Salamurhaajia

Luin jostain joskus teorian, jonka mukaan maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ihmiset olisivat Michael Jacksoneita. Eläimistä en tiedä.

Olen joskus miettinyt, olisiko maailma parempi paikka, jos kaikki olisivat niin kuin minä. Tietenkin olisi, keskimäärin. Minähän olen fiksu ja filmaattinen ja kovin monessa asiassa keskivertoa etevämpi [etenkin, jos joukossa on yksikin nolla]. Sittenkään se ei koskaan etenisi minnekään, vaan pysähtyisi paikoilleen jo siitä syystä, että olen häpeällisen huono integroimaan enkä oikein osaa piirtääkään.

Kuvitellaan, että ihmiskunta oppisi joskus pysäyttämään ikääntymisen. Kaikki eläisivät ikuisesti, ja lastenhankinta olisi kielletty. Jossain kenties eläisi jokin perverssi luomuhippiryhmittymä, joka väittäisi että kuolema kuuluu luonnollisena osana ihmiselämään ja kieltäytyisi ottamasta ikuisen elämän tarjoavaa ihmelääkettä. He kuitenkin kuolisivat pikapuoliin sukupuuttoon, sillä tottahan heidät olisi muiden ihmisten tapaan steriloitu jo synnytyssairaalassa.

Ja jos sattuisi käymään oikein huono mäihä, koko tässä populaatiossa ei olisi yhtään kyllin fiksua yksilöä, joka onnistuisi ratkaisemaan ihmiskunnan kohtaamat ongelmat. Pahimmassa tapauksessa fuusioenergia jäisi kokonaan kehittämättä, eikä G5:kään välttämättä ikinä saavuttaisi kauan sitten luvattua 3 GHz:n kellotaajuutta. Siinähän sitten riutuisivat mokomat.

JCP kiirehti korjaamaan, että mallissani on vikaa. Tokihan ihmiset silti kuolisivat, vaikka ikääntyminen olisi estetty. Niinjoo, johonki salamurhiin, arvelin. Hän kertoi kyllä tarkoittaneensa etupäässä onnettomuuksia. Kaikenlaista. Tulevat sitten sotkemaan toisten hienot teoriat.

***

Ostin äskettäin kaupasta pehmeästi levittyvää Voimariinia. Minusta Voimariini on maultaan ylivoimainen kaikkiin kilpailijoihinsa verrattuna, mutta on kovin hitaasti pehmenevää lajia. Siksipä pehmeästi levittyvä vaihtoehto on kovin lähellä täydellistä kompromissia. Äitini on jostain syystä eri mieltä ja ostaa aina tavallista. Tuon vuoksi oli lopulta pakko muuttaa kotoa, ei vain kestänyt enää.

Pehmoversio oli viimeinen, jonka purkkia ei ollut pilattu EU:n sanelemalla Oivariini-tekstillä. Kyllä saavat taas kriitikot kitisemisen aihetta. Toisaalta juttua on uutisoitu sen verran, että Valion ei varmaan tarvitse pitää mitään erityistä Nothing Changes But The Name -kampanjaa.

Nuo ovat aina niitä hauskimpia. Olettiko joku oikeasti, että Raider muuttuisi joksikin muuksi tullessaan Twixixi. Silloin kyllä saattaisi ollakin syytä kampanjaan.

Oivariinikin voisi kampanjassaan kertoa, että Myös nimi muuttuu. Siis jos Oivariini vaikka päättäisikin tästä lähtien olla puolisynteettinen moottoriöljy. Olisihan se huomaavaista kertoa kuluttajille. Etenkin, jos pakkausta ei muutettaisi.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds