Ensin työt, sitten huiviin

Perjantaina oli määrä palauttaa kaksi tehtävää, toinen neljään, toinen lauantaihin mennessä. Ensimmäinen toteutui varsin hyvin. Sain sen liikkeelle hieman puoli neljän jälkeen. Toisen luulin tehneeni pikkuhieromista vaille valmiiksi jo torstaina, mutta puroista kertyy meri tai ainakin poru.

Oikeasti minulla oli tietenkin kolmaskin dedis samalle päivälle. Mutta se ei ollut niin ehdoton, koski vain bonus-tehtäviä. Kurssin voisi päästä läpi, kunhan palauttaisi tenttiin mennessä, joten annoin mokomalle aika alhaisen prioriteettinumeron. Get in the line.

Saapunut sähköposti riemastutti kovin:

Because of some technical problems in the assignment validation system, the bonus deadline for the assignments has been moved forward by one week.

My apologies for the inconvenience


Annetaan anteeksi tämän kerran. Jotain tekemistä ensi viikollekin. Kyllä olisi sentään harmittanut, jos olisi tuotakin mennyt hulluna huhkimaan jo tällä viikolla.

Arvioin ehtiväni parissa tunnissa, mutta henkilökunnan tullessa sulkemaan koulun atk-luokkaa viideltä, olin pahasti vaiheessa [tehtäviin liittyi spesifejä juttuja, jotka oli pakko tehdä koulun koneella]. Pakenin kirjastoon, josta häätivät minut yhdeksältä. Sain kolme tehtävää lähetetyksi, enää puuttuisi viimeinen.

Silmät puutuneina suuntasin synttäreille, joille luulin olevani menossa jo seitsemäksi. Pyysin isännältä lupaa nettipiuhan lainaamiseen ja kohotin tunnelmaa naputtamalla tehtävääni huoneennurkassa.

Sikäli hauskaa, että kirjoittamani teksti liittyi auditiivisen ja visuaalisen ärsykkeen integroimiseen havaintoja tehdessä. Siinä minä istuin keskellä rockin tykitystä ja kännisiä ihmisiä ja yritin kuulla ajatuksiani.

No, ei tuossa mitään vaarallista – pahinta, jos jää päälle. Koko päivän silmät ristissä rämmittyäni en osannut päästää irti taiston tauottuakaan. Tunsin itseni isäkseni, joka ei tosin ole ainoa päänsä nollaamiseen kykenemätön ihminen.

Yritys oli sentään hyvä. Tavanomaisen vodkan ja kolan sijaan join Dr. Pepperiä ja giniä. Nähdäkseni vodkakola-yhdistelmässä kyetään tuhoamaan molempien ainesosien maku. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että oma sotkuni ylsi täsmälleen samaan. Mutta saapa siinä aina keskustelun syntymään.

Jatkoin eteenpäin oppiakseni itsestäni taas sen verran, etten koe oloani järin miellyttäväksi hätäisesti kyhätyssä toogassa. Lähinnä siksi, ettei tahtonut pysyä liikkeideni perässä.

Why should we cry if we can't be what we might have been? Eikä minulla ole järkevästi ajatellen mitään syytä surra saati syyttää itseäni siitä, ettei minulla ole puhuttavaa jonkin ihmisen kanssa, vaikka periaatteessa haluaisin. Minä keksinyt jostain, että saattaisi ymmärtää. En minä ymmärrä.

Lakko tappoi tunnelman jo pian puolenyön jälkeen. Tukkoisen turtana jatkoin loppuun saakka. Ei sinänsä katkeraan, mutta kovin mitäänsanomattomaan. Enpä sano mitään.



0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds