Torstai on tuubaa täynnä

Laajamittaisten hakusana-analyysien sekä Mainonta - Blogin [sic] huimaavan suosionkasvun opastamana olen sisäistänyt, että ollakseen pop tulee kirjoittaa mainonnasta.

Viime aikoina silmiäni ovat hyppyyttäneet erityisesti Tele Finlandin mainokset, joissa Kekkosen näköinen kaveri seikkailee sinisissä trikoissa. Telkkarispotissa hän taistelee kaikkialta vyöryviä hämäriä lupauksia ja pikkuprinttejä vastaan ja lupaa rehellisesti halpaa ja yksinkertaista palvelua. Mainoksen lopussa kerrotaan liittymän uutuuspalvelusta, joka mahdollistaa jonkin hintaiset puhelut tai viestit jonkin operaattorin liittymiin johonkin aikaan viikkoa tai vuorokautta. Sepä siitä sitten.

En muutenkaan aivan ymmärrä kuviota. Jos Soneralla on zerofortyssä oma halpabrändinsä, mihin he tarvitsevat toista. Tele Finlandhan julistaa suureen ääneen olevansa Soneran tytäryhtiö.

Muistanpa senkin ajan, kun Soneralla ei vielä ollut laisinkaan halpaa liittymätyyppiä tarjottavanaan. Epätoivoinen konsulentti oli koulullamme kauppaamassa liittymiä. Hintatietoiset opiskelijat kyselivät, että entäs Saunalahti, se kun on puolet halvempi. Konsulentti selitti jotain hyvälaatuisesta verkosta. Mutta nehän toimii samassa verkossa, opiskelijat ihmettelivät. Niin, konsulentti huokaisi.


Olen varsin vakuuttunut, että mielialat juontuvat pääasiassa unien jälkimausta. Ne tietenkin perustuvat todellisuuteen, joten kyllä mielialoillakin jotain relevanssia on. Hieman vain viiveellä ja vääristyen. Tänäkään aamuna keksinyt järkevästi ajatellen yhtään syytä kurjaan väsymykseeni: minähän olin palauttanut kaikki tehtäväni ja seuraava ehdoton määräaika olisi vasta maanantaina.

Joskus yläasteella oli hitsin hienoa sanoa deadline, mutten jaksa enää. Dedlaini ei ole sanana oleellisesti määräaikaa lyhyempi tai muuten kätevämpi. Dedis on tietenkin toinen juttu; se on lyhyt mutta vaikea sanoa dakeltematta. Eikä kukaan edes ymmärrä sitä...

Pinnistin koko aamupöpperöisen luovuuteni yrittäessäni keksiä, miksen menisi tänään ranskantunnille. Yleensä vetoan siihen, että minulla on samaan aikaan luento, jolla olisi syytä käydä jotain kurssista ymmärtääkseen, kirjaa en ala ostaa. Tällä kertaa olin kuitenkin jättänyt väliin jo tiistainakin [mitäköhän silloin keksin], joten oli syytä mennä.

En pystynyt tuottamaan mitään kelvollista, alistuin kohtalooni ja kurkkasin netistä, mitä kurssilla on puuhattu. Ja ah autuutta, tämänpäiväinen tunti oli peruutettu. Kenties ensi kertaan mennessä ehtisin repiä itseni sen verran kyytiin, että kehtaisin näyttää naamani, tapaan ajatella joka kerta. Ongelmallista, että pitäisi olla kahden vuoden jälkeen samassa vaiheessa kuin lyhyen lukijat lukiosta tultuaan. Parhaassa tapauksessa jo viisi vuotta kieltä tahkonneet. Mikä pakko tuossakin on paahtaa kieli putkella.

Jotenkin kuvaavaa, että sain tänään kuulla kahdella luennolla analyysiä kiinalaisten suoraviivaisesta ajattelusta. Suomalaiselle ei kuulemma ole temppu eikä mitään ymmärtää epäselviä ja elämännäköisiä tilanteita ja osaamistaan soveltaen kehittää niihin ratkaisuja. Kiinalaiset sen sijaan luulevat, että opettajilla on jokin ylin totuus, jonka hekin voivat tinkimättömällä työnteolla jonain päivänä saavuttaa.

Eilen taistelemani tehtävä oli kyllä saavutus sinänsä. Olivat onnistuneet sisällyttämään tehtävänantoon niin monta virhettä ja ristiriitaa, että saavat kyllä arvostella ratkaisutkin aika avoimin mielin.

Lounaalla tuttavani yritti kaupata BlueTooth-kuulokkeita. Hieman ovat klohmuja vielä, eikä akkukestokaan vakuuta. [Eikä taida iRiverissäkään olla vielä BT:tä, vaikka kunnon nörttien mielestä siinä on kaikki oleellinen, joka iPodista puuttuu...]

Ennen vanhaan halutessaan kuunnella samaa kappaletta ihmisillä oli tapana antaa toinen kuuloke toiselle. Olisihan se aika päheetä kävellä kadulla ja kuunnella musiikkia laitteelta, jota toinen kantaa taskussaan. Kymmenen metrin säteinen piraattiradioasema.

Jahka BT saadaan mahtumaan nappikuulokkeisiin, tulee ongelmaksi niiden helppo hukkuvuus. Pienikokoisen elektroniikan hinta/tilavuus-suhde tapaa olla varsin korkea – hukkuu helposti ja harmittaa hitosti.

Tukkoisia luentoja. Kaikkein kuivimmalla häiriintynyt unirytmini nosti päätään hetkittäisinä huomion herpaantumisina. Näin voimakkaan näyn ruosteisesta lumikolasta.

Huomasin muistelevani aikaa, jolloin söin purkkaa, jotta pääsisin miettimästä, kuinka pitää suutani.

Lohdullista, että ensi viikonloppuna ruuvataan kelloja, saatan saada taas vuorokausirytmistä kiinni. Iltiksen palstat kuplivat jälleen kohta jokatasauksista keskusteluaan ajan siirtelyn tarpeettomuudesta. Havahduin vasta muutama vuosi sitten huomaamaan, että tosiaan, eihän kellojen siirtoon ole olemassa mitään oikeaa ja pakottavaa syytä.

Minun koordinaatistossani niitä on siirrelty aina ja jotenkin mielsin kyseessä olevan aikojen alusta saakka vallinnut luonnonlaki. Eikä jokin pahainen seitsemänkymmentäluvun [?] älli. Minun puolestani pysyttäköön kesäajassa, en minä kaipaa yhtään pimeämpiä iltapäiviä kuin on tarpeen.


Mainitaanpa vielä vastaantullut lisäpalikka Applen varsin mainioon Safari-selaimeen. Intuitiivisesti nimetty fiwt mahdollistaa etsimisen suoraan näppäimistöltä kirjoittamalla. Näin etsiäkseen jotain nettisivulta ei tarvitse enää valita etsi-komentoa muokkaus-valikosta, vaan voi alkaa näpyttää suoraan. Haku tarkentuu sitä mukaa.

Etsi-komento on jostain syystä kovin vieras useimmille käyttäjille. Minä huomaan tarvitsevani sitä jatkuvasti, usein paikkaamaan sivun huonoa suunnittelua. Olen peräti niin tottunut siihen, että lukiessani jotain pidempää tekstiä paperilta, kaipaan jatkuvasti mahdollisuutta etsiä tiettyä sanaa...

Rehellisyyden nimissä on kyllä mainittava, että tehdessäni viikko sitten tiivistelmää n. 10-sivuisesta varsin hankalaselkoisesta tekstistä, en pystynyt lukemaan sitä ruudulta, vaan tulostin perinteikkäästi paperille. Enpä muista, koska olen viimeksi noin tehnyt.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds