ajan jälkeen vajaamielisen nuorukaisen, joka aikoinaan häädettiin joutsenen surman vuoksi. Ja päättää parin minuutin nuuhkimisen jälkeen kruunata hänet suurimman ja mahtavimman viran haltijaksi. Ah, mikä taiten kehitetty käännekohta.

Lopulta tapahtuu sittenkin suurin ihme. Luonto herää eloon, ja alun autio valkoinen erämaapolku alkaa kukoistaa kukkaketona. Eikä osattomaksi jää myöskään suuri seiväs. Graalin keihäs ja malja kärjessään se alkaa kohota. Yhä ylemmäs se nousee kuin silloin kuin ei pitäisi ja saavuttaa lopulta kunnioitettavan kulmakertoimen. Uusi alku on koittanut, lopussa keihäs seisoo.


2 on viitsinyt kommentoida:

Joi, juopui Graalin maljasta,
se oli vettä paljasta


Miten jatkuu?

Piti vain jotain kirjoittaa, kun 0 on viitsinyt kommentoida näyttää niin surulliselta näin pitkän postauksen perässä!

t. Arvaa kuka?

3/20/2005 09:27:00 ip.  

Ja pyhimysten myötä
ruokoili pitkin yötä


Ei sentään runoillut pitkin yötä. En olisi muistanut jatkoa, muistan vain sen vaelteli pitkin -kohdan.

Kukahan se voisi olla? Varmaan taas jokin überbeibe. Tai sitten länkyttäjä-Mikko, hänkin kun koki hiljan tarvetta kuparisen rikkomiseen.

3/20/2005 10:08:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds