Lunta turpaan

Näinä hetkinä mietin, pitäisikö nipottavaa käyttöliittymäsuunnittelijaa kutsua HIGariksi.

Viimeaikainen hiljaisuuteni johtuu kouluntapaisesta häiriötekijästä, mutta yritän parantaa tapani. Aion kirjoittaa muutaman hyvän postauksen tässä jollain aikataululla pikapuoliin. Myös JCP on valjastettu [käteviä nuo kaulavaljaat] piirtopöydän ääreen. Uskallan luvata laatua.

Tulin juuri kokeesta, jossa viihdyin kauemmin kuin olisin luullut. Se lienee positiivista. Yhtäkkiä ymmärrän entistä paremmin PushPop-tikkareiden suunnittelijoita ja keksinpä pikkunokkelan muistisäännön esi- sisä- ja jälki-sanoihin liittyen.

Assari kommentoi viikko sitten palauttamaamme raporttia. Kehuisasti, kuten toki pitikin. Sanoi, että se oli koko ryhmän raporteista hauskin. Pihtasi sittenkin arvosanan kanssa, mokoma. Hieman hiomalla siitä olisi saanut kevyesti paremman. Tai edes tyytymällä johonkin ynäyksen yksinkertaisempaan puolen maailman speksaamisen sijaan.

Sittenkin minusta oli paljon kivempaa lähteä liikkeelle over the top -mentaliteetilla. Ja minä arvostan paljon korkeammalle sen, että joku kommentoi raporttia hauskaksi kuin antaako pykälää paremman arvosanan vai ei. Sellaista se on, minun vääristyneessä maailmassani.

Kävin kerran kitisemässä yhden tentin jälkeen jäätyäni pisteen päähän seuraavasta arvosanasta. Ei auttanut silloinkaan. Sittenkin ilahdutti, kun kokeen korjannut assari oli raapustanut yhden vastaukseni marginaaliin oikeinmerkin asemesta :) hih!. Noita merkintöjä kun ei yleensä kukaan edes näe, mahtoi hänellä olla todella tarvetta sanoa se.

En kerro, mistä oli kyse, sillä oikeasti jutussa ei ollut mitään hauskaa.

Eikä sillä, äskeisen tentin vastaukset ovat enemmänkin surkuhupaisia.

Enkä tarkoita hauskaa niin kuin Jope Ruonansuu on hauska. Tarkoitan hauskaa niin kuin joku on hauskannäköinen. Vaikka loukkaushan tuokin nykyään.


***

Minun sivupalkissani ei valitettavasti ole reaaliaikaista nyt soi -listaa, joten kerron kuunneelleni koko päivän Sediksen ansiokkaan [seitsenosaisen!] juttusarjan innoittamana Hectorin käännöstä American Piestä, nimeltään Suomi-neito. En ollut aiemmin tiennytkään moisen version olemassaolosta, mitä voisi pitää yllättävänä, sen verran hyvin tuo sentään toimii.

Hei, hei, Suomi-neitonen, hei!
Paljon siedät, vaikka tiedät, ketkä neitsyytes vei!
Nyt vain miehet nuo
viskin huoneissaan juo
ja laulaa:
"siunattu on ruumiisi tuo,
siunattu on ruumiisi tuo..."


Hei ja vei ei ole järin oivaltava riimi, mutta nykyaikana, jona sanoittajat eivät ole ilmeisesti ikinä kuulletkaan mitään sanan ensimmäisellä tavulla sijaitsevasta painotuksesta, tuntuu piristävältä kuunnella teknisesti täydellistä tekstitystä.

Sivumennen sanoen termit verbaalivirtuoosi ja moottoriturpa ärsyttävät minua. Etenkin kun ne yhdistetään jostain kumman syystä Ruben Stilleriin.

Jokseenkin surullista, kuinka rajallisesti suomessa on riimejä. Tuossakin oivassa tekstissä joudutaan turvautumaan sellaisiin kömpelyyksiin kuin mies ja ties. Ahdistavaa. Tommy Taberman kaiketi sanoi kerran radiossa, että suomelle luonteva sointu ei suinkaan ole loppu- vaan alkusointu, alias alliteraatio. Riimittely on silkkaa jenkkisilkkoa, Kalevalassakaan ei loppusoinnutella, örh.

Minä kyllä huomasin keskiviikkona, että lössis ja pössis muodostavan täydellisen riimiparin. Googlen mukaan kukaan ei ole taaskaan ehtinyt huomata aiemmin, joten otetaan pisteet himaan. Ottaa pisteet himaan on toki kunnostautua, mikäli lukion lehtorilegendaa on uskominen.

***

Runoilusta puhuttaessa on vaikeaa sivuuttaa Jumala Helmenkalastajaa, joka esiintyi eilisessä J&T-experiencessä. Minun kävi häntä melkein sääliksi. Mahtoi olla hiilenä, kun häntä edeltänyt vieras – joku näyttelijä, josta koskaan mitään kuullutkaan – ylitti aikansa näyttämällä typerästi, kuinka punnertamalla ja paikoillaan pyörimällä voi hankkia olotilan, joka helpottaa humalaisen näyttelemistä.

Ei ehtinyt Helmis-parka juuri muuta kuin mainostaa pikaisesti surullisenkuuluisaa sisäpiiriään. Minä joskus ihmettelen, miksi kummassa hehkutan pahaista blogiani joka suuntaan, mutta tuohon verrattuna se tuntuu ihan perustellulta käytökseltä.

Ja jälleen kerran täytyy antaa tunnustus. Monella meistä ei olisi pokkaa julkaista näennäisen tosissaan tuon tasoisia runoja. Eikä ainakaan elämöidä painavansa niistä vielä kirjaakin. On se ihme tyyppi.

Unohtui eilisestä tekstarikatsauksesta se ainoa hauska. Se, joka kysyi paljonx viive?

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds