Alusta pitäen

Pidän aluista, ja tässä tulee jälleen yksi. Bloggaajana olen tavallisimmasta päästä: jälleen yksi itseään ja ympäristöään fiksumpi, kyynisen näsäviisas nokkelikko yrittämässä todistaa maailmalle omaa erinomaisuuttaan. Olen todistellut sitä itselleni jo useamman vuoden ja alan pikkuhiljaa uskoa. Pinserin varjoissa olen luimistellut puolisen vuotta, ja uskon, että aika alkaa olla kypsä. Lopetan sitten, kun alan olla aika kypsä.

Olen opiskelija pk-seudulta, mutten kerro, miltä Suomen lukuisista pienistä ja keskisuurista paikkakunnista. En myöskään kerro, opiskelenko yliopistossa vai jossain hikisessä amkissa. [tuo oli huumoria, minä mitään dissannut. kirjoitan kommentit hakasulkuihin.]

Olkoon template tylsä ja kaavamainen. Aikomuksena oli toteuttaa oma, mutta projektini eteni sen verran hitaasti, etten olisi koskaan päässyt alkamaan. Ei ulkoasun tylsyys ole ennenkään paljoa haitannut.

Leikin hetken aikaa tuntematonta, vaikken keksi tälle järkevää syytä. Totta kai haluan kunnian itselleni, jos teen jotain mielestäni hyvin. Enkä aloittaisi tätä, jos en olisi aikeissa onnistua. Toisaalta, minut tunnistaa halutessaan hyvin nopeasti. Mainitsenkin varmuuden vuoksi, etten vastaa nimimerkityistä sanoistani. [aivan kuin aikoisin muka jotain kovinkin kuohuttavaa kirjoittaa]

Tuntemattomuuteen liittyy sentään jotain jännittävää. Kukaan ei tiedä, keitä olivat Kysyn vaan tai Ämpäripää [ensimmäisestä kyllä liikkuu hurjia huhuja, jälkimmäisen kerrotaan olevan maanviljelijä Pohjois-Uudeltamaalta]. Minunkin ideaalini olisi jonkinlainen pienen piirin kulttisuosio, olla tuntematon takapiru.

Suurena tavoitteenani on tietenkin nousta Pinserin top-listan etusivulle. Maineikkaaksi ja siteeratuksi. Vaikka urakka vaikuttaa toivottomalta: uuden aloittajan ainoa keino lienee kirjoittaa alusta lähtien poikkeuksellisen kiinnostavasti. Uusia blogeja saatetaan kurkata, sitten annetaan olla. Mietin joskus, että otsikkoajaksi voitaisiin kutsua sitä tovia, jonka asia tai henkilö viettää otsikoissa. Miten vain, mutta se on lyhyt.

Tämä suorastaan houkuttelee kirjoittamaan valmiiksi parin viikon edestä huippumatskua, jolla koukutella lukijoita. Ihmeellistä, kuinka olo on tyhjä jo aloittaessaan, kuinka epäilee pystymistään, vaikka on kirjoittanut vuosia säännöllisesti.

Varsinaisesti ero johtuu kohderyhmästä. Tiedostaessani, etten kirjoita vain itselleni, ääneni alkaa kuulostaa luvattoman teennäiseltä: lässytän kuin lastentarhantäti. Kuulostan samalta kuin keskittyessäni artikuloimaan huolella ja selittämään vaikeaa asiaa jollekulle yksinkertaisena pitämälleni. Selittelen ja hymistelen. Huh.

Pyrin pitämään tämän selkeän blogimaisena, en niinkään nettipäiväkirjana, mutta vuodattamaan silti itsestänikin sen verran kuin voi itseironian rajoissa pitää huvittavana. Joskus mietin, ovatko itselleen naurajat pahimpia paskiaisia: luulevat olevansa niin erityisen erinomaisia, että heillä muka olisi varaa nauraa itselleen.

Hieman jäässä, mutta tästä tämä lähtee. Keksin hiljan suuren etymologisen oivalluksenkin, joka sopii liittää tähän irtovitsin omaisesti: kuittailu eli kvittuilu. Ainoa sana, jonka yläasteen idiootit suostuivat ruotsintunnilla mällin kattoon sylkemiseltään oppimaan oli ett kvitto. Sitä sitten hokivat sen tunnin.

Ilmeisesti olin ensimmäinen tuon julkaissut. Englanninkielisten oivallusten kanssa tapaa olla heikompaa. Hauskaa googlata ja huomata, että vaaliteema President Evil on keksitty n. 5000 kertaa ja Web Site Story on päätynyt jopa kirjan nimeksi.

Kappaleeni pidän lyhyinä ja töksyvinä. Aikoinaan aineita kirjoittaessani ongelmani oli sidosteisuus. Pyrin käsittelemään asiat tehokkaasti ja tiiviisti, ja koska kaikki oli sanottu jo yhdessä kappaleessa, seuraava tuntui hypyltä. Täällä sillä ei ole väliä. Jatkossa epäilen pyrkiväni tehokkaampaan pelkistykseen, aktiiviseen medioiden kommentointiin ja innokkaaseen interblogistiseen diskurssiin. Tämä eka nyt on tällainen esittelyrönsy.

Katsotaan, kaduttaako. Huomenna taas.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds