Elävät lehdet

Blogistanin virkein huumorijulkaisu, Lehti, ansaitsee muutaman kommentin. Kesällä tuohon törmätessäni mietin, mistä sinänsä varsin geneeriseltä, tylsältäkin, tuntuva nimi juontuu.

Päädyin tulokseen, jonka mukaan taustalla on [etenkin] sanomalehdissä ajoittain näkyvä otsikkorakenne, jossa lukee jotain tyyliin Lehti: huumoripitoisilla blogeilla vaikeat ajat. Ainakin nykyään meinaa jatkuvasti pokka mennä, kun Hesarista moisia otsikoita lukee. Mieleen hyppää ajatus, kuinka hassua olisi, jos joku siteeraisi Lehteä vakavissaan [kuten vaikka The Onion-julkaisua viime kesän suuressa Harry Potter ja okkultismi -keskustelussa].

Jotain tuollainen otsikointi kertoo myös paperin painoarvosta. En ole ikinä nähnyt vastaavalla formaatilla toteutettua otsikkoa, joka julistaisi vaikka Nettisivu: Lehti-sanasta humoristisia assosiaatioita niche-ryhmälle. Edes niinkään vakiintunut asia kuin TV-kanava pääsee harvoin otsikossa mainituksi lähteeksi.

Pitempään Lehteä lukeneena huomaan myös muita sivuvaikutuksia. Jonkinlaisen turtumisen. Aloitin tänään aamuni lukemalla loogisemmin käyttäytyvistä supersankareista [jutussa kiiteltyyn Super-Hessuunhaan liittyy kiusallisena epäloogisuutena se, ettei ole aivan varmaa, tietääkö Mikki hänestä vai ei] ja jatkoin silmäilemällä Hesaria.

Silmiin osui otsikko SDP:stä esitettiin Suomen maatalauden alasajoa, jonka äskeiseen tilaan juuttuneet aivoni tulkitsivat huumoriksi. Odotin takaa löytyvän uutisen, jossa maanviljelijä tilittäisi vapautuneesti, että vittu luulisi sen olevan pösilömmällekin selvää, ettei täällä oikeasti mitään kannata viljellä – vaikka tällä kertaa oli olevinaan kyse ihan oikeasta uutisesta.

Erityisen hankalasti sulavaa jälkiruokaa lehteilylle ovat iltapäivälehdet. Sauli iski Blondin on muutenkin vaikeasti tosissaan otettava otsikko, Lehden jälkeen se naurattaa jo sellaisenaan. Tietenkin, mitä lähempänä oikeita uutisia pysyttelemällä kyetään tuottamaan huumoria, sen parempi. Jotenkin kuvaavaa, että melkein mikä tahansa eilisen Iltiksen etusivun otsikoista voisi olla suoraan Lehdestä [pahoitteluni hakatuksi tulleelle äidille]:

Perhe hakkasi äidin
Anna Eriksson: Elän sekavaa aikaa
Heikki Kinnunen näyttelee naisportsaria
Halosella hurja kuntokuuri
Haetko salarakasta pikkujouluista? KYLLÄ EI

Periaatteessa Lehden tulevaisuus on turvattu: maailmassa riittää kyllä irvailtavaa. Huolestuttavaa sen sijaan on, että iltapäivälehdet eivät tällä menolla kohta enää jätä sijaa irvailulle, vaan tekevät sen huomaamattaan [?] itse...

Menestystä siis koko toimituskunnalle [alkuperäinen suosikkini August Elokuu kirjoittaa valitettavasti kovin harvoin nykyään]! Hienoa myös havaita, että silkkaan kiroiluun perustuva läppä [vrt. Jari tervo sanoo perkele Uutisvuodossa] on vähentynyt sitten alkuaikojen.


Mainitaanpa saman katsauksen perään, että Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään Viestintäviraston kehoituksesta välttää Internet Exprolerin käyttöä. Vaihtoehtoisia selaimia ovat Netscape, Opera, Mozilla ja Firefox. Missäköhän vaiheessa maailmanhistoriaa Netscapen nimi painuu sen verran unholaan, ettei sitä enää tarjota ensimmäisenä vaihtoehtoselaimena vanhojen meriittien perusteella? Ainakin Mac-versio on suuri ja raskas eikä suinkaan tarjoa yhtä mukavaa nettikokemusta kuin Firefox [, jota siirryin käyttämään Safarin/Caminon sijaan bloggausalustana, sillä bloggerin valmiit editointinappulat toimivat sillä. Ei tarvitse enää tageja käsin näpytellä!]

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds