Tuttuja juttuja

Juttelin kaverini kanssa tuossa päivänä eräänä. Yhdestä muutamista, joille olen maininnut julkaisustani. Hän pyysi minua puhumaan jostain, josta en ole jo kirjoittanut. Hankalaa. Älkää lukeko tätä, jos ette halua kertausta.

Toinen mainitsi lukevansa ajoittain, lähinnä jos juttu on kyllin lyhyt. Muistuvat mieleeni aiemminkin mainitsemani lukion äidinkielenlehtorin sanat uusille ensimmäisen kurssin oppilailleen.

Te istutte ja kuuntelette, mitä minä sanon teille ainekirjoittamisesta. Ja te kysytte, herra opettaja, mitä aineessa sitten tulisi olla. Minä kerron teille. Ensinnäkin aineessa tulee olla asiaa. Toiseksi tarvitaan asiaa. Ja vielä kolmanneksi: asiaa. ASIAA, ASIAA, ASIAA. Ei tyhjiä latteuksia ja kukkakakkakieltä.


Näin sitä pitää ja täytyy. Pyritään tiivistämään ja tarkentamaan taas.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds