Palailen

No, muutinpa tuon pään png:ksi. Nyt se vie noin 23 kiloa. Giffi olisi vienyt muutaman enemmän, joten jos ongemia ilmenee, ero ei ole suuri. Ilmeisesti IE:kin osaa näyttää tuollaisen valkotaustaisen kuvan ihan ok. Ongelmat kai liittyvät läpinäkyvyyksiin, joita se ei tahdo ymmärtää?

Ennen kuin vallan unohdan, katson, oliko minulla sittenkään mitään sanottavaa noista aiemmista aiheistani.

ostamastani Arkin uudesta levystä ja tuoreimmasta Nöjesguidenista, joka kantoi sen mainosta selässään


Minusta on kovin huvittavaa, että ostamaani levyä mainostetaan jossakin. Minä kun tapaan olla yleensä auttamattoman väärässä, etenkin musiikin suhteen. Vähän niin kuin aiemmin kirjoitin Maceistä ja marraskuisista lumimyrskyistä.

Luultavasti tämä kolmas levy myy Suomessa enemmän kuin kumpikaan kahdesta edellisestä. Siitä huolimatta, että se on nähdäkseni edeltäjiään huonompi. Vähintään kovasti erityylinen, vaikka mainos muuta hehkuttaakin.

Yleensä artistin ensimmäinen teos on paras. Esikoisromaani tai debyyttilevy saattaa olla karkea ja harjaantumattoman viimeistelemätön, mutta se on sentään syy, miksi taiteilija ylipäänsä aloitti. Siksi tuntuu jotenkin typerältä, että joku breikkaa vasta ännännellä tekelellään, jossa ei ole enää mitään uutta, mutta aika on kypsä tai markkinointi viimein saanut nimen tunnetuksi. Aina, jos kiinnostun jostakin, pyrin aloittamaan mahdollisimman alusta.

Kehuin aiemmin Arkin kappaleiden lyriikoita. Tällä kertaa tuntui kuin olisi lukenut lukiolaisen englanninainetta. Nokkelia idiomeja ja hienoja sanoja vailla varsinaista asiaa. Tietenkin on kunnioitettavaa, että joku yrittää rimmata keskeään sanat wankers ja pan cake. Down on my knees ja begging you please toimivat toki, toimivathan jo aikoinaan Simonilla ja Garfunkallakin.

Bändi kertoi jossain haastattelussa, että heidän aikomuksenaan oli tehdä lisää kevyitä menobiisejä keikkakäyttöön. Ja juuri tuo on ensivaikutelma koko levystä: koska aiemmilta levyiltä [lähes] puuttuivat fillerit, nyt niitä tehtiin kerralla levyllinen.

Sittenkin, pari päivää kuunneltuani jotkin kappaleet alkavat jo soida päässä. Näemmä bändin tekeleet vain kestävät levy levyltä kauemmin ja kauemmin ennen kuin alkavat toimia. Minusta moinen ei ole mitenkään tavoiteltavaa. Täydellinen kappale kolisee tietenkin heti, eikä lopeta koskaan. Vaan eipä näitä liioiksi ole.

Levy oli unohtunut reppuuni ja soitin sen paremman puutteessa läpi eilisissä yönistujaisissa. Ei se kauheasti häirinnyt, kukaan ei tullut edes pysäyttämään soitinta. Se toimii ennen kaikkea pötköön kuunneltuna kokonaisuutena, mikä on suorastaan saavutus nykyään. Yksittäiseksi suosikikseni nostaisin kenties ilman sen kummempia perusteluja Clamour for Glamour -kappaleen, joka muodostaa tiiviin kokonaisuuden edeltäjänsä Rock City Wankersin kanssa.

Jouduin sitten ostamaan tuon ihan fyysisenä levynä, sillä iTunes Music Store ei ole aivan ajan tasalla. Tuo on kyllä aika kriittistä. Kappaleiden tulisi ehdottomasti olla saatavilla iTMS:n kautta heti julkaisun jälkeen, sillä vertaisverkosta ne saa kuitenkin jo aiemmin. Jos Stockmannille poikkeaminen on nopeampaa kuin netistä tilaaminen, jokin ei toimi.

En ole pitkään aikaan ostanut yhtään kopisuojattua cd-levyä, mutta tämä toimi koneessani täysin ongelmitta. Takana kyllä luvataankin, että toimii Macilla, mutta en tiedä, pitäisikö sen toimia jollain omalla surkealla soittimellaan vai ihan normaalisti oikean cd:n tavoin. Tämä toimi ilman mitään ongelmia, enkä oikein ymmärrä, missä se suojaus oli ja mitä teki.

Yleisemminkin Macit tapaavat ottaa aika vähän ongelmaa kopiosuojauksista. En tiedä, onko tämä vaiettu ominaisuus vai silkkaa sattumaa. Etenkin aikana ennen iTMS:ää Applen intresseissä oli varmasti taata, että ihmiset saavat siirrettyä musiikkinsa iPodeilleen. En tiedä, oliko sattumaa, että minun ennen iPod-aikaa (eiP.) hankkimani iBookki ei osannut soittaa joitain suojattuja levyjä, mutta jiP.-iMac ei ollut moksiskaan.

Sittenkin oli turhauttavaa olla keskellä Stockaa [kaikki, jotka kirjoittavat Stokka, voivat tehdä jotain itselleen] levy toisessa ja soitin toisessa kädessä voimatta saada ääntä ulos. Toista oli ennen vanhaan cd-walkmania mukana raahatessa. En tiedä, joko jossain päin maailmaa on automaatteja, joihin saa stikata podinsa kiinni, ostaa musiikkia iTMS:sta ja jatkaa matkaa. Jos ei, niin kohta on.

Fazerin Kaisaniemen mainoksesta iltavalaistuksessa

Satuinpa kulkemaan paikan ohi hämärän tultua. Mainos oli pimeässä vielä paremman näköinen. Kohollaan olevat kultakirjaimet loistivat sinertävää valkoista valoa vasten seinää ja saivat logon hehkumaan tyhjässä. Jälleen kerran olin unohtanut kamerani kotiin, ja kännyleluni on pimeässä vielä surkeampi kuin päivänvalossa.



fazer yövalaistuksessa


Huomasinpa muuten, ettei siinä mitään pressua ole, vaan seinä on maalattu siniseksi. Nyt alan epäillä muistiani ja miettiä, oliko siinä koskaan ikinä pressua, vai toimiko se juuri innoittajana mainoksen ostajalle. Voisi melkein kysyä. Kuten toimelias lukijani oli tehnyt liittyen kahvipakkausten väreihin, jos ette vaikka huomanneet vanhoja kommentteja kahlata.

Kännykässä on sentään kivaa, että siitä saa siirrettyä kuvat koneelle koska vain eikä tarvitse kantaa johtoja mukana. Jokohan digikameroihin saa bluetoothia, vai mahtaako sen nopeus riittää? Kaikille meille, jotka aikoinaan tuhahtelimme kännykameroille [siinä kuin kaikelle muullekin turhalle nykytekniikalle, pyh pyh], tekee hyvää tietää, että nykyään myös usb-muistitikuissa on kamera [jossain noista se oli, ainakin spammin mukaan].

Minusta olisi kovin huvittavaa, jos kuvia ei voisi ladata muistitikulta suoraan, vaan väliin tarvittaisiin erillinen kaapeli...

1 on viitsinyt kommentoida:

Joo, kuten sanoin mainosta alunperin käsitelleessä viestissäni, seinä oli pitkään yksinään sinisenä. Minulla vain oli jokin harhaluulo, että kyseessä oli ensin pressumainen kangas maalin sijaan, mutta luultavasti muistikuvani on vain vääristynyt, ja seinä maalattiin samantien.

1/03/2005 12:07:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds