Utelias maan repii

Myönnän auliisti: jos suinkin onnistun näkemään olan yli tai kuulemaan sivukorvalla, en jätä tilaisuutta hyödyntämättä. Kenties juuri siksi olen niin vainoharhainen; oletan, että kaikki toimivat samalla tavalla.

Sivuni alalaidan linkin takaa löytyvä epäuskottava nedstat-palvelu antaa tietoa paikalle eksyneistä hortoilijoista. Sieltä selviää mm., mitä kautta tänne on tultu. Olen ilolla havainnut muutamia käyttäjiä, jotka ovat seuranneet sivulleni Päivän pamaus -tunnuksensa johdattamina. Kiitos teille, te nostatte virtuaalista itsetuntoani [reaalistahan minulla ei ole].

Kaikkein hellyyttävimpiä ovat tunnukset, joiden lukemistoon ei kuulu mitään muuta kuin tämä tekele. Mainitsen vain siltä varalta, että joku luulee noita minun luomuksikseni.

Kenties ne kuuluvat serkuilleni. Tulee mieleen typerä Pikku-Kalle-vitsi. Kallelta kysytään, odottaako hän tiineenä olevan äitinsä synnyttävän hänelle ennemmin siskon vai veljen, johon Kalle vastaa, että sama se, kunhan ei tule serkkua. Niitä kun on pahuksesti ennestäänkin.

Minä en tietenkään osaa nauraa jutulle, sillä alan heti miettiä, mitä tiedämme Pikku-Kallen serkuista ja onko jonkin taustatiedon perusteella syytä olettaa, että niitä olisi liikkeellä enemmänkin. Samaan tapaan kun jokaisella Ankka-piirtäjällä on tapana keksiä uusia kertakäyttösukulaisia sen sijaan, että viitsisivät pitää jotain rotia yllä.

Sinisen kirjan marginaalissa tehtiin mikä blogi olet -testiä. Minäkin kokeilin kerran. Sain vastaukseksi hienoimman kaikista:

Olet Kysyn vaan. Olet hauska, nopea ja toistat itseäsi.


Vaikka eihän kukaan meistä koskaan moiseen yllä [no, kyllähän minä toistan itseäni]. Vakuutuin asiasta hiljan törmätessäni aikoinaan missaamaani KV:n viimeiseen postaukseen. Huoh niitä aikoja.

Sain juuri uuden avaimenperän. Metallisen ja kiiltävän. Avaa pulloja ja mittaa lämpötilaa. Viisarin ulkoasu ja astesymboli sai minut ensin olettamaan vitkutinta kompassiksi, mutta hyvä näinkin. Ostoskärrypantinpidikeavaajani soveltuikin varsin huonosti pullojen avaamiseen. Lämpömittariksikin korkeintaan välttävästi.

Lahjoittaja oli Suomen Viestintävirasto, Ficora, jossa kävin kuulemassa yhtä ja toista mielenkiintoista. Raflaavimpia olivat jutut turkulaisista [tosiaan, jatkuvasti turkulaisia] paikallisradioista ja ruohonleikkaajista, jotka epähuomiossa lähettivät signaalia Nasan satelliittien kautta Kosovon tankkeihin ja rintamalle Irakiin. Sellaista sattuu kenelle tahansa.

Kiinnostavaa sekin, että itärajalla käytetyt kännykkätukiasemat toimivat poikkeuksellisen suurilla tehoilla, jotta ne tehokkaammin kaappaisivat käyttäjiä itselleen. Mahtaa siinä ilomantsin miestä kyrsiä, kun puhelut yhdistyvät jatkuvasti venäläisen operaattorin kautta ja taksoilla.

Kiinnostavia olivat myös moninaiset takavarikoidut laitteet. Valtaosa ongelmista johtuu toki tietämättömyydestä ja kaukomatkoilta mukaan sattuneista kiellettyjä taajuuksia käyttävistä vempaimista, mutta kyllä yrittäjiä aina riittää. Häiriöiden määrään kuulemma vaikuttaa kovasti, opetetaanko paikkakunnan ammattioppilaitoksessa elektroniikkaa.

Hieman huolestunut oli esittelijämme suhtautuminen nykytendenssiin. Siinä missä aiemmin oli selvää, että väärintoimijat otetaan kiinni, nykyperustuslain takaama viestinnän koskemattomuus aiheuttaa ongelmia. Kärjistetysti on tärkeämpää, että pommimiehen pomminlaukaisusignaalin koskemattomuus turvataan kuin että lähetin löydettäisiin ja takavarikoitaisiin ajoissa.

Esimerkiksi Turun meripelastusasemalla [tjsp.] toimittiin periaatteessa vastoin lakia Estonia-onnettomuuden aikaan, sillä he reagoivat hätäkanavalla 16 lähetettyyn avunpyyntöviestiin, joka ei ollut osoitettu heille [vaan Silja Europalle]. Jos sattuu vahingossa kuulemaan toiselle tarkoitettuja tietoja, niihin reagoiminen ei ole nykyisellään sallittua. Niinpä viesti, jossa Estonia kertoi koordinaattinsa ja joka oli [virheellisesti] osoitettu tietylle taholle, olisi kuulunut jättää huomioimatta.

Toinen esimerkki vastaavasta problematiikasta on, jos joku onnistuu varastamaan poliisilta viranomaisten VIRVE-verkon puhelimen. Ficoralla ei tällöin ole oikeutta selvittää, missä laite on, sillä tämä loukkaa viestinnän suojaa. Samoin meitä neuvottiin sanomaan, että olemme hukanneet kännykkämme, jos joku sattuu sellaisen varastamaan. Varastettua puhelinta ei nimittäin saa etsiä: henkilön viestinnälliseen koskemattomuuteen ei vaikuta, onko päätelaite oma vai varastettu.

Kuulemma samanlaiset lait ovat käytössä Euroopassakin. Siellä kukaan vain ei ota niitä tosissaan...

Kyselin lämpimikseni, kenen ongelma ovat mahdolliset UMTS-mastojen terveysvaikutukset. Monessa maassa ne kuulemma kuuluvat Ficoran kaltaisille instansseille, mutta Suomessa onnekkaasti Säteilyturvakeskukselle. Myöskään kytkykauppakiellon purkamiselle ei koettu tarvetta. Erityisen huolissaan sen sijaan oltiin, mitä tapahtuu, jos Suomeen päätetään avata CDMA450-verkko entiselle NMT-taajuusalueelle ja samaan aikaan puretaan kytkykauppakielto.

Keskustelua herätti myös, oliko Tietokone-lehden tekemä kartoitus Helsingin wlan-verkoista laillinen. Periaatteessa lupa verkkojen monitorointiin on ainoastaan Ficoralla. Minulle jäi hieman epäselväksi, missä raja menee. Aina yrittäessäni ottaa wlan-yhteyttä minä periaatteessa tutkin verkkoja. Jos verkko on avoin ja otan siihen yhteyden, mistä tiedän, etten olisi saanut?

1 on viitsinyt kommentoida:

“Raflaavimpia olivat jutut turkulaisista [tosiaan, jatkuvasti turkulaisia] paikallisradioista ja ruohonleikkaajista, jotka epähuomiossa lähettivät signaalia Nasan satelliittien kautta Kosovon tankkeihin ja rintamalle Irakiin.”

Sattuu sitä muillekin kuin turkulaisille.

10/25/2004 07:56:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds