Vanhaa vuotta

Muistuipa mieleeni juttu, joka sai minut vuosi sitten harmittelemaan blogaamattomuuttani.

Matkustin bussilla kotia kohti viime uudenvuodenpäivänä. Edessäni istui nainen kahden neljän vuoden kieppeillä olleen pojan kanssa. Kenties jommankumman äiti. Eivät vaikuttaneet vaatteiltaan kaksosilta.

Kylläpä tuolla ulkona on kamalasti roskaa, toinen lapsista paheksui kuin koulutettuna.
Niin onkin, täti myönteli, tyhmät aikuiset ovat ne sinne jättäneet.
Älkää te vain koskaan ruvetko sellaiksi, täti varoitteli.
En minä ainakaan rupea, ensimmäinen lapsi vakuutteli vakavana.
Vaan minäpä saatan ruvetakin, toinen lapsi ilmoitti ilkikurisesti virnistäen.

Tiedä sitten, kummasta tulee tyhmä aikuinen.


Tämä vitsi ei ole enää ajankohtainen, mutta tuskin säilyy Googlen välimuistissa ensi jouluunkaan.



8 on viitsinyt kommentoida:

Nyt kun olen nähnyt sekä pc:llä (Firefox) että Macillä (Safari) voin kertoa, että

- Safarin fontti on kivampi
- Safarilla näkyy sivupalkin alaosassa ruskea loota, jossa on mm. laskuri
- Firefoxilla fontti on mitäänsanomaton
- Firefoxilla laskurilootaa ei näy
- Pää on minun silmissäni beessi, vähän haalea tosin (riippuu kyllä katselukulmasta)

(ja se joulujuttu olisi ehkä kannattanut jättää linkkaamatta)

terveisin
PR-testaaja

1/02/2005 01:18:00 ap.  

Ai juu ja se piti myös sanoa, että tässä pohjassa noi lainausmerkit on jotenkin tyylittömämmät kuin siinä vanhassa (isommat? teksti vähemmän sisennetty?)

1/02/2005 01:21:00 ap.  

Safarin (tai Macin ylipäänsä) fontti on Optima, jota ei perus-Windowseiden mukana toimiteta. Windowsilla näkyy jokin tylsä oletusfontti, muista tähän hätään, mikä.

Tuon ruskean laatikon ei kuuluisi näkyä sivupalkissa, eikä se näy siellä millään muulla selaimella kuin Safarilla. Oikeasti palkin tulisi sijaita alhaalla samoin kuin yläpalkin ylhäällä. En tiedä vielä, mistä vika johtuu.

Firefoxilla laskuripalkki oletettavasti näkyy omalla paikallaan alhaalla, etkä vain huomannut (näin ainakin Macin FiFolla).

Pää on peessi, joojoo. Mutta se on vihreä minun Photarissani, samoin kuin nuo nuolet, jotka ovat samanväriset.

Samoin kuin ne lainausmerkit, jotka otin mukaan vanhasta pohjasta ja värjäsin uusiksi. Tähän pohjaan ei kuulu lainausmerkkejä lainkaan. Tiedä sitten mistä johtuu, jos näyttävät eri kokoiselta. Voisin jaksaa askerrella pienemmät.

Ja se joulujuttu sopi teemaan ihan hyvin, kun kerran käsittelin vanhoja juttuja. Ja minusta se oli ihan hauska [ainakin tämän blogin sisältöön verrattuna].

1/02/2005 01:52:00 ap.  

Unohtui mainita, että saatan kuunnella ilman sen suurempia tunnontuskia joululaulujakin koska vain.

1/02/2005 01:54:00 ap.  

Joojoo, oli se ihan ok tarina, kun nyt ennakkoluuloiltani maltoin sen silmätä (siis se evankeliumi).

Onks ne tosiaan samat lainausmerkit kuin ennenkin? Mikähän minuun on mennyt, kun ennen nimenomaan pidin niistä ja nyt jokin tuntuu mättävän? Firefoxilla (pc) niitä ei muuten näy, eli lainausta ei pikasilmäyksellä erota mitenkään muusta postauksesta.

terv. PR

1/02/2005 12:25:00 ip.  

Ok, tulee tutkia, jahka löydän jostain Windows-koneen.

1/02/2005 01:03:00 ip.  

Saitko jostain windows-koneen, vai tapahtuiko ihmeparantuminen: taannoin hukassa olleet lainausmerkit (tosin melko isot) ovat ilmestyneet myös winddows-versioon.

1/03/2005 11:19:00 ap.  

Minä mitään ole saanut. Itseksee ovat tulleet. Pitää pienentää, joo.

1/03/2005 11:36:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds