Ansioton arvonlasku

Tottahan minä olin ne tehtävät prujannut. Mutta katsoin ne läpi, tutustuin teoriaan ja luulin ymmärtäväni. Tietenkin vastaukseni oli vaillinainen ja unohdettuani nähdäkseni epäoleellisen trivialiteetin, assari alkoi epäillä, etten tiedä lainkaan, mitä olen tekemässä. Itseään toteuttava ennustus, ja kohta olin aivan surkeassa tilanteessa ja suorastaan häpesin, että lopullinen vastaukseni oli oikea. Olisi ollut uskottavampaa, jos olisi ollut väärin. Nyt kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että minä olin vain kopioinut aivottomasti. Vaikka oikeasti olin sittenkin ymmärtänyt tehtävän oleellisen opetuksen, alun virhe vain suisti minut uriltani. [ketä se luulee huijaavansa?]

Jätetään mainitsematta, että toisen, hankalamman, tehtävän olisi osannut selittää ongelmitta.

Tänään DVB-H-standardin mukaisesta digi-telkkarista kohkattiin oikein lehdessäkin [vaatii maksullisen rekisteröinnin]. Taannoisella Elisa-vierailullani eivät vielä tienneet, kuinka YLEn kanavat hinnoiteltaitiin. Hesarin haastattelema nokialainen arvelee, että olisivat tyystin ilmaisia.

Minusta oli jotenkin avartavaa ymmärtää, ettei netti vieläkään kiinnosta ihmisiä lainkaan siinä missä telkkari. Elisalaiset eivät uskoneet ihmisten haluavan maksaa missä tahansa käytettävässä olevasta nopeasta verkkoyhteydestä, mutta pienestä tv-kuvasta kylläkin [meille sanottiin lohdutukseksi, että kyllä te vielä sellaiseen duuniin pääsette, että työnantaja maksaa teille netin...] Yksikään popstarskilpailija ei itkenyt netin puutetta, mutta telkkaria mankuivat kaikki.

Hieman harhaanjohtavaa minusta kyllä puhua mobiilista tv:stä niin kauan, kun sitä ei voi katsoa kuin ollessaan paikallaan [OK, bussi saattaa liikkua]. Musiikkia voi kuunnella kävellessäkin, samoin puhua puhelimeen. Tämä on yksi syy, miksi iPod ei näytä videota. [Se näyttää valokuvia, eikä niitäkään voi katsella kävellessä, joten se siitä...]

Sainkin tekosyyn kirjoittaa pari alunperin unohtunutta lausetta. Kännykkätelkkaria Nokian laitteella demonnut elisalainen voivotteli akkua irroitellessaan, että koneesta puuttuu reset-nappula. Virtanappi kuulemma lakkaa toimimasta, kun puhelimen käyttöjärjestelmä jumiutuu. [Keyboard not found... Press any key] No, eipä tuo malli koskaan myyntiin tullutkaan, vaikka vielä keväällä niin kai uutisoitiinkin.

Vasenkätistä hiertää erityisesti, että ikkunoita pystyy rullaamaan alaspäin ainoastaan niiden oikeasta laidasta. Kun kynällä sörkkii näytön oikeaa laitaa, ranne peittää koko näkymän, eikä tiedä, minne asti on rullaamassa. Ehkä tämän olisi voinut säätää jostain, muttei tullut vastaan.

[Jottei aivan kitinäksi menisi, mainitaan, että käyttöliittymä oli muuten mukava ja tv-kuvan laatu yllättävän hyvä.]

Onneksi Nokialta tuli tänään kolme uutta mallia, kuten Helsingin Sanomat kertoo em. uutisen kainalossa. Milloin se kertoi jonkin muun valmistajan julkaisuista?

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds