Epäedustava

Pitäisi varmaan päivittää CV ja hakea töitä kesälle. Minullapa onkin lisättävänä yksi uusi fiitsu, puolueeton arvio ulkonäöstäni.

Olen liian epäedustava toimimaan Makuunin myyjänä.

Hain huvikseni vuosi sitten tuohon n. 8 sekunnin matkan päässä sijaitsevaan Makuunin liikkeeseen, kun erikseen ilmoittivat netissä asti työntekijää tarvitsevansa. Ainoa varsinainen pätevyysvaatimus oli edustava ulkonäkö.

Käytin melkein tunnin siihen hakemukseen, eikä enempää olisi ollut aikaakaan, sillä oli viimeinen päivä ja hakemus piti jostain syystä lähettää paperilla [Makuunin valikoimiin kuulemma kuuluvat jo DVD-levyt]. Minulla ei vielä tuolloin ollut ilmaista mustesuihkutulostinta, josta päädyin maksamaan 50 euroa, joten turvauduin koulun laseriin. Ei siitä printistä mitään selvää saanut, mutta laitoin siihen viereen urlin, josta löytyisi parempi [tämä ei ole se urli].

Eivät olleet kiinnostuneita. Seuraavana päivänä liikkeen ikkunaan ilmestyi iso lappu, jossa luki haetaan työntekijöitä. Ulkonäöstä eivät maininneet.

Eilen uskalsin viimein käydä katsomassa paikan päällä. Ja arvatkaa vain millaisia jumalanjälkeläisiä siellä liihotteli. Huh, ei ihme, etteivät minua huolineet. Tuossa jää kohta Liisankadun Pikkolo toiseksi!

5 on viitsinyt kommentoida:

Mix mä en oo huomannu mitään erikoista meijän makuunin flikois?

1/11/2005 06:26:00 ip.  

Joo, ihan hirveitä lehmiä ne on oikeasti kaikki. Minä olin vain liian hyvä niille.

1/11/2005 08:33:00 ip.  

Jos esimerkiksi minä olisin myyjänä Makuunissa, voisin kovasti pahottaa mieleni äskeisestä lausumastasi. Erityisen raskauttavaksi arvostelusi tekee se, että olisin voinut alkuperäisen kirjoitelman perusteella elää valheellisessa onnen tunteessa parikin tuntia ajatellen, että paska duunihan tämä on ja pieni on palkka, mutta että joku noin kauniisti ajattelee! Että ei kai tässä mitään kiirettä ole laihduttamisella ja hampaiden valkaisulla ja yleiseen kauneusmuottiin vääntäytymisellä. Ja sitten tulee tällainen nöyryytys päälle.

Mutta minäpä en ole Makuunin myyjä, minä olen Sun äitis!

1/11/2005 10:16:00 ip.  

Anteeksi, ette te mitään lehmiä ole. Teette tärkeää työtä myydessänne minulle karamellaja kauppojen jo suljettua ovensa [miksi kioskit muuten menevät nykyään kiinni yhtä aikaa kauppojen kanssa, miksi kukaan ostaisi mitään kioskista?]. Mutta kun alkuperäinen kommenttini oli vielä huonompi ja kiirekin muka.

*sihisee hampaiden välistä* äiti, anna olla viimeinen kerta, mitä ihmisetkin sanovat, missä minun uskottavuuteni, kuinka minua kiusataan armeijassa, mitä naisetkin ajattelevat [mitkä naiset?]

1/11/2005 10:40:00 ip.  

Liian lyhyet missiksi kelpaamattomat ja mr.suomeksi liian rehelliset niissä työtä tekevät?

1/14/2006 11:21:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds