ISO suomen kielioppi

Iso suomen kielioppi tehtiin sen takia, että Suomesta puuttui ajantasainen ja laaja kuvaus suomen kielestä. Siis sellainen, josta kuka tahansa voi katsoa, millaisia erilaisia säännönmukaisuuksia suomen kielessä on. Yleensä kieliopeissa kerrotaan, miten suomea pitäisi käyttää, Isossa suomen kieliopissa esitetään, miten kieltä todellisuudessa käytetään.


Helsingin Sanomat kertoo [maksullinen artikkeli] suomen kielen uuden suuren kieliopin julkaistun. Nyt on yhtäkkiä yhtä luvallista sanoa alkaa tekemään kuin tehdä. Teoksen tavoitteena ei enää ole antaa ohjeita oikeasta kielenkäytöstä, vaan enemmänkin esittää, kuinka kieltä todellisuudessa käytetään. Näin pinnan alla kytee myös radikaalimpia muutoksia.

• Kovasti paitsiossa olleen q-kirjaimen käyttö aletaan sallia entistä laajamittaisemmin. Jatkossa olkoon suositeltavaa kirjoittaa q:n avulla sanat kuten niinq ja ihq. Q:n pituus riippuu tilanteesta: kysyttäessä qka siellä, se ääntyy lyhyenä. Sanottaessa mä lähden nuq se ääntyy pitkänä ja sisältää lisäksi pois jääneen toisen k-kirjaimen.

• Toisin kuin monet kansakoulun käyneet setäläntahkoajat jaksavat vaahdota, muodot tiäxä ja tiäzä ovat molemmat olleet hyväksyttyjä jo kymmeniä vuosia. Aikoinaan vain ensimmäinen muoto oli luvallinen.

• Predikaattiverbien taivuttaminen persoonamuodoissa on tunnetusti työlästä. Jatkossa taivuttaminen tapahtukoon yksinkertaisemmin seuraavan kaavan mukaan:

meitsi tekee
teitsi/äijä tekee
se tekee

me tehdään / meitsit tekee
teitsit/äijät tekee
ne tekee


• Passiivimuotoa ei tule käyttää, jottei se suotta sekoitu samannäköiseen monikon ensimmäisen persoonan muotoon. Sä-passiivin rinnalle suositellaan vaihtoehtoisena sun äitis -passiivia.

• Potentiaalimodusta ei tule käyttää, sillä se on turhaa snobbailua, ja tullee kuulostaa sitä paitsi ihan savolta.

1337 |-|4><0r -kirjoitusta tulee soveltaa, jos sillä saavutetaan ylimääräistä q00liutta.

• iSojen aLQu kIRj@iNTen ja saNA_väLiEN kanssa tulee hyödyntää omaa tyylitajua ja pyrkiä persoonansa korostamiseen.

• Vittu-sanaa voi käyttää pilkun tilalla, mutta tulee huomata, että lauseenvastikkeita ei edelleenkään pilkuteta. Esim. Emmä niinq tiä vittu ett mitä täss tekis. Mutta lauseenvastikkeen kanssa Koko yön keskusteltuaan (vittu) väsyneet tupo-neuvottelija ilmoittivat, ettei yhteisymmärrykseen ollut päästy.

• Nk. kaksoispassiivia ei tulkita enää virheeksi. Neloispassiivi on sitä vastoin yhä kiellettyjen listalla.

• Kysymysmerkkejä saa käyttää tai olla käyttämättä oman huvituksen mukaan. Perussääntönä on, että puhtaasti piruilumielessä kirjoitetut kysymykset päätetään pisteeseen.

• Huutomerkkejä ei ole tarvetta käyttää kolmea peräkkäistä enempää. Tarpeen mukaan lisä(t)ehostusta voidaan luoda lisäämällä ykkösiä, ei kuitenkaan enempää kuin kaksi.

• Hymiöille tulisi edelleen piirtää myös nenät. Käsin kirjoitettaessakin on syytä [, jonka kertominen sivuutetaan triviaalina] pitäytyä vaakasuuntaisissa hymiöissä.

7 on viitsinyt kommentoida:

X:n käyttämisestä ks-yhdistelmän sijasta ei ollut neuvoja.

5/04/2005 05:40:00 ip.  

Asiaan on puututtu toisen ranskalaisen pallukan kohdalla, mutta – olet oikeassa – vain implisiittisesti.

5/04/2005 06:10:00 ip.  

Olisin kaivannut lisää tietoa muista välimerkeistä, esimerkiksi pisteestä. Onko käyttö välttämätöntä? Entä onko parempi korvata sanaväli alaviivalla vai kirjainkoon vaihtelulla, siis en_niiq_tajuu vai "EnNiiqTajuu"?

6/06/2005 03:24:00 ip.  

Korjaan pikkuruisen virheen: "tehdään" -verbin monikon ensimmäisen muoto ei varmastikaan ole "me tehdään", vaan "me tehään", sillä Suomen viralliseksi muodostuneessa hesalaissavolaisessa murteessahan kaikki ree-kirjaimet (kuten me täällä Länsi-Suomessa sanomme) saavat puhujan "ahistumaan".

12/15/2005 03:51:00 ip.  

"Vittu-sanaa voi käyttää pilkun tilalla..." -aksioomaa siteerataan ystävällisesti Suuren kirosanakirjan seuraavassa laitoksessa (ilm. kev. -07).

4/03/2006 01:15:00 ap.  

Moi

Onko ISK oikeasti hyväksynyt muodon alkaa tekemään. Jos näin todella on, suomen kielen nykytila on todella huolestuttava!

_suomen kieleen hurahtanut_

4/13/2007 07:17:00 ip.  

Aika huvittavaa, että joku luulee, että "alkaa tekemään" on jotenkin virheellinen muoto. Sehän on kieliopillisesti ihan korrekti.

4/24/2007 06:03:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds