Kaikki laivaan

[Juttu sisältää paitsi pohjoismaalaista ystävällisyyttä ja avunantoa myös inhorealistisia piirteitä, joten kehotetaan etenemään varoen ja nenästä kiinni pidellen]

Laivareissun rankin vaihe on loppuraportin kirjoittaminen. Harmittaa, etten ottanut konetta mukaan. Tänään olisi ollut hyvää aikaa naputtaa ja jututkin varmasti paremmin mielessä. Mutta ajattelin, että jos laiva uppoaisi, olisi kohtuullisen typerää hukuttaa samalla kertaa tietokoneeni ja viimeinenkin muisto omasta erinomaisuudestani.

[jollakulla taitaa tosiaan olla vääristynyt kuva oman päiväkirjansa kiinnostavuudesta.]

Vaan eipä auta. Vaikka kuinka koettaisi olla varovainen, näitä sattuu. Julmia olette, puoli sukuani on kuollut. Minä tunnustan, etten fanittanut Kilpirauhasen vajaatoimintaa ja Moroskooppia [linkit tuossa ->] niin kovaa, että olisin niitä omalle koneelleni tallentanut kun se vielä mahdollista oli. Pitäisi aina tallentaa kaikki. Nyt on läppäri merenpohjassa.

Mietinmme me sitäkin, miksi Sata salamaa -biisissä lauletaan Ja laiva valmis on nousemaan. Miten yleistä mahtaa olla laivojen nouseminen?

Reissumme sentään oli kovin nousujohteinen. Sain satamassa – Turun – tietää, että kyseessä olikin vain dokaustyyppinen miniristeily ilman maihinnousuoikeutta. Enkä siis enää ehtinyt varautua omin eväin.

Selitin kavereille, että me viettäisimme seuraavan vuorokauden joka tapauksessa laivahintojen armoilla eikä siihen verrattuna 21 euroa seisovasta pöydästä olisi paha hinta. Suostuttelu vain kesti sen verran, että syömisaikaa ei jäänyt juuri tuntia enempää.

Ja sitäkin vähää tuli vielä häiritsemään se yksi uppsalalainen kohtuupinkeä opiskelijatyttö. Heidän seurueensa oli ollut Suomessa jotain tekemässä jokusen viikon, ja kukin pöytäkunta esitti toisille jonkinlaisen pienen ohjelmanumeron. Hänestä olisi ollut hirveän hauskaa, jos me olisimme tulleet mukaan heidän show'hunsa. Tehtävänä oli toimia taustatanssijana heidän laulussaan, kertsejäkin saisi laulaa, jos tuntisi osaavansa.

Kyseessä oli jokin ruotsalainen opiskelijalaulu, johon he olivat tehneet uudet sanat. Joku matkusti Koshille ja sai sukupuolitaudin. Ratkiriemukasta ja halkihauskaa.

Meillä ei ole tapana kieltäytyä ruotsalaisnaisten tanssiinkutsusta, joten tokihan me menimme. Esitys oli luonnollisesti suurmenestys. Harmittaa vain, etten tajunnut pyytää laulunsanoja itselleni. En tuossa vaiheessa onnistunut ymmärtämään niistä juuri yhtään mitään.

Tarjoilijoiden tultua jo ajamaan pois pyysin vielä, että oma seurueemme saisi esittää ruotsalaiselle perinteisesn meikäläisen ruotsinkielisen laulun. Mera brännvin, ehdimme aloittaa, ja koko joukko oli yhtynyt lauluumme. Jo, det var fint.

Ja olipas meillä hauskaa diskossakin. Niin ruotsalaisopiskelijat kuin venäläispissikset arvostivat kovin movesejani. Minä olin kyllä tuossa vaiheessa sen verran seis, etten jaksanut ymmärtää kauheasti.

Että seuraavassa hetkessä ruotsalaiset olivat jo häipyneet jonnekin eikä ravintolassa ollut kuin persjalkaisia suomalaisia. Minulla ei ollut mitään voitettavaa. Tuohon vedoten tapaan yleensä jättää pelaamatta.

Hengailin naisestaan irti päässeen kaverini kanssa tanssilattian reunalla, kun nelikymppinen siistin näköinen mies tuli juttelemaan. Hän puhui ruotsia ja kommentoi, että siinä ovat jätkät ilman naista. Mutta kannattaa niistä venäläisistä pysyä erossa. Ties mitä tauteja kantavat.

Skulle ni vilja komma till min kabin å runka lite, hän sanoi. Ja minä mietin, ymmärsinkö nyt aivan oikein. Olin äijälle hieman että VSF ja hän selvensi että, vi skulle kunna jämföra vem som har längsta kuk. Kaverini ei ymmärtänyt ukon höpinöitä ja pyysi tulkkaamaan. Painutaanpas helvettiin, tiivistin.

Ja sellaiseksi oli hyttimme siihen mennessä muuttunutkin. Eräs meistä oli ehtinyt laatoittaa yläsängyn ja kaiken sieltä eteenpäin vessalle asti. Pönttöön ei ollut enää riittänyt. Haju täytti koko käytävän enkä voinut kuin nauraa. Otin valokuvan yläsängystä, läntistä pystyi helposti erottamaan suolalihan kappaleet, mutta ette te sitä halua nähdä.

Henkilökunta tuli ja nouti likaantuneet liinavaatteet pois. Me evakuoiduimme parin hytin päähän naapuriin, jonne yksi meistä oli viritellyt jotain alkuillasta. Mynämäestä ja sieltä päin olleet naiset eivät olleet aivan meidän juttumme, mutta kuuntelin kiinnostuneena heidän puheenparttaan ja tarinoita, jotka olivat kovin kaukana minun maailmastani.

Lopulta vetäydyin nukkumaan taxfree-kauppaa vastapäiselle ikkunalaudalle, josta kaverini herättivät ja ohjasivat hyttiin, jonka ominaishajua eivät ilmeisen voimakkaat puhdistusaineetkaan olleet saanet kätketyksi.

Minä tykkään ilakoida mainiolla krapulankestävyydellä. Tapaan olla aamusella aivan skarppi, vaikka nytkin olin nukkunut vaatteet päällä, sillä jostain syystä minun peittoni oli se, jonka päälle kaveri oksensi. Luultavasti kaikki johtuu vain siitä, etten kestä sellaista määrää viinaa, joka tarvitaan, että päästäisiin sellaiseen olotilaan, kuin kaverini. Mikäpä siinä, makoilimme hytissä sen päivän ja heitimme levotonta juttua minihameista.

Huomasimme, että krapulassa sosialiseeraaminen on varsin viihdyttävää toimintaa. Päätimme, ettemme jatkossa enää suotta joisi yhdessä. Yöllä liikkuminen on kallista ja vaivalloista ja baareihinkin saa maksaa. Kukin sen sijaan kalsarikännäilköön ensin kotona ja kokoonnutaan sitten porukalla potemaan jonnekin.

Krapulahakuinen juominen on yksi yhteiskuntamme viimeisiä tabuja, ja se on aika murtaa. [mahtaako olla sattumaa, että myös tabletin voi murtaa. juuri muuta sillä ei sitten voikaan tehdä.]

Vielä kaksi kiinnostavaa linkkiä.






0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds