Word Art

Joskus menee taiteen puolelle tuon [töin tuskin] välttävän pahan kanssa taistelu. Eilen itkemäni nysvääminen tapahtui juuri Office-paketilla. Tänään pinnistin urakan viimein loppuun. Periaattessahan Office-paketti väittää olevansa saumaton kokonaisuus, jossa ohjelmien välinen integraation on viety huippuunsa. Otetaan yksi pieni esimerkki.

Dokumenttini oli muuten valmis. Enää piti siirtää kuvaaja Excelistä Wordin puolelle [en mene tällä kertaa sen enempää siihen, että Excel soveltuu aika heikosti järkevien (=muu kuin piirakka tai peruspylväikkö) kuvaajien tekemiseen]. Kopioin ja pudotin. Varmistin Wordin Paste Special -valikosta, että kohteeni sijoittui Excel-kuvaajana eikä kuvana.

Sivuni oli pystysuuntainen, mutta halusin kuvaajan vaakatasoon, jotta saisin paperin paremmin hyödynnettyä. Valitsin siis objektin ja etsin pyöritä-komennon. Vaan pyöritä-komentopa olikin disabloituna. Nielin ylpeyteni ja tartuin helppiin. Toden totta, siellä sanottiin, jos Excel-kuvaajaa haluaa pyörittää, se tulee valita, purkaa ryhmittely ja ryhmitellä uudelleen, helppi tyhmitteli.

Teinpä tämän ja käänsin. Jälleen oli ollut insinööri ihmistä viisaampi: kuva kyllä kääntyi, mutta akseleiden selitetekstit eivät. Ymmärsin, että tämä on ominaisuus ja lähdin etsimään helpistä, kuinka se kytketään pois.

Onnekseni helppiin oli listattu aivan omaksi ongelmakseen miksi ihmeessä tekstit eivät käänny kuvan mukana. Ohjeena oli valita Format-valikosta Text direction ja sieltä, kuinka päin haluaa tekstinsä olevan.

Kokeilin yhdelle tekstille, homma toimi niin kuin piti. Valitsin kaikki tekstit: toiminto oli jälleen disabloitu. Ilmeisesti tekstit olisi pitänyt kääntää y k si k e r r a l l a a n. Annoin periksi. Loin uuden dokumentin, valitsin sen horisontaalisuuntaiseksi ja sijoitin kuvaajan sinne. Jäivät tunnisteet ja sivunumerot väliin tällä kertaa, mutta tulipa valmista. Tämä tapahtui Officen pari vuotta vanhalla Mac-versiolla [Office v. X], en tiedä, toimiiko Windows versio poikkeavasti.

Toisessa esimerkissä toimi [tai siis ei toiminut...]. Teimme koululla Win-koneella ryhmätyötä suuremmalla porukalla, ja idea oli muokata yhden meistä kirjottama esiversio valmiiksi [voi kuinka onkaan tuskaista yrittää kirjoittaa yhtään mitään porukalla]. Kirjoittaja oli lähettänyt tekstinsä sähköpostilla oikeaoppisesti viestiosassa eikä lietetiedostona [taas toi typo hassun sanan]. Seurauksena teksti oli rivittynyt automaattisesti: sen jokaisen rivin päässä oli kuin käsin painettu entteri.

Minulla ei riittänyt huumorintajua alkaa poistella kymmeniä rivinvaihtoja. Niinpä laitoin ohjeusmerkit näkyviin ja yritin kopioida rivinvaihdon symbolin etsi/korvaa-toiminnon etsi-kenttään ja korvata sitten tyhjällä.

Ei onnistunut kahdesta syystä: rivinvaihtosymbolia ei voi kopioida eikä tyhjällä voi korvata – kenttään on syötettävä vähintään välilyönti.

Mietin, oliko lähestymistapani kovinkin kaukaa haettu ja kaivoin Maccini laukusta. Hain tiedoston sähköpostista yllä parjaamaani Mac-Officeen, kopioin rivinvaihdon etsi-kenttään ja korvasin tyhjällä. Ongelmitta. Lähetin sitten muokkaamani tiedoston Windows-koneelle, jotta pääsimme hommiin.

[Miten se meni Onko kiire vai tehdäänkö Windowsilla?]


Minua ärsyttää, kun ihmiset syyttävät ohjelmia omista virheistään [olkoonkin, että ohjelmassa on jotain vikaa, jos ihmiset haluavat käyttää sitä väärin]. Jos siis yllä mainitut menevät jälleen et vaan osaa -kategoriaan, kertokaa toki minullekin!




1 on viitsinyt kommentoida:

Antaako tuo tuota kautta syöttää myös tyhjän? Rivinvaihtojen löytäminen kun ei vielä sinällään auta, vaan ne pitäisi pystyä myös poistamaan. Välilyönnellä korvaaminen vaatii vielä käsityönä tapahtuvan välilyöntien poiston, joka ei ole urakkana yhtään enterin etsimistä vähäisempi, melkein päinvastoin.

10/17/2004 06:56:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds