Koululainen

Pingispallo oli äsken -pöydän alla. En millään olisi jaksanut kontata sitä pois sieltä, joten aloin heitellä sitä toisilla palloilla. Samalla mieleeni muistui yksi elämäni huippuhetkistä.

Olin ala-asteen ekaluokalla. Pikkuveljeni oli tarhassa [esikoulussa kolmivuotiaana]. Eräänä päivänä muu perhe lähti toiseen kaupunkiin käymään, eikä äiti halunnut jättää minua yksin iltapäiväksi, joten menin pikkuveljen sijasta tarhaan.

Kaikki kuhisivat innosta, olihan joukossa ilmielävä koululainen ja iso poika. Kuuntelivat viisaita sanojani ja kilpailivat huomiostani. Yhtäkkiä kesken kaiken Tuula-tätiä pyydettiin puhelimeen. Neuvokkaana naisena hän otti hyllystä keilan ja suuren paperimassapallon sekä teippasi merkkiviivan lattialle. Käski meidän yrittää kaataa keilan vierittämällä palloa viivan takaa.

Hän häipyi ja me jäimme yrittämään. Kukin koetti vuorollaan, kukaan ei osunut. Olin viimeisenä vuorossa, kunniapaikalla. Minua edeltänyt Salmisen Sami oli tarkka poika. Hän tähtäili ja mittaili. Painoi posken kiinni lattiaan ja tiirasi tarkoin oikeaa reittiä keilalle.

Viimein hän heitti.

Pallo liukui tarkasti ja osui suoraan keilaan. Heitto vain oli sen verran heikko, ettei keila juuri vavahtanut. Kauaa ei väki kuitenkaan hänen suoritustaan kohissut, sillä kaikki tiesivät, kuka oli seuraavana vuorossa.

Minä nousin ylös ja kävelin viivan taakse. Otin pallon käteeni. Pehmeä paperimassa jousti puristettaessa. Mietin, kuinka typerää oli olettaa minun osuva keilaan vain siksi, että olen koulussa. Sittenkin salaa toivoin osuvani, eihän sitä koskaan tietäisi. Sen kummemmin tähtäämättä tai ylipäätään ymmärtämättä, mitä olin tekemässä heilautin kättäni ja saatoin pallon matkaan.

Ainakin heitin kyllin kovaa.

Ja pallo viuhahti kaukaa ohi. Hiljaisuus oli mieleenjäävä. Tuntui mahdottomalta ymmärtää, että koululainen oli heittänyt ohi.

Silloin täti palasi takaisin ja jatkoimme keskustelua siitä, monesko päivä oli, ja lukutaitoiset pääsivät tavaamaan nimipäiväsankareita. Kalenterissa oli irtirepäistävä paperinpala jokaista päivää kohti, ja kukin sai aina vuorollaan käydä nykäisemässä eilisen irti. Taisin säilyttää yhtä tuollaista lappua työpöydän laatikossani vielä monen vuoden ajan.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds