Uutisia

Minulla on vaihteeksi kauheasti asiaa, mutta vain kovin vähän aikaa. Aloitetaan kriittisimmistä.

Hesari kertoo nuorten leväperäisestä seksikäyttäytymisestä [ei, Sellisti, tässä ei tiettävästi viitata erityisesti peppuseksiin].

Suhosta huolettaa erityisesti nuorimpien aborttipotilaiden joukko, korkeintaan 19-vuotiaat tytöt. Heistä vain yksi neljästä ilmoittaa, että ehkäisyä edes yritettiin käyttää joko yhdynnässä tai sen jälkeen.


Ei kai tähän voi todeta kuin Ihmissuhde-tyyliin, että niin siinä käy, kun vain idootit saavat. Päähän pälkähtää lause, jos löytäjä saa pitää, niin pitääkö löytäjän saada?, mutten osaa yhdistää sitä mihinkään.

Samaisessa lehdessä on myös jälleen kerran monta hauskaa mielipidekirjoittajaa. Muistan, kuinka lapsena oli erityisen hassua lukea mummon Apu-lehtien mielipidepalstaa. Mistä mahtaa kertoa, että nykyään monet Hesariin kirjoittajat tuntuvat yhtä kahjoilta. Tämäkin, jonka mielestä on vain hyvä, että PK-seudun sinänsä kunnianhimoinen Helmet-palvelu on toteutettu monilta osin huonommin kuin olisi kohtuullisen helposti ollut mahdollista. Alkuperäinen kirjoittaja oli tiedustellut, olisiko mahdollista toteuttaa myöhästymisilmoitusta hitaan ja kalliin kirjeen sijaan sähköpostilla.

Ei olisi myöskään vaikeaa huolehtia aivan itse lainatun aineiston palauttamisesta ajallaan. Lainasta saa kuitin, jossa palautuspäivä selkeästi lukee, ja myös Helmet-sivulta voi tarkistaa omat lainansa helposti. Kyse on pelkästään viitsimisestä.


Kuulostaa melkein samalta kuin kansallisen Microsoft on ystävämme -päivän [se on kai huomenna] opetukset siitä, kuinka itsen jos kunkin tulee omatoimisesti pitää huolta tietokoneensa käyttispäivityksistä ja paikkaussarjoista sekä pystyttää itselleen palomuureja. Kyse on pelkästään viitsimisestä.

Sain kuulla tänään esitelmän autismista. Joku kertoi autistisesta naisesta, joka oli kuitenkin oppinut sinnikkäästi harjoittelemalla käyttäytymään liki normaalisti sikäli kuin sellaista sanaa saa käyttää. Hän oli kuitenkin erityisen kiinnostunut luistimista. Hän keräsi niitä ja tutki niitä ja teki niillä kaikkea mahdollista. Toden totta, saatuani kuulla hänen myös masturboineen luistimilla, mieleeni alkoi tulla väkisin, että joku oli käyttänyt lähteenä internetiä.

Pahoittelen alatyylisiä aiheita, mutta mitäpä tässä mahtaa, kun Lasipalatsin näyteikkunassakin näytetään pornoa keskellä yötä [Iltalehden uusi näköislehti on ilmaisessa koekäytössä. ks. s. 6-7]. Poliisin reaktio aiheeseen oli aidon hämmentynyt: Ei tule ihan heti mieleen, mikä rikos tässä olisi kyseessä.



8 on viitsinyt kommentoida:

Heh, toi autisti runkkaa luistimilla -juttu oli mainio esimerkki siitä, miten NT-aivot toimivat. (NT= neurotyypillinen, hieman pejoratiivinen ilmaus ihmisestä joka kärsii autistisuuden puutteesta.) Jos ihminen on intohimoisen kiinnostunut vaikkapa luistimista, NT alkaa heti miettiä, miten se käyttää niitä luistimia seksiin, koska NT-parka ei osaa kuvitella intohimoisuutta ilman seksiä. NT:n tappio :-)

Sulla Pääppönen kyllä ON ihan mahdottoman mainio leiska, mistä syystä veri vetää mua tänne blogiin yhä uudestaan.

2/07/2005 02:47:00 ip.  

En nyt aivan ymmärrä tuota logiikkaa. Tässä tapauksessa kerrottiin juuri autistin olleen niin intohimoisen kiinnostunut luistimista, että käytti niitä hyväkseen. Eivät tähän kuvaamasi yksioikoiset NT-aivot olleet osallisena muuten kuin että pitivät tarinaa kertomisen arvoisena [olettaen, että minä kärsin autismin puutteesta].

Lähinnä minä mietin, oliko kyseessä kenties lätkä-, kauno-, pika- vai retkiluistin. Enkä sittenkään ymmärrä, kuinka.

Pejoratiivinen oli kaltaiselleni moukalle uusi termi. Kiitos siitä. Nyt voin taas snobbailla hieman uskottavammin.

2/07/2005 03:15:00 ip.  

No selvennetään sen verran, että pidän NT-mielikuvituksen tuotteena juttua siitä, että luistimista innostunut autistinainen käyttäisi luistimia myös itsetyydytykseen. Ei kuulosta ainakaan todennäköiseltä.

2/07/2005 03:58:00 ip.  

No, hyvä. Nyt ymmärrän minäkin. Olinpa tyhmä.

Tässä on vain taustalla se, että oletan kaiken kuulemani olevan aina totta. Siksi en keksinyt epäilä tuota juttua kenenkään keksimäksi.

2/07/2005 05:38:00 ip.  

NT-aivot? VT-aivot? Aivot.

2/07/2005 05:47:00 ip.  

Seksi luistinten kanssa on joka tapauksessa huomattavasti suositeltavampaa kuin suojaamaton seksi silloin kun ei ole aikomuksena lisääntyä ja/tai hankkia sukupuolitauteja! Kyllä kai luistinten avulla voi klisua sen verran stimuloida, että saapi väristyksiä saman verran tai enemmän kuin humalaisen teinipojan kanssa...

2/07/2005 06:35:00 ip.  

.. tai humalaista teinipoikaa jolla on luistimet jalassa...

2/07/2005 06:49:00 ip.  

Uuuh! Jääkiekkopojat ovat kai kuumaa kamaa mallimimatsujen keskuudessa. Saksalais-erroottisen kommenttisi takia joudun vissiin pamauttamaan Jäädykepiirikunnankin ja kohta olen ihan pulassa pamaukseni kanssa. Kiitti nyt tästäkin. (Sanokaas muuten, pitäiskö mun sirotella enemmän hyymiöitä kommentteihini, kun ne eivät ehkä rivien väleistä näy? Mulla on lääkärin hoitoa vaativa hymiölaiskuus oikeassa etukäpälässä ja se voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.)

2/07/2005 07:15:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds