Samaa kamaa

Meitsi on niin kuin back, kuten nopeimmat saattoivat ymmärtää jo hetki sitten. Viimeistään meitsi-sanasta. Otsikot skippaatte kuitenkin.

Tauot ovat puhdistavia ja virkistäviä. Lukijamäärät ovat romahtaneet kymmenykseen, ja pohdin, kuinka uutuudenjanoisia houkkia sivullani mahtaakaan käydä. Arkistotkin ovat, katsokaas, arvokkaita. Mikäli Mitvitin käristynyt päivitystahti [taas vain 98%] ei riitä, kannattaa tutustua hänen hurjiin nuoruusvuosiinsa.

Muut coolit blogit ovat äityneet siksi hurjaan menoon, että minä tyydyn tällä erää silkkaan metasteluun. Lukijain mielenkiinto tulee herättää hetimiten, ja tarkoitukseen soveltuu mainiosti ruotsalaisesta lehdestä jokunen vuosi sitten ottamani valokuva, nygifta-palstalta.

Image Hosted by imagehosting.us

[tajuuttekste, jätkät?]

Minusta tuntuu, että minulle tapahtuu kaikki se, mikä muillekin, se, mitä kuuluukin. Ei nyt väkisinkään tule yhtään esimerkkiä mieleen, mutta viittaan tällä jonkinlaiseen iltasanomaindeksiin [kyllä, minäkin jäin juuri kiinni petettyäni vaimoani papin kanssa, yleistä meillä piispaspiireissä]. Muistan, kuinka aikoinaan luin lööpeistä jotain kevään ylioppilaista ja ymmärsin sen tarkoittavan minua, mutta oli minulla tästä jotain parempaakin sanottavaa.

Muistan myös, kuinka pieleen menneen kuuntelun jälkeen mietin yo-kokeen ja yhdistetyn hiihdon välistä analogiaa, olivat kai jotkin MM-kisat tms. lööpeissä silloin. Että jos ei hyppy kulje, niin sitten, helvetti, hiihdetään. Hiihdettiinkin.

Ja nyt tuntuu olevan kiire. Aivan tasan kaikilla. Minullakin kovemmin kuin koskaan. Olo on kuin suuren loppukirin edellä. Kohta ymmärrän, ettei tästä ole mistään lopusta kyse. Tämä on helmikuu ja näin suorastaan ekstramediumia aikaa. Meillä kun ei lomiakaan tunneta.

Vaikka näinhän se on ollut aina. Havahduin lukemasta, mitä mietin lukiossa: silloinkin valittelin kiirettä, vaikken vielä mistään mitään tienyt. Jos nykyään pidänkin useampaa rautaa tulessa, silloin minulla oli korkeintaan pari lautaa tuulessa.

Tosimiehen eivät arvatenkaan höylää lautoja. Me kaunosielut kavahdamme jo moisia termejä.

Sain viikko sitten valmiiksi joskus mainostamani kirjan Nokian nuoriso-ohjaaja. Se jäi lopulta kovin ohueksi kokemukseksi eikä lopun oivallus ajattelevan ja tuntevan ihmisen tuottamattomuudesta sisältökauppiaille sinällään ollut järin yllättävä [minunkaan tarvitse ostaa mitään, kun voin lukea omia horinoitani]. Sittenkin voisin lainata pienen katkelman, jonkinlainen anal-ogia [ei sentään -orgia] joidenkuiden viljelemiin peppujuttuihin ja liittyy siihenkin, mitä aiemmin pohdin saksalaisista wc-pöntöistä.

Tässä välissä mainitsen, kun tuli juuri mieleen, että tämänpäiväisessä Hesarissa – jonka B-osan joku oli ystävällisesti jättänyt bussiin – kerrottiin McDonald'sia vastaan Britanniassa käydystä ennätyspitkästä oikeusjutusta, joka viimein päättyi. Uutisen kommentissa mainittiin, että Mäkkärin 15 vuoden takainen kanne vaikuttaisi nykyään pelkältä mac-hoilulta. Ja mietin, että osuipa palstanraja hyvään paikkaan [olipa surkea build up/punch line -lukema].

Se lainaus:

Ja siinä vessassa on parempi pönttö, koska siinä on sellainen korotettu huuhtelutaso, niin että siis se osa, johon uloste tipahtaa, on ikään kuin kuivassa ja se on helppo puhdistaa wc-harjalla. Minä niin tykkään käydä siinä vessassa, kun siinä on kivempi katsoa sitä ulostetta ja minkä värinen se on ja mikä sen koostumus on, ja sitten painaa nappia ja katsoa paljonko siihen posliinitasolle jää ulostetta ja sitten ottaa jäykkä kuperapäinen wc-harja, sen pään muoto on niin kaunis, se on sellainen puolipyöreä kuin Apollo-kantoraketissa, se on niin hyvä työntää siihen posliinitasolle ja alkaa hinkata ja harjata ja sitten kun minä olen valmis tulee siihen Tante Meyer ja katso! hänellä on kädessään sininen muovipurkki Domestos Ocean Fresh -kloorinpuhdistusainetta, ja Tante ruiskuttaa sitä ainetta siihen posliiniseen pönttöön ja minä otan sen kuparipäisen meisselin ja työnnän yhä uudestaan sinne ja hinkkaan ja pyyhin ja harjaan ja yhtään ulostetta ei jää minnekään, ja kaikki hohtaa valkoisena kuin taivaankansi ennen ukkosmyrskyä Rügenin saarella – –


Ei pidä antaa Kuuluttajan omia itselleen kaikkea internetin törkyä. Ovatkohan julkiset wc:t mukana päästökaupassa [saati julkkisten wc:t]?

En minä muuta halua kuin toivottaa voimaa kaikille abiturienteille suureen koitokseen [mutta mikä mahtaa olla koetos?]. Se on tiukka paikka. Ylioppilastodistuksesta saa vaikka hyvän hiirimaton, kunhan kääntää sen ylösalaisin, valkea puoli päällepäin. Se kirjava printti kun sotkee hiiren sensoreita.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds